Kirja-arvio: Oma maa on vahva sukutarina Pohjanmaalta

Palkintoraadit tekevät merkityksellisintä työtä silloin, kun onnistuvat seulomaan pinnalle ennestään tuntemattoman tekijän, joka ansaitsee noston.

Ruotsinkielisellä Pohjanmaalla syntyneen Ann-Luise Bertellin (s. 1971) teos on juuri sellainen.

Oma maa oli viime vuonna sekä Finlandia- että Runeberg-palkintoehdokas.

Nyt se on saatu suomeksi.

Keskeisin henkilö Elof jää 10-vuotiaana orvoksi, kun kansalaissodan kauhut kokenut Ruben-isä kuolee keuhkotautiin. Äiti on kuollut aiemmin.

Elof joutuu pikkuveljen kanssa sukulaisten hoteisiin. Kotitila jää tyhjillään odottamaan Elofin aikuistumista.

Niin paljon kuin sotavuodet kattavia neljän sukupolven tarinoita on julkaistukin, tätä tarinaa ei ole ennen kirjoitettu. Paitsi pohjalaisen suvun tarina, se on omassa maassa ja maatilassa kiinni olevien suomalaisten tarina.

Romaani on kerrontatekniikaltaankin uusi. Lyhyissä luvuissa edetään vaiheesta toiseen. Vain se näytetään, mikä kulloinkin on tärkeintä.

Sotien paino hiertää hartioita vuosikymmenestä toiseen. Miehet hakevat helpotusta pontikasta. Alkoholismi tuhoaa koteja. Vuosisadan veret ja virtsat ovat aistittavina lattialautojen raoista.

Ennen kuin Elof 19-vuotiaana joutuu sotaan, hän tuo mieleen Vaahteramäen Eemelin. Sellainen epeli tämä Raamatusta opin hakeva, tuleva isoisä on.Puoliso Olga on varsinainen voimahahmo. Topakasti hän pitää koossa kaiken ja jaksaa kaiken kantaa.

Wasa Teaterin johtajana toimiva Bertell on haastatteluissa kertonut käyttäneensä mallina omia isovanhempiaan. Ehkä siksikin lopputulos on vaikuttava ja psykologisesti pätevä.

Elämä on nousua ja putoamista, inhottavaa ja ihanaa, samanaikaisestikin.

Niin Elofin pieni pojantytär kokee. Ja sen romaani eloisasti näyttää.