• Vanha lakkilaatikko johti lopulta pariskunnan ostamaan kokonaisen tehtaan – ”Emme mieti pitkään, koska miettimiseen voi mennä vuosikymmeniä ja sitten on liian myöhäistä”

    Juha Ollila ja Päivi ­Hakkarainen näkivät ­roinan ja sekasotkun alta kauneutta. He ostivat ränsistyneen tehdas­alueen ja nostivat sen uuteen ­kukoistukseen. Kaikki lähti ­vanhasta lakkilaatikosta.
    Tilaajalle
    Päivi Hakkarainen pitelee käsissään Kurikan lakkitehtaan vanhaa lakkilaatikkoa. Se johdatti heidät myytävänä olleen tehtaan jäljille.
    Päivi Hakkarainen pitelee käsissään Kurikan lakkitehtaan vanhaa lakkilaatikkoa. Se johdatti heidät myytävänä olleen tehtaan jäljille. Kuva: Johannes Tervo
    Lukemisto|Yritykset
    26.1.202306:00
    Jouni Hirn
    Kurikka

    Kurikan Lakkitehtaan vanha funkkisrakennus on niin vaikuttava näky, että moni ohikulkija pysähtyy kuvaamaan sitä.

    Kulttuurihistoriallisesti arvok­kaan tehdasalueen tarinassa käynnistyi viime vuonna uusi vaihe, kun Juha Ollila ja Päivi Hakkarainen päättivät ostaa sen.

    Vanhaan tehdaskiinteistöön on avattu oma ravintola ja panimo. Yläkertaan on remontoitu juhlasali, jossa on järjestetty erilaisia tilaisuuksia. Tiloihin on tulossa myös museo ja Päivi Hakkaraisen omistama koruateljee ja -myymälä, jota hän piti aiemmin Järvenpäässä.

    Aarne Ervin suunnittelemat ikkunarivit pääsevät oikeuksiinsa iltavalaistuksessa.
    Aarne Ervin suunnittelemat ikkunarivit pääsevät oikeuksiinsa iltavalaistuksessa. Kuva: Johannes Tervo

    Juha Ollilan ja Päivi Hakkaraisen päätyminen Panttilan kylälle vanhan lakkitehtaan omistajiksi on monen sattuman summa.

    Kurikkalaislähtöinen Juha Ollila työskenteli pitkään biokemistinä Helsingin yliopistolla. Kun tutkijan työ alkoi maistua puulta, hän alkoi opiskella rakennusmestariksi.

    Kymmenen vuotta sitten Ollila ja hänen ystävänsä Janne Hautaluoma päättivät perustaa ravintolan Järvenpäähän. Jotta ravintolasta saataisiin tarpeeksi pohjalaishenkinen, he päättivät siirtää Alahärmästä lähes 100-vuotiaan koulurakennuksen Tuusulanjärven rannalle. Rakennukseen avattiin vuonna 2013 Härmän Rati -ravintola.

    Päivi Hakkarainen piti tuolloin omaa kultasepän liikettä ja korupajaa Järvenpäässä.

    ”Elämä Etelä-Suomessa alkoi kyllästyttää jollain tapaa.”

    Kun Härmän Ratia rakennettiin, Hakkarainen mietti työmaan ohi kulkiessaan, että kuka hullu ryhtyy tuollaiseen. Hän ei osannut aavistaa, että se oli hänen tuleva puolisonsa.

    Yläkerran juhlasalissa on tilaa 180 ihmiselle ja alakerrassa sijaitsevaan panimokerrokseen mahtuu saman verran väkeä.
    Yläkerran juhlasalissa on tilaa 180 ihmiselle ja alakerrassa sijaitsevaan panimokerrokseen mahtuu saman verran väkeä. Kuva: Johannes Tervo

    Ollila ja Hakkarainen alkoivat seurustella vuonna 2015. He muuttivat asumaan omakotitaloon Järvenpäähän.

    Vaikka talo sijaitsi isolla tontilla, maalaismaisemin keskellä, he kaipasivat lisää tilaa ja uudenlaista tekemistä. ”Elämä Etelä-Suomessa alkoi kyllästyttää jollain tapaa. Korona-ajan jälkeen huomasimme, että Härmän Ratissa on niin mahtavat työntekijät, että paikka pyörii ilman meitäkin. Aloimme etsiä sopivaa asuinpaikkaa maaseudulta”, Päivi Hakkarainen ­kertoo.

    Sitten sattuma johdatti toiseen.

    Joulukuun alussa 2021 hämeenlinnalainen osto- ja myyntiliike Suomen kasarmin aarteet lahjoitti pariskunnalle Kurikan lakkitehtaan vanhan lakkilaatikon.

    Laatikko herätti Ollilassa muistoja. Hän muisti käyneensä lapsena pelaamassa tennistä lakkitehtaan kentällä. Hakkarainen ihasteli laatikon vanhaa etikettiä, jossa on tehdasrakennuksen kuva.

    He laittoivat lakkilaatikon kuvan Härmän Ratin Facebook-sivuille. Siellä kuva herätti ihastelua ja keskustelua.

    Tehtaan silloinen omistaja Markku Huhta-­Koivisto näki kuvan. Hän kirjoitti viestiketjuun, että tehdas on tulossa myyntiin.

    Lakkilaatikoita on säilynyt iso pino.
    Lakkilaatikoita on säilynyt iso pino. Kuva: Johannes Tervo

    Hakkarainen ja Ollila alkoivat miettiä, että olisiko lakkitehdas heidän haaveilemansa paikka. Samalla suunnitelmat ravintolasta ja panimosta heräsivät kuin itsekseen.

    Muutaman päivän kuluttua Ollila lähti katsomaan tehdasta. Näky ei ollut mairitteleva. Rakennuksen keltainen rappaus oli osin ropissut ja koko alue näytti nuhjuiselta. Ollila asteli isoon tehdassaliin, joka oli sotkuinen ja täynnä rojua. Vanhoja työpisteitä ja sähköjohtoja oli sikin sokin.

    ”Täällä oli todella hämärää, koska ikkunat oli puoliksi peitetty. Siitä huolimatta sain vision, joka on säilynyt tähän päivään saakka”, Ollila sanoo.

    Tammikuussa 2022 pariskunta saapui katsomaan paikkaa yhdessä. Siinä missä Ollila suhtautui näkemäänsä pohjalaisella tyyneydellä, Hakkaraisessa tehdasmiljöö herätti suoranaisen hurmostilan.

    ”Olin suu auki hämmennyksestä tullessani pihamaalle, että voiko tällaista paikkaa olla edes olemassa. Vaikka täällä vallitsi sekamelska, osasin kiinnittää huomiota useisiin yksityiskohtiin, jotka säilyneet 1900-luvun alusta asti”, Hakkarainen kertoo.

    Sitten asiat etenivät nopeasti. Huhtikuussa tehtiin kaupat ja tilattiin panimolaitteet.

    Mannerheim-karvahattu sopi aikansa tyyliniekoille.
    Mannerheim-karvahattu sopi aikansa tyyliniekoille. Kuva: Johannes Tervo

    Hehtaarien kokoisella tehdasalueella on nelisentuhatta neliötä sisätilaa. Kokonaisuuteen kuuluu kaksi tehdasrakennusta, kaksfooninkinen pohjalaistalo sekä vuonna 1989 valmistunut asuinrakennus, jonne pariskunta muutti kesällä kolmen koiransa kanssa.

    Ensimmäinen kuukausi meni tavaroiden siirtämiseen ja siivoamiseen. Monet kantoavuksi tulleista ystävistä ja sukulaisista eivät olleet ensi alkuun vakuuttuneita näkemästään.

    ”Tehtaan ostaminen herätti lähipiirissä ihmetystä ja epäuskoa, mutta kukaan ei sanonut sitä ääneen. Emme ole miettineet työmääriä. Näimme paikan potentiaalin kaiken tavaramäärän alta”, Hakkarainen toteaa.

    Toukokuussa lakkitehtaan kalenteriin merkittiin ensimmäinen asiakastilaisuus, lokakuussa pidetyt Kurikan yrittäjien 70-vuotisjuhlat.

    ”Varausta tehdessä paikka oli täysin raakileena. Meillä oli vain muutama kuukausi aikaa laittaa se juhlakuntoon. Siinä vaiheessa arvelutti, mutta jos me jotain päätetään, niin se myös tehdään. Päivämäärä oli siinä mielessä hyvä asia, että asioiden piti edetä ihan oikeasti”, Ollila muistelee.

    Seinälle on teetetty iso kuva. Tältä lakkitehdas ja Panttilan talonpoikaismiljöö näyttivät ennen vanhaan. Etualalla kulkee Suupohjan rata.
    Seinälle on teetetty iso kuva. Tältä lakkitehdas ja Panttilan talonpoikaismiljöö näyttivät ennen vanhaan. Etualalla kulkee Suupohjan rata. Kuva: Johannes Tervo

    Kaupan mukana tuli pala arvokasta kulttuurihistoriaa.

    Vuonna 1899 perustettu Kurikan Lakkitehdas oli aikoinaan yksi maamme suurimmista vaatetusalan yrityksistä työllistäen parhaimmillaan yli 300 ihmistä, joista valtaosa oli naisia. Ei ollut harvinaista, että äiti, tytär ja mummo työskentelivät samassa tehtaassa.

    ”Naapurikunnissa tunnistettiin kurikkalaiset naiset, koska he pukeutuivat hienommin. Tehtaan naistyöntekijöille jäi omaa rahaa ja he käyttivät sitä itseensä”, Ollila kertoo.

    Kurikan Lakkitehdas lopetti 1975. Viime vuosina tehtaassa valmistettiin huonekaluja.

    Hakkaraisen mukaan tarkoituksena ei ole entrata tehdasta kiiltokuvakuntoon, vaan säilyttää se mahdollisimman paljon alkuperäisenä.

    Moni asia rakennuksessa muistuttaa pitkästä historiasta. Lakkitehtaan aikaista irtaimistoa ei pitänyt olla enää jäljellä, mutta sitä on putkahdellut esiin siivotessa ja remontoidessa erikoisistakin paikoista.

    Tehtaan kätköistä on löytynyt muun muassa käsilaukkuja, hattumuotteja, työkaluja, kaavoja ja runsaasti paperitavaraa.

    Tehdasvanhus on tarjonnut isäntäparille muitakin yllätyksiä. Kerran Hakkarainen oli yksin kotona ja kipaisi keskellä yötä tehtaaseen hakemaan jotain, kun hän kuuli kellarista kovaa naksutusta.

    ”Sain tarkennettua, että ääni kuuluu vanhasta puhelinkeskuksesta. Meinasin saada sydänhalvauksen, kun näin keskuksen vipujen liikkuvan. Emme tiedä vieläkään, miten se on mahdollista. Ehkä jotkut soittelevat edelleen toisilleen keskuksen kautta”, Hakkarainen naurahtaa.

    Päivi Hakkaraisen äänillään säikäyttänyt puhelinkeskus sijaitsee talon kellarissa.
    Päivi Hakkaraisen äänillään säikäyttänyt puhelinkeskus sijaitsee talon kellarissa. Kuva: Johannes Tervo

    Lakkitehtaan edistymistä voi seurata sosiaalisessa mediassa. Projekti kiinnostaa ja kiehtoo ihmisiä laajalti. Uudet omistajat ovat saaneet valtavasti kannustusta myös paikkakuntalaisilta.

    ”Ihmisten vastaanottavaisuus, avarakatseisuus ja positiivisuus ovat antaneet valtavasti virtaa. Kun tuntee olonsa tervetulleeksi, jaksaa tehdä paljon enemmän”, Hakkarainen kiittelee.

    Syksyllä Panttilan kylällä koettiin ikimuistoisia hetkiä, kun pariskunta kutsui lakkitehtaan entiset työntekijät vierailulle. Paikalle saapui yllättäen sata henkeä. Useimmat eivät olleet käyneet tehtaalla vuosikymmeniin.

    ”Voi sitä liikutuksen kyynelten ja jälleennäkemisen riemun määrää! Saimme lahjoiksi vanhoja lakkeja ja valokuvia. Moni kiitteli haikeana lähtiessään, että tuskin me enää tämän elämän aikana nähdään”, Hakkarainen sanoo.

    Vanhat wc-tilat ovat ajan patinoimia. Ikivanhoja seinäkirjoituksiakin on jäljellä. Juha Ollila tarkastaa lämpöpattereita.
    Vanhat wc-tilat ovat ajan patinoimia. Ikivanhoja seinäkirjoituksiakin on jäljellä. Juha Ollila tarkastaa lämpöpattereita. Kuva: Johannes Tervo

    Hakkarainen varttui Sonkajärven sivukylällä kahdeksanlapsisessa perheessä. Lapsuudenkodissa asuttiin ahtaasti. Pienessä torpassa oli kaksi huonetta ja keittiö.

    ”Tunnen oloni kotoisaksi täällä, koska lapsuuden kotini oli joenpartaalla, jollaisella tämä tehdaskin sijaitsee. Mutta nyt minulla vähän enemmän tilaa”, Hakkarainen naurahtaa.

    Tehtaan omistajien mukaan iso projekti ei ole laittanut heidän parisuhdettaan koetukselle. Hakkarainen sanoo olevansa pienten asioiden ihminen, joka saivartelee yksityiskohdista, kun taas Ollila hahmottaa suuria kokonaisuuksia 3D-tiloina.

    ”Mulla on jatkuvasti kova draivi päällä ja Juha on se rauhoitteleva persoona. Olemme hetkessä eläjiä ja sydämen kanssa toimijoita. Järki on välillä kaukana tekemisistämme, mutta jos jokin asia tuntuu meistä hyvältä, niin alamme toteuttaa sitä. Emme mieti pitkään, koska miettimiseen voi mennä vuosikymmeniä ja sitten on liian myöhäistä”, Hakkarainen järkeilee.

    Aurinko laskee ja maalaa taivaan purppuraiseksi. Koko seinän kiertävistä ikkunoista avautuu upea näkymä. Isäntäparin mieli on herkistynyt niinä hetkinä, kun lakkitehtaan mielikuvissa siintänyt kauneus on alkanut pikkuhiljaa muuttumaan todeksi.

    ”Tämä on meille sekä työ että harrastus, jollaista juuri kaipasimme. Jos rakennukseen voi rakastua, niin tässä on käynyt niin”, Hakkarainen summaa.

    Juttu on alun perin ilmestynyt kuukausiliite Kantrin tammikuun numerossa.

    Lakkitehtaasta uuteen aikaan

    Kurikan Lakkitehdas aloitti toimintansa Panttilan kylässä vuonna 1899. Ensimmäinen tehdasrakennus, hirsinen pohjalaistalo, rakennettiin vuonna 1913. Tehdasalueelle nousi vuonna 1928 niin kutsuttu vanha tehdas ja 1938 arkkitehti Aarne Ervin suunnittelema uudempi tehdasrakennus.

    Sotien aikana Kurikan lakkitehdas vaatetti myös Suomen armeijaa.

    Halpatuonnin ja kiristyneen kilpailun vuoksi Kurikan lakkitehdas lopetti toimintansa 1975. Sen jälkeen lakkeja valmistettiin Isohella-­nimellä vuoteen 1986.

    Viime vuosina tehtaassa on harjoitettu huonekaluteollisuutta.

    Vuoden 2022 alussa tehdasalue siirtyi Päivi Hakkaraisen ja Juha Ollilan omistukseen.

    Tehtaaseen on avattu panimo, ravintola ja juhlatila. Tiloihin avataan lähiaikoina myös museo ja koruateljee-myymälä. Talviaikaan lakkitehdas on avoinna yleisölle rajoitetusti. Kesäksi alueelle valmistuu kesäterassi.

    kurikanlakkitehdas.fi

    Lisää aiheesta
    • Vuosikymmenten saatossa Haapakosken ruukista on lähtenyt Suomeen ja muualle esimerkiksi ratakiskojen aihioita, kulutustavaraa, kranaatteja ja viimeksi isoja venttiilejä. Nyt ruukissa asuvat ja sitä kunnostavat Jari Väänänen ja Jaana Ruotsalainen. Väänänen on askarrellut Haapakosken Tehdas Oy:n tuotteista ruukin pihalletyömiehen.

      Historia ja perinne | Jari Väänänen vaalii vanhaa ruukkia Savon sydänmailla - ”Kiinteistömassaa on valtavasti, ja työtä loputtomasti”

    • Karjaan Billnäsilla on takanaan lähes 400 vuotta teollista historiaa. Vanhasta rautaruukista on kehittynyt ihastuttava ja idyllinen matkailukylä, jonka vanhimmat rakennukset ovat peräisin 1700-luvulta.

      Historia ja perinne | Kun sula rauta hehkui ja pajavasara paukkui – ruukkireitin varrella pääsee tutustumaan kuuteen rosoiseen miljööseen

    • Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry ja Lomalaidun ry ovat myöntäneet valtakunnallisen Vuoden kehittyvä maaseutumatkailuyritys -tunnustuksen Eräjärven Eerolalle ja Walleniuksen Wapriikille. Kuvassa vasemmalta Saila Valkeaniemi, Jasmin Jämsén, Kimmo Aalto, Hannele Eerola-Jämsén ja Kirsi Ilola-Ollikka.

      Matkailu | Vuoden kehittyvä maaseutumatkailuyritys -tunnustus Eräjärven Eerolalle ja Walleniuksen Wapriikille

    Artikkelin aiheet
    Kurikan Lakkitehdas
    rakennusperintö
    tehdasalue
    yrittäjyys
    restaurointi
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sääntely ja kustannukset ajavat konepajat ahtaalle – miten pärjätä kilpailussa?

  • Koneviesti | Koneviesti kulkee vastavirtaan Kansallisessa Mediatutkimuksessa – Konedata-hankinta ei vielä ehtinyt vaikuttaa kasvuun

  • Triotecin valikoimiin kuuluvat erilaiset rehusiilot kotieläinruokintaan liittyen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Arska Tehtaat Oy:n tytäryhtiö Grainchain on ostanut Triotec Oy:n liiketoiminnan – siilovalmistuksessa Triotec-nimi säilyy