• Kummallinen ja unohtumaton kevät takana, edessä vaihtoehtoisten suunnitelmien kesä

    Eveliina Kutila: "On tehtävä vaihtoehtoisia ­suunnitelmia sekä henkisesti varauduttava siihen, että kaikki peruuntuu viime hetkellä."
    Lukemisto
    2.6.202015:15
    Eveliina Kutila

    Vuoden taituttua kesäkuulle on kummallinen kevät virallisesti tullut päätökseensä. Kevät on vaihtunut kesäksi, vaikka maailmantilan kummallisuus ei ole kadonnut mihinkään. En keksi parempaa sanaa kuvaamaan menneitä kuukausia kuin kummallinen, vaikka mieleen tulevat myös sanat erikoinen ja unohtumaton.

    Uudenlaista arkea on pitänyt opetella muutaman kuukauden aikana useampaan otteeseen. Ensin lasten jäädessä kotiin käymään koulua. Sitten lasten lähdettyä kouluun, kun aamuisin oli taas katsottava kelloa, että jälkikasvu lähtee ajallaan kouluun. Tänään alkaa arjessa jälleen uusi ulottuvuus, kun lapset ovat lomalla, mutta aikuisten työt jatkuvat.

    Muuttuvan arjen keskellä on pitänyt myös ennakoida tulevaa epävarmuuden keskellä. Monella on yleensä kesä­suunnitelmat valmiina jo hyvissä ajoin ennen vappua: matkat ja lasten kesäleirit varattuina, sukulaisten vierailut sovittuna ja mökkivuorot jaettuna. 

    Nyt ulkomaan reissut peruuntuivat jo aikoja sitten ja tietoa kesäleirien varmistumisesta odotettiin pitkälle toukokuuhun. Sitä ennen ehti jo varovaisesti hahmotella sekä suunnitelman B että C, jotta etätöissä olevat aikuiset saisivat edes pienesti työrauhaa lasten kirmaillessa lomalaisina. 

    Kovin kiveen hakattuja lomasuunnitelmia ei voi tai uskalla ehkä edes tehdä. Tai on tehtävä useita erilaisia vaihtoehtoisia suunnitelmia sekä henkisesti varauduttava siihen, että kaikki peruuntuu viime hetkellä. 

    Kevään kummallisuutta on korostanut se, että sääkin on ollut ennakoimaton ja vinksallaan. Espoossa taisi sataa huhti–toukokuussa enemmän lunta kuin varsinaisina talvikuukausina. Toukokuun puolivälissä ei koettu lämpöaaltoa kuten usein samaan aikaan vuodesta, vaan pihaviljelykset peittyivät ukkosen jyrähdysten saattelemana lumivaippaan. Pohjoisimmassa Suomessa on edelleen lunta maassa, ja ainakin viikko sitten tuntureilla vielä hiihdettiin hankikannolla. 

    Toki maailma ei ole nyrjähtänyt paikalleen edelleenkään, vaikka lapset olivat fyysisesti koulussa pari viikkoa ja yhteiskunta avautuu muutenkin pikku hiljaa. Saamme varautua nopeisiin reagointeihin ja suunnitelmien uudelleen muokkaamiseen niin yksityis- kuin työelämässä myös tulevien kuukausien aikana. 

    Kukaan ei tiedä, kuinka pitkälle tulevaisuuteen on oltava valmis tekemään useita vaihtoehtoisia skenaarioita. Tosin nyt olemme ehkä valmiimpia siihen kuin olimme tämän kummallisen kevään yhtäkkiä alkaessa maaliskuussa.

    Kirjoittaja on Mannerheimin Lastensuojeluliiton tiedottaja.

    Artikkelin aiheet
    Eveliina Kutila
    kevättarina
    muuttuva arki
    vaihtoehtoinen suunnitelma
    Mannerheimin Lastensuojeluliitto
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja