
Tule tuuli! -kuvakirja tarttuu kirjakaupan hyllystä käteen veikeän kansikuvituksensa ansiosta. Se onkin lukuisia palkintoja ja palkintoehdokkuuksia saaneen kuvittaja Linda Bondestamin käsialaa.
Taaperoikäisille suunnattu kirja kutsuu tutkimaan tuulta. Vekkuli koirahahmo seuraa tuulen kuljettamaa ilmapalloa. Välillä tuuli yltyy puuskaksi, välillä se tyyntyy olemattomiin. Välillä toivomme tuulta, välillä se aiheuttaa vaaratilanteita. Kuvissa näkyy iloa ja elämää.
Tarinan teksti on vain lyhyitä huudahduksia sivuilla. Silti tekstillä on tarinassa tärkeä paikkansa oivaltaa kuvan ajatus. Koska pääpaino on kuvituksessa, se antaa tilaa kuvan tilanteen tutkimiselle yhdessä lapsen kanssa ja mukavaa vaihtelua lastenkuvakirjatarjontaan.
Välillä voi vain tutkia, mitä kaikkea kuvasta löytyy, välillä kuvan tilannetta voi sanoittaa omin sanoin.
Sekä kuvituksen tyyli että aiheiden valinta on Bondestamin koko tuotannossa ilahduttavan omaperäinen ja rohkea. Kirjojen aiheet ovat vaihdelleen muun muassa pakolaisuudesta sukupuuttoon, kuolemaan ja ihmisten eläinsuhteeseen, mutta vakavissakin aiheissa on leikkimielisyyttä, iloa ja toiveikkuutta.
Suomenruotsalaisen Bondestamin kirjat julkaistaan usein yhtä aikaa suomen- ja ruotsinkielellä. Myös Tule tuuli! -kirja ilmestyi ruotsiksi ja suomeksi viime vuonna. Bondestamin kuvittamia teoksia on julkaistu sekä Suomessa että ulkomailla.
Tule tuuli -teoksen ytimekkäistä tekstistä on vastannut ruotsalainen Mimi Åkersson, jonka kanssa Bondestam on tehnyt yhteistyötä aiemmin teoksessa Kaikki toiset.