Raekuuro oli tuhota omenatarhurin uran heti kättelyssä, mutta takaiskusta viisastuneena Anna Alm keksi lyömättömän liikeidean

Älä koskaan sano ”ei koskaan”. Sellaisen elämänohjeen ahvenanmaalainen omenanviljelijä Anna Alm voisi antaa teini-ikäiselle itselleen.

Nuorena hänen tulevaisuudensuunnitelmansa oli lyhyt ja ytimekäs. Hän aikoi työskennellä oman intohimonsa parissa, kunhan vain ensin keksisi sen. Varma hän oli, ettei oma ala löytyisi ainakaan Öfvergårds-nimiseltä kotitilalta.

Lapsena Alm katseli omassa perheessään ensin sipulin- ja kaalinviljelyä ja sitten omenanviljelyä. Farmarihommat hän aikoi suosiolla jättää muille.

Anna Alm, tuolloin vielä sukunimeltään Nordqvist, opiskeli lukion jälkeen Ahvenanmaalla tarjoilijaksi ja lähti sitten Tammisaareen hankkimaan merkonomin pätevyyden. 1990-luvun puolivälissä hän palasi Ahvenanmaalle ja suoritti vielä auktorisoidun paikallisoppaan pätevyyden.

Vuodet vierivät monenlaisissa töissä, ja lopulta rinnalle löytyi Jan Alm, jolla oli hyvin samanlaiset urasuunnitelmat kuin Annalla. Myös Jan oli kotoisin maatilalta, ja maatalousteknikon pätevyyskin hänellä oli. Viljelijäksi ei hänkään aikonut ryhtyä.

2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla Anna Almin vanhemmat alkoivat olla eläkeiässä, eikä Annan veljellä ollut innostusta viljelijäksi ryhtymiseen. Anna puolestaan oli alkanut pohtia, että ehkä nuoruuden ehdottomat päätökset voisi vähitellen pyörtää.

Anna Almin monipuolinen koulutustausta antoi mahdollisuuksia laajentaa elinkeinoa pelkästä omenien tuottamisesta jalostukseen. Kuva: Jonas Edsvik

Ikää hänellä oli tuolloin vielä alle 40 vuotta, eli hän oli oikeutettu nuoren viljelijän aloitustukiin. Hän palasi koulunpenkille opiskelemaan maatalousalan perustutkinnon.

Vuonna 2010 Anna ja Jan Alm alkoivat luotsata Annan kotitilaa. Tuotannon keskiössä päätettiin pitää vuosikymmenien aikana hyväksi havaitut omenat.

Ahvenanmaa on Suomen omenatarha, sillä saarimaakunnassa kasvaa 70 prosenttia kotimaisista omenista. Ensimmäiset vuodet omenanviljelijöitä sujuivat Almin pariskunnalta mutkattomasti, kunnes yksi päivä muutti Öfvergårdsin tilan tulevaisuuden.

Vuosikymmen sitten Ahvenanmaata sattui piiskaamaan pahin raekuuro miesmuistiin. Anna Alm muistaa päivämäärän edelleen ulkomuistista, 19. heinäkuuta 2014.

Tuolloin rae- ja ukkoskuurot päättivät asettua tunniksi juuri Tjudön kylän ja aivan erityisesti Öfvergårdsin omenapuiden ylle. Valtaosa heidän omenasadostaan kärsi rakeista pahoin. Vain jotkin puut säästyivät moukaroinnilta.

Syksyllä Almit yrittivät pelastaa rakeiden vaurioittamista omenista sen, mitä pelastettavissa oli. Taloudellisesti vuosi ei ollut hääppöinen. Oppirahoja tuli ainakin siitä, miten suuri voima sosiaalisella medialla voi hädän hetkellä olla.

Se, mitä he saivat myytyä, meni kaupaksi Facebookin avulla yksityishenkilöille.

Seuraavana vuonna oli luvassa pohdinnan paikka, sillä toiseen katastrofiin heillä ei olisi varaa.

Anna Alm kuvailee olevansa perheen idealinko. Kun hän näki ilmoituksen ruoka-artesaanikurssista, hän innostui välittömästi. Oman tilan omenoita ei jatkossa kannattaisi myydä omenoina, vaan pidemmälle jalostettuina tuotteina. Niitä valmistettaisiin käsityöläistyylisesti huolellisesti ja pienissä erissä kerrallaan.

Jan Almin piti ensin kesyyntyä idealle, sillä hän pelkäsi joutuvansa piipertämään kurssilla omenaleivonnaisia. Lopulta hänkin suostui lähtemään kurssille, ja loppu on historiaa.

Ruoka-artesaanikurssin tärkein anti oli ajatus siitä, miten käsityöläinen suhtautuu raaka-aineeseen. Eihän esimerkiksi venettä rakenneta mistä tahansa puusta, vaan ensiluokkainen raaka-aine antaa pohjan laadukkaalle lopputulokselle.

Tämä keikautti Almien ajattelutavan päälaelleen. Suomessa on totuttu ajattelemaan, että ensiluokkaiset raaka-aineet myydään ja ostetaan sellaisenaan, mutta esimerkiksi mehuun, hilloon tai säilykkeeseen käytetään yleensä vain kakkoslaatuista tavaraa.

Almit päättivät tehdä toisin ja käyttää omenamehuun vain kaikkein parhaita omenia.

”Se oli sinänsä pieni, mutta todellisuudessa mullistava ajatus”, Anna Alm kertoo.

Idea oli ilmeisen onnistunut, sillä Öfvergårdsin omenamehu on sittemmin niittänyt palkintosijoja suomalaisissa, ruotsalaisissa ja pohjoismaisissa artesaaniruokakilpailuissa.

Öfvergårdsin mehut puristetaan tuoreista omenista ja aina vain yhdestä omenalajikkeesta kerrallaan. Eri lajikkeet antavat mehulle omaleimaisen maun samoin kuin erilaiset viinirypälelajikkeet vaikuttavat viinin makuun.

Mehun raaka-aineeksi valitaan parhaat omenat. Anna Almin ja hänen miehensä Jan Almin yhteinen suosikkilajike on Zonga, joka sopii sellaisenaan sekä syötäväksi että mehuksi.  Kuva: Jonas Edsvik

Anna Almin seuraava ajatus koskikin jo ruokamatkailua. Hän ei ollut vuosikausiin pitänyt opastuksia, vaikka hänellä paikallisoppaan pätevyys olikin.

Tilalla kävi kuitenkin vierailijoita sekä omenoita poimimassa että tilamyymälässä ostoksilla. Alm pohti, että tilan palvelurepertuaariin voisi lisätä opastetut kierrokset.

”Ajattelin, että ehkä joku haluaisi kuulla tilastamme vähän enemmän”, Anna Alm kertoo.

Parina viime vuonna omenasafareilla on käynyt viitisentuhatta vierasta vuodessa.

Anna Alm haluaa antaa vinkin kaikille viljelijöille, joiden mielessä pyörii ajatuksia tilan tuotteiden jalostamisesta, maatila- tai ruokamatkailusta tai ylipäätään mistä tahansa muusta kuin siitä, mitä tilalla on vuosikymmenten ajat tehty.

”Kannattaa uskaltaa olla oma itsensä ja ajatella eri tavalla kuin muut. Ei kukaan muu tule kertomaan, mitä pitää tehdä, vaan luotto omiin ideoihin pitää lähteä itsestä.”

Teini-ikäisenä Anna Alm nautti siitä, ettei töitä tarvitse tehdä virka-aikaan, vaan vapaata voi tarvittaessa ottaa vaikka tiistaina puoliltapäivin.

”Tämä tila on minun juttuni, unelmani ja intohimoni jopa siinä määrin, ettei minun edes tarvitse erotella työtä ja vapaa-aikaa.”

Työnjako toimii, mutta monet asiat tehdään yhdessäkin.  Kuva: Jonas Edsvik

Almin pariskunta työskentelee tiiviisti kaksistaan. 20 vuoden yhteiselo ja yhteinen yritys eivät kyllästytä heitä, vaan päinvastoin.

Anna Alm kuvailee, että kaksi päänuppia keksii ratkaisut nopeammin kuin yksi, ja samalla onnistumisen kokemuksia on jakamassa henkilö, jolle hetki on yhtä merkityksekäs kuin itselle.

Sekä Anna että Jan tekevät kaikkia tilan töitä, mutta kahdessa asiassa he ovat eritelleet työtehtävät.

”Minä hoidan ideointihommat ja Jan korjaa, kun jotain menee rikki”, Anna Alm kertoo.