Perunagnoccheja Pälkäneeltä. Kuulostaa erikoiselta, mutta ei Heikki Penttilän mielestä. Hän oli jo usean vuoden ajan jalostanut suomalaista perunaa rieskoiksi ja halusi kokeilla jotain uutta. Miksei siis gnoccheja?
”Eihän ne ole rieskojen myynnistä pois, eikä niitten teko ole vaikeaa. Yksinkertaisimmillaan perunoita, vehnäjauhoja ja voita. Kannattaa koettaa”, Penttilä mietti ja osti gnocchi-koneen.
Niinpä Penttilän tilalta tulee nyt perunarieskojen lisäksi Aitoo-pastaa, kotimaista lohturuokaa, italialaisittain gnocchia – lausutaan njokki.
Mistä idea moiseen?
”Omasta päästä”, Penttilä vastaa ja lisää, että joku lääke täytyisi keksiä, että saisi mielikuvituksen vähän laantumaan.
Rieskoja ja gnoccheja syntyy Penttilän pihapiirissä sijaitsevassa navetassa, missä Penttilän isän aikana toimi jalostussikala. Astmaatikkona poika ei voinut jatkaa sikalanpitoa, joten hän ajatteli viljellä tilan pelloilla nurmea, kauraa ja perunaa.
Penttilän äiti piti lampaita. Sikalan tiloihin Penttilä laittoi lampaitten teurastuspaikan vuonna 1995, kun arveli, että pienyritystoiminta kasvaisi trendiksi EU-Suomessa. Tilalla teurastettiin omien lampaiden lisäksi myös muiden lampaita ja myytiin lihaa muutamiin Tampereen ravintoloihin ja kauppoihin.
Vuonna 2001 teurastaminen lopetettiin. ”Laskin, että oli halvempaa viedä omat lampaat Vainion Hannulle Mäntsälään kuin teurastaa itte. Ja vielä eri kuormalla hakea pois. Suomessa ei ole kauheasti suosittu pienimuotoista toimintaa.”
Lampaanlihan kauppa kuitenkin jatkui, ja Penttilä tutustui alueen keittiömestareihin ja kauppiaisiin.
Vuonna 2006 iski katastrofi. Tilan yhden kuolleen emälampaan aivoista löytyi scrapien vasta-aineita. Scrapie on lampailla ja vuohilla esiintyvä keskushermoston tauti, joka kuuluu samaan ryhmään kuin hullun lehmän tauti. Se ei tartu ihmiseen. Evira (nyk. Ruokavirasto) hävitti lampaat.
”Kun Evira tappoi meidän elukat, olisi pitänyt lopettaa yrittäjäkin, mutta se jätettiin kitumaan.”
”Siinä kaatui meidän lihanjalostusyritys samalla. Meni pohja pois siltä hommalta”, Penttilä toteaa keittiön pöydän ääressä hämäläisen rauhalliseen tapaan, mutta lisää vielä: ”Kun Evira tappoi meidän elukat, olisi pitänyt lopettaa yrittäjäkin, mutta se jätettiin kitumaan.”
Penttilä sanoo, että meni monta vuotta ennen kuin hän pystyi edes puhumaan tapahtuneesta. Niin koville se otti. Hän pitää viranomaisten toimintaa hätävarjelun liioitteluna. 150 lammasta pistettiin kesken poikimakauden Honkajoelle hävitettäväksi.
Korvauksia tila sai Penttilän mukaan sen verran, että pystyi niillä maksamaan asianajajan palkkion. ”Pieni maajussi ja valtio vastakkain. Helposti arvaa, kumpi saa hopeamitalin.”
Kun lampaitten pito loppui, Penttilä alkoi lisätä perunanviljelyä. Hän kokeili kaikkea siemen- ja tärkkelysperunasta ruokaperunaan. Pakkasi omia ja toisten perunoita Suomeen, Norjaan, Baltiaan ja Puolaan ja suurimmaksi osaksi Venäjälle. Takaiskuilta ei vältytty tässäkään työssä.
”Siinä vaiheessa kun opin itse tekemään kyrillisin kirjaimin vientipaperit, Putin pani vuonna 2014 putken poikki. Venäjän-kauppa tyssäsi.”
Myös perunan viljelyssä tuli takaiskuja.
”Yksi vuosi oli vuokramailla semmoinen, että kun sain perunat istutettua, niin pisaraakaan vettä ei satanut siihen mennessä, kun ajoin nostokoneen pellolle. Sitten satoikin koko nostokauden. Oli pari sellaista vuotta, että nostokauden aikana tuli enemmän vettä kuin koko vuoden sademäärä. Kun en viljellyt riisiä, niin eihän siitä mitään tullut.”
”Yksi vuosi oli vuokramailla semmoinen, että kun sain perunat istutettua, niin pisaraakaan vettä ei satanut siihen mennessä, kun ajoin nostokoneen pellolle. Sitten satoikin koko nostokauden.”
Piti keksiä jotain uutta. Voisiko perunasta jalostaa jotain navetan tiloissa?
”Vuonna 2012 ruvettiin tekemään ruokaa ja vuonna 2013 viljeltiin viimeisen kerran perunaa. Totesin, että jos päivät tekee ruokaa ja yöt viljelee perunaa, jotain pitää priorisoida. Päätin keskittyä jalostukseen, sillä on mukavampaa korjailla leipomolla vanhoja koneita kuin paikkailla sateessa perunannostokoneen mattoja.”
Penttilä kiittää Tampereen alueen keittiömestareita, joilta hän sai tukea tuotteiden kehittelyyn. Ensin tilalla tehtiin erilaisia kiusauksia ja yhdeksän vuoden ajan joulun alla imellettyä perunalaatikkoa.
”Nyt on ollut pari vuotta ittellä joulu, kun ei ole tehty sitä enää. On kokeiltu tehdä ihan omaa perunalaatikkoa tuvan isossa leivinuunissa.”
Elintarviketuotantoa varten Penttilä on haalinut maailmalta vanhoja teollisuuskoneita. Niissä on riittänyt säätämistä.
”Taikinakone kun tuli, niin siinä ei liikkunut yksikään osa. Rieskakone oli tehty ruisleipäkoneeksi, joten sitä piti vähän modifioida. Uuni taas oli iso musta möykky, joka piti pilkkoa ennen kuin sen sai kannetuksi sisään. Sisällä hitsasin sen kasaan”, Penttilä luettelee.
Vain vaakoja ja taskulaskimia yrittäjä sanoo ostaneensa uutena. Kannattavuutta pitää laskea kaiken aikaa.
”Aina ei kaksi desimaalia pilkun jälkeen riitä, kun miettii, mikä on järkevää.”
Perunarieskat, isot ja pienet, ovat tätä nykyä tilan päätuote. Tuoretuotteena ne on saatava kauppoihin pikaisesti. Penttilässä niitä on leipomassa kolme työntekijää, sillä sen rieskakone vaatii.
Heikki-isäntä ajaa Aku-pojan kanssa rieskat iltaisin pakettiautolla Leivon Leipomon terminaaliin ja hakee samalla perunoita.
Perunat eivät ole enää itse viljeltyjä, vaan Aku Antilan tilalta Valkeakosken Ritvalasta.
”Semmoisia perunoita, jotka ovat liian isoja tai pieniä kauppaan ja keittiöille. Lajikkeella ei ole suurta väliä.”
Rieskoihin perunat käytetään kuorineen. Niinpä rieskojen perunapitoisuus on 120 prosenttia. Prosessissa perunankuoret jauhautuvat niin pieniksi, että ne voi havaita rieskoissa pieninä harmaina pisteinä. Perunan kaikki ravinteet ja kuidut ovat tallella.
Penttilän mukaan kuoriperunan käyttö on mahdollista, koska pestyt perunat keitetään kypsiksi vedessä. Veteen liukenevat pesun jäljiltä loputkin epäpuhtaudet. Teollisuudessa perunat keitetään höyryssä. Rieskataikinaan ei lisätä vettä lainkaan.
”Yhtään reklamaatiota ei kuoriperunoiden käytöstä ole tullut.”
Gnoccheja eli perunapastaa Penttilä keksi ruveta tuottamaan, kun halusi laajentaa tuotevalikoimaa. Nekin tehdään suomalaisista raaka-aineista eli perunasta, vehnäjauhosta ja rypsiöljystä.
57-vuotias Pälkäneen Aitoon kylässä asuva viljelijä-yrittäjä.
Penttilän tilalla valmistetaan perunasta rieskoja ja gnoccheja.
Perheessä puoliso Eveliina Hakala, kolme aikuista lasta ja kaksi lammaskoiraa, ”ainoat, mitä lammastilasta on jäljellä”.
Suorittanut Ahlmanin maatalousalan perustutkinnon, lihateollisuusopistossa elintarvikealan perustutkinnon, logistiikan perustutkinnon ja tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon.
Hutejakin tulee. ”Gnocchejakin koetettiin varmaan sata eri versiota ennen kuin tuli hyvä. Ja ennen kuin Härkiksiä oli olemassa, sain jostain kasviproteiinijauhoa, koetettiin tehdä siitä rieskaa. Lopputulos oli kuin pohjaan palanut hernekeitto, ei mennyt jatkoon”, Penttilä naurahtaa.
Uuden tuotteen markkinointi on hidasta, jos ei ole isoa markkinointibudjettia. Niinpä gnocchikone pyörii vasta kerran viikossa. Tällä hetkellä gnoccheja menee vain Tampere-talolle.
”Suomalainen peruskuluttaja ei oikein osaa vielä gnoccheja käyttää”, Penttilä arvelee.
Gnocchien kaveriksi Penttilä alkoi valmistaa tomaattisosetta, sillä hänestä oli hullua, että kun hän maistatti pastaa kaupoissa, sen höysteeksi käytettiin italialaiseksi feikattua belgialaista tomaattisosetta.
Penttilä selvitti, mistä saisi maukasta tomaattia soseeseen. Löytyi porilainen Nams, jonka sivuvirrasta eli kaupan myyntiin kelpaamattomista tomaateista Penttilä keittää soseen.
Kolmena vuonna Penttilä on tehnyt tuotteen tarjolle Suomalainen Menestysresepti -kilpailuun ja kahtena vuonna edennyt semifinaaliin gnocchien ja tomaattisoseen kanssa. Viime syksyn artesaaniruokakilpailussa Rovaniemellä Aitoon pieni porkkanarieska voitti kultaa ja Raision kilpailussa voiton toi iso porkkanarieska.
Kilpailut ovat Penttilän mielestä ainoita konsteja pienyrittäjille saada tuotteitaan esille, sillä pienillä ei ole varaa näyttävään markkinointiin. ”Kilpailut ovat hieno mahdollisuus. Niitä pitäisi olla enemmän”, hän haastaa.
”Suomalaisten pienten elintarvikejalostajien ongelma on, että me ollaan samassa jonossa kuin monikansalliset jätit. Kun ravintolat myyvät pientuottajan ruokaa, niin se on helposti jostain Italiasta tai Espanjasta kotoisin. Ne eivät ymmärrä, että Suomessakin tehdään maailman huippuja juttuja.”
Penttilästä on karmeaa, että juhlapuheissa pienyrittäjät mainitaan, mutta hiljattain Suomen parhaisiin lukeutuva juustontekijä Kolatun juustola ajautui konkurssiin Somerolla.
”Kun ravintolat myyvät pientuottajan ruokaa, niin se on helposti jostain Italiasta tai Espanjasta kotoisin. Ne eivät ymmärrä, että Suomessakin tehdään maailman huippuja juttuja.”
”Vaikka tekee asiat huipusti, ei ole sijaa toimia. Ravintolat ja juhlakeittiöt myyvät artesaaniruokaa jostain Etelä-Euroopasta.”
Penttilä arvelee syyksi, että keittiömestarit hankkivat tavarat mieluiten helposti tukusta.
”Yhteen tukkuun olisin päässyt, jos olisin itse hommannut tavarat sinne tai hankkinut naapurista pakastetilaa ja ne olisivat keräilleet sieltä. Tukussa ei ymmärretä, kuinka pieni yrittäjä on täällä päässä tarjoamassa tavaraa.”
Penttilän mukaan tukut lähinnä tarjoavat pienille markkinapaikkaa messuille eivätkä itse aktiivisesti myy pienten tuottajien tuotteita.
Hiljattain Penttilää kuitenkin onnisti, kun hän sai minirieskat Kespron tukkuun. Putki tukkuun aukesi, kun Lapland Hotels halusi ostaa Penttilän rieskat hotellien aamiaispöytään sitä kautta.
Elintarvikejalostajaksi ryhtyminen ei Penttilää kuitenkaan kaduta, sillä se on tuonut elämään ihan toisenlaisen sisällön kuin oli viljelijänä.
”On tullut tutuksi mahdoton määrä kollegoita, joista osa jalostaa maitoa tai lihaa, osa on mylläreitä. Heidän kanssaan on hieno toimia. Siitä olen muodostanut elämänsisältöni.”
