25-vuotiaan yrittäjän tavoite: kahden vuoden päästä lihatilalla on 500 kasvatuspaikkaa

21-vuotiaana yrittäjäksi viljatilan ohjaksiin, 24-vuotiaana naudanlihantuottajaksi. Tavoitteena tuplata lihakarjan kasvatuspaikat ensi vuoden loppuun mennessä.

Forssalaisen, nyt 25-vuotiaan Lotta Sirkesalon vauhti ja suunnitelmat kuulostavat hurjilta. Hän kuitenkin uskoo alaan, itseensä ja perheen tukeen vankkumattomasti.

”En edes lue mitään negatiivisia juttuja. Minä vain teen töitä”, Sirkesalo toteaa.

Maatilan tyttären suunnitelmat ovat olleet selvät aina. Hän kouluttautui maatalouskoneasentajaksi ja agrologiksi ja on paiskinut töitä monella maatilalla.

Oma yrittäjyys alkoi kotitilan sukupolvenvaihdoksella. Vilja- ja metsätilan pellot olivat luomussa, mutta vuoden kuluttua Sirkesalo siirtyi tavanomaiseen tuotantoon. ”Luomulla ei ollut minulle tuotannollista arvoa.”

Sirkesalo oli pikkutyttö, kun perheen elämään astui isäpuoli Arto Närvänen. Kun kaksikon välistä sanailua kuuntelee, on kuin siinä puhuisivat isä ja tytär. Naljailunkin keskeltä erottuu syvä yhteenkuuluvuus ja keskinäinen arvostus.

Närväsen vuodesta 1987 luotsaama maatila sijaitsee Urjalassa lähellä Sirkesalon synnyinkotia. Närvänen on hoitanut sitä yhtymänä veljensä kanssa, mutta veli on terveysongelmiensa takia jäänyt sivuun käytännön työstä.

25 hehtaarin pikkutilasta on vuosien kuluessa kehitetty menestyvä yritys, jossa viljelyala on 180 hehtaaria ja lihakarjalle 250 kasvatuspaikkaa. Osa eläimistä on vuokranavetassa kolmen kilometrin päässä.

Uuden kasvattamon materiaalit on jo hankittu. Ensimmäisen vaiheen pitäisi valmistua tänä vuonna. Kuva: Sanne Katainen

Sirkesalo toteaa, että isäpuoli varmaankin jossain vaiheessa toivoi, että jatkaja tilalle löytyisi hänen omien sukulaistensa joukosta. Niin ei käynyt.

Vaikka asia oli ollut ilmassa, Sirkesalolle tuli viime vuonna hiukan yllätyksenä, kun Närvänen sanoi: ”Ostetaan seuraava eläinerä sinun nimiisi.”

Siitä alkoi vaiheittainen sukupolvenvaihdos.

Nyt vieraan pää menee lähes sekaisin, kun yrittäjät esittelevät paikkoja: ”Nämä hiehot ovat Lotan, nuo pihvikarjan eläimet Arton. Apulannan levitin on Lotan, ja seuraavaksi hänelle siirtyvät kylvökone ja lautasmuokkain. Uusi sininen Valtra on Lotan, Arto aikoo ostaa hänelle siihen etuniittokoneen. Miksikö? Koska ei suostu kerran kokeiltuaan enää ajamaan muita kuin automaattiohjauksella varustettuja laitteita.”

Närvänen käynnisti uuden kasvattamon rakentamisen, mutta luvat haettiin Sirkesalon nimiin. Rakennus olisi jo valmis, mutta Närväsen viime kesänä saama olkapäävamma viivytti töitä. Toisaalta pakottavaa määräaikaa ei ole, kun ei rakennukselle makseta mitään tukeakaan.

Hevoset ovat Sirkesalon tärkeä harrastus. Tervehtimässä Taavi ja Rambo. Kuva: Sanne Katainen

Siinä onkin ongelma. Vaikka kyse on käytännössä isä-tytär-suhteesta, sukupolvenvaihdokseen ei tule minkäänlaisia vero- tai muita helpotuksia, koska verisukulaisuus ratkaisee.

Siksi tilan lopullisesta kauppahinnasta käydään koko ajan pientä hivutustaistelua. Kaupan pitäisi kannattaa molemmille, Närväsen saada elämäntyöstään korvaus ja Sirkesalon hyvät jatkamisen edellytykset.

Onneksi molemmat ovat penninvenyttäjiä. Kaikki tilan tuotantorakennukset on tehty hartiapankkiperiaatteella ja materiaalit ovat paljolti käytettyjä tai kakkoslaatua – Närvänen työskenteli aikanaan Parmalla ja sai sitä kautta edullisia materiaaleja.

Sirkesalokin toteaa, että itse tekemällä ei saa ihan niin kiiltävää kuin valmiina ostettu on, mutta toimivuus ratkaisee. ”Nykyään katson kuvia sillä silmällä, että tuokin liimapuupalkki on ollut tosi kallis”

Molemmat kauhistelevat nuorten nykyään tekemiä valtavia investointeja. Miten ne ikinä saadaan maksettua?

Sirkesalolla ei toistaiseksi ole muuta lainaa kuin kotitilan ostoon otettu. Omasta pankista hän ei vielä ole edes kysynyt lainaa uuteen tilakauppaan, mutta vieraasta pankista sitä on jo oma-aloitteisesti tarjottu.

Lotta Sirkesalo kannustaa kollegojaan tekemään sukupolvenvaihdoksen nuorena. Silloin uskaltaa ja jaksaa, hän toteaa.  Kuva: Sanne Katainen

Jos kaikki käy kuten suunnitellaan, uuden kasvattamon ensimmäinen vaihe valmistuu tänä vuonna ja kasvatuspaikkoja tulee sen myötä sata lisää. Seuraava vaihe ajoittuu ensi vuoteen.

Sirkesalo miettii vielä, jatkaako pihvirotuisten eläinten kasvattamista vai keskittyykö pelkästään maitorotuisiin. Pihvirotuisen eläimen hinnalla saa kuusi maitorotuista lehmävasikkaa tai neljä sonnivasikkaa. ”Eikä niistä saa niin paljon parempaa teurastiliä, että se kannattaisi.”

Sirkesalo tekee vielä töitä tilan ulkopuolella laitoshoitajana. Tavoitteena on, että hänen äitinsä jää ensin kokonaan tilan töihin ja myöhemmin toivottavasti myös Sirkesalo.

”Kyllähän tässä riittäisi töitä, mutta on hyvä saada rahaa kassaan myös muualta. En haluaisi kovin isoja lainoja, koska ne syövät yrittäjätuloa.”

Sirkesalo ei ole huolissaan naudanlihan kulutuksesta. Tällä hetkellä kuluttajat ovat tarkkoja taloudestaan ja kaupassa valitaan usein jauhelihaa pihvin sijaan tai sianlihaa naudanlihan sijaan. Mutta tämäkin vaihe menee ohi, hän uskoo.

Maatalousyrittämisessä parasta on tietynlainen vapaus ja se, että työnsä tulokset näkee useimmiten saman tien, Sirkesalo sanoo. Kuva: Sanne Katainen