Kevät on Sundinin lempiaikaa, koska silloin puutarha ja luonto heräävät henkiiin. Kuva: Juhani Roiha
Petra Sundin joutui suuren surun keskellä sukupolvenvaihdokseen yhdessä yössä – ”Näiden vuosien aikana minusta on tullut eri ihminen”
Omenapuut pitävät nuoren viljelijän kiireisenä ympäri vuoden. Tulevaisuudessa hän haluaa oppia, miten karjanpito voi olla avuksi hedelmänviljelyssä.Tilaajalle
Kuva: Juhani RoihaAhvenanmaa on Suomen omenatarha, ja yksi saarimaakunnan omenanviljelijöistä on 27-vuotias Petra Sundin. Hänen omanpuunsa levittäytyvät 15 hehtaarille Finströmissä keskellä Ahvenanmaan pääsaarta.
Sundin on asunut samoissa maisemissa koko ikänsä. Hän tiesi jo lapsesta asti, että kolmesta siskoksesta juuri hän jatkaa sukunsa perinteitä ja ryhtyy omenanviljelijäksi. Kukaan ei kuitenkaan olisi arvannut, miten nopeasti hänen pitää hypätä täyttämään ruuantuottajan vastuulliset saappaat. Perhettä nimittäin kohtasi odottaman suru neljä vuotta sitten.
Änglagårdin omenat ovat täsmällistä sorttia, sillä niiden poiminta alkaa lähes poikkeuksetta 15. elokuuta. Vuonna 2019 omenat kypsyivät päivälleen ajallaan, mutta kaikki muu meni sinä päivänä uusiksi Petra Sundinin elämässä, sillä perheen isä Peter Sundin menehtyi tuona päivänä liikenneonnettomuudessa.
23-vuotias Petra osoitti uskomatonta sisua, sillä oman surunsa keskellä hän pystyi ajattelemaan perheen elinkeinoa: eihän omenoita voinut poimimattakaan jättää, jos tulevana vuonna mieli saada voita leivän päälle. Poiminta alkoi perhettä kohdanneen tragedian jälkeen vain yhtä päivää myöhemmin kuin tavallisesti.
Petra Sundin
Syntynyt 1995 Finströmissä Ahvenanmaan pääsaaren keskisosassa.
Omenanviljelijä sukunsa Änglagård-tilalla. Omenoiden lisäksi kasvattaa ylämaankarjaa.
Suorittanut pietarsaarelaisessa ammattiopisto Optimassa maatalousalan perustutkinnon ja maatilan johtamiskoulutuksen.
Asuu lapsuudenkodissaan Finströmissä koiran ja kahden kissan kanssa.
Harrastaa liikuntaa, erityisesti juoksua, kuntosalilla käyntiä ja nyrkkeilyä.
Erikoinen tiedonjyvä: ”Minusta on hauska imuroida, joten imuroin harva se ilta.”
Kuluneet neljä vuotta ovat olleet Petra Sundinin elämän raskaimmat, eikä hän edes yritä väittää muuta. Oman surutyön keskellä piti heti pystyä ajattelemaan tilan tulevaisuutta ja työntekijöitä ja hoitaa valtion vaatimia paperitöitä, joita yhtäkkinen sukupolvenvaihdos aiheutti.
Sundin kuvaa tilanteen henkistä puolta sanalla ”stridighet”, jonka voi kääntää vaikka selkkaukseksi. Hänen on täytynyt käydä läpi valtava määrä asioita, jotka ovat repineet ajatuksia eri suuntiin.
”Tuntuu, että näiden vuosien aikana minusta on tullut eri ihminen.”
Kaiken murheen keskellä Sundin sentään tiesi, mitä teki ja mihin oli ryhtymässä, sillä hän oli suorittanut maatalousalan perustutkinnon ja ehtinyt työskennellä tilalla muutaman vuoden isänsä rinnalla.
Valtava määrä hiljaista tietoa jäi kuitenkin siirtymättä, kun onnettomuus sotki suunnitelmat.
Sundinin viljelijäuran alkua pehmensi se, että tutut, luotettavat ja osaavat ukrainalaiset kausityöntekijät ovat tulleet tilalle töihin vuodesta toiseen viljelijän vaihtumisesta huolimatta.
”Heille kuuluu iso kiitos siitä, että homma toimii. He tuntuvat osalta perhettä”, Sundin kertoo.
Isä vei mukanaan paljon hiljaista tietoa.
Änglagårdin 45 000 omenapuuta pitävät nuoren viljelijän kiireisenä vuoden ympäri. Puut antavat satoa keskimäärin 300 tonnia vuodessa, ja Sundin myy kaikki hedelmänsä Ålands trädgårdshall -osuuskunnalle (ÅTH:lle). Tila on Ahvenanmaan omenatilojen mittapuulla keskikokoa.
Tammikuussa omenanviljelijän ja neljän työntekijän vuosi alkaa puiden leikkaamisella.
”Se on aikaavievää puuhaa, mutta leikkaaminen mahdollistaa tulevan sadon”, Sundin kuvailee.
Huhtikuusta alkaa usean kuukauden kausi, jolloin Sundin hoitaa puitaan yksin. Kiireestä huolimatta kevät on viljelijän suosikkivuodenaika.
”Talven jälkeen on upeaa nähdä, miten kaikki herää ja lähtee käyntiin.”
Kukkiva omenatarha on upea ilmestys, mutta sen jälkeen viljelijällä riittää ruohoa ajettavaksi, rikkakasveja kitkettäväksi ja tippukastelulaitteita säädettäväksi koko kesän ajalle.
”Se on omanlaistaan palapeliä, jota kokoamalla sato paranee”, Sundin kuvailee.
Elokuun puolivälissä kausityöntekijät palaavat Änglagårdiin, ja sadonkorjuu alkaa. Myöhäisimpien lajikkeiden omenat kerätään vasta lokakuussa, ja viimeiset omenat lähtevät tilan varastosta myyntiin vuodenvaihteessa. Sitten onkin taas aika aloittaa uusi vuosi leikkaamalla puita.
Sundinin omenatarhassa kasvaa 14:ää eri omenalajiketta. Viljelijänä Sundinin suosikkilajike on Julyred, jota ei ole erityisen helppo viljellä, mutta se avaa satokauden kypsymällä ensimmäisenä.
”Julyredit myös tuntuvat pitävän sijainnistaan täällä minun maillani”, Sundin lisää.
45 000 omenapuuta pitävät kiireisinä. Kuva: Juhani RoihaOmenat ovat Sundinille päivätyö, mutta ylämaankarjaa hän kuvailee harrastukseksi. 40-päisestä karjasta on omenanviljelijälle paitsi iloa, myös käytännön hyötyä.
Laiduntava karja pitää maiseman avoimena, niiden apu on korvaamatonta erityisesti silloin, kun vanhat omenapuut ovat tehneet työnsä. Eläinten ahkera laidunnustyö ja niiden tarjoama lannoituspalvelu saavat väsyneen maan heräämään uuteen eloon, jolloin siihen kelpaa istuttaa uusia omenapuita.
Tulevaisuutta varten Sundinilla on suunnitelma jos toinenkin. Häntä kiinnostaa erityisesti selvittää ja tutkia, miten eläinpito voi edesauttaa hedelmänviljelyä.
”Luonnon monimuotoisuudestahan tässä on lopulta kyse. Hyvinvoiva maa on antelias sekä kasveille että eläimille, joten luonnon kanssa kannattaa olla yhteistyössä.”
Viljelijänä hän haluaa oppia myös ymmärtämään entistä paremmin, millaisissa kasvuolosuhteissa mikäkin omenalajike viihtyy ja onko tilalla omenapuita sellaisessa maassa, joka olisi hyödyllisempää muussa käytössä.
Sundin sai kaikkien kiireidensä ohella kesäkuussa pakettiin myös maatilan johtamisen tutkinnon. Opinahjona oli sama pietarsaarelainen ammattipisto Optima kuin hänen aiemmissa maatalousalan opinnoissaan, sillä Optimassa teoriaopinnot oli mahdollista suorittaa etänä kotoa käsin.
Sundin asuu lapsuudenkodissaan koiran ja kahden kissan kanssa. Äiti ja toinen kahdesta siskosta asuvat parinkymmenen minuutin matkan päässä.
Jos Sundinin pitäisi nimetä viljelijän ammatista yksi huono puoli, vastaus olisi selvä. Niin rakkaita kuin omat maat, puut ja eläimet ovatkin, ne myös sitovat viljelijän pitkiksi ajoiksi paikalleen.
Sundin korostaa, että viljelijöiden välillä on hyvä yhteys ja paljon verkostoja, mutta sosiaalinen elämä työn ulkopuolella on välillä hankalaa. Syynä tähän ovat paitsi välimatkat, myös työn kuluttavuus.
”Iltaisin kotona on välillä yksinäistä, mutta toisaalta pitkän päivän jälkeen tarvitsen edes vähän omaa lepoaikaa, enkä välttämättä jaksaisi tavata ketään”, Sundin pohtii.
Vaikka yrittäjällä riittää kiirettä vuodenajasta ja vuodesta toiseen, ei elämän pidä antaa valua pelkäksi työnteoksi. Sundinin tärkeä henkireikä on liikunta, ja hänellä onkin tapana käydä säännöllisesti juoksemassa ja kuntosalilla.
”Jos jokin asia alkaa ahdistaa, olo todennäköisesti paranee sillä, että liikun.”
Kun liikkuu sekä työn vuoksi että vapaa-ajalla, lopputulos ei voi olla näkymättä.
”Haastan ystäväni mieluusti kädenvääntöön, jos saan siihen mahdollisuuden”, Sundin paljastaa.
- Osaston luetuimmat
