• Tyhmä kuin aasi? Pikemminkin harkitseva kuten Uffe

    Kananlennon tilalla Sipoossa asusteleva Uffe-aasi osoittaa harkitsevuudellaan ennakkoluulot vääriksi.
    Uffe on saanut suosiota sosiaalisessa mediassa ja sillä on jopa oma nimikkosuklaa, jota myydään Kananlennon maalaisputiikissa.
    Uffe on saanut suosiota sosiaalisessa mediassa ja sillä on jopa oma nimikkosuklaa, jota myydään Kananlennon maalaisputiikissa. Kuva: Jarno Mela
    Lukemisto|Eläimet ja kasvit
    3.9.202315:00
    Joonas Kananen

    Sipoossa asusteleva 7-vuotias ruuna Uffe tiivistää monia aaseille tyypillisiä piirteitä. Yksi näistä on harkitsevuus, jota tulkitaan usein virheellisesti tyhmyydeksi. Tyhmä kuin aasi on monelle tuttu pilkkavirsi.

    Erityisesti Uffe harkitsi erästä toimenpidettä – kavioiden vuolemista.

    ”Normaali eläin ei tykkää vuolusta ja Uffe todella inhosi sitä. Se pakeni tilannetta ja tarvitsimme eläinlääkärin rauhoittamaan Uffea. Siitä lähti ikävä kierre, sillä se ei muuten ole lainkaan pelokas, vaan päinvastoin reipas”, kertoo tilaa pyörittävä Sari Rauvanto-Eriksson.

    Rauvanto-Eriksson on myös Suomen Aasiyhdistyksen puheenjohtaja, eikä hän jäänyt ongelman kanssa yksin. Hän kysyi yhdistyksen kautta apua Uffen tilanteeseen.

    ”Uffe lähti parin kuukauden vierailulle toiselle tilalle Lopelle. Siellä se oppi luottamusta ja ymmärtää nyt, ettei ihminen ole ikävä.”

    Uffe osoitti nopeaa oppimiskykyä.

    ”Uffen palattua käytettiin sen kanssa pikkuporkkanaa, jotta vuolu sujui. Kesken toimenpiteen on vaikea antaa namia, joten käytimme Uffen kanssa jes-sanaa. Se sisäisti sanan ja oppi odottamaan myöhemmin seuraavaa namia.”

    Nopean oppimisen ohella Uffen tapaus kertoo aaseille tyypillisestä harkintakyvystä, jonka myönteiset seuraukset näkyvät arjessa.

    ”Aasit joutuvat harvoin sellaisiin tilanteisiin kuin vaikkapa hevoset. Eräänkin kerran meiltä karkasi suomenhevonen ja se juuttui ojaan. Samoin hevonen saattaa säikähtää ja pillastua lentelevästä muovipussista, kun taas aasi pysähtyy ja katselee tilannetta rauhassa.”

    Rauhallisine liikkeineen aasi on myös turvallinen eläin. Rauvanto-Eriksson kertoo, että niitä käytetäänkin paljon ensiratsuina esimerkiksi Englannissa.

    Aaseja hyödynnetään myös esimerkiksi muistisairaiden ja mielenterveysongelmista kärsivien hoidossa. Rauhallisuudessaan ne ovat terapeuttista seuraa ja tällainen rooli on tullut vähitellen tutuksi myös Uffelle.

    ”Yleensä meillä ihmiset eivät saa mennä aasiaitaukseen, mutta nyt olemme alkaneet päästämään pienempiä ryhmiä sisään. Ennen sitä on tehty ihmisille rentoutusharjoituksia, ja aasin luo meneminen onkin terapeuttista.”

    Ihmisiä kohdatessaan Uffe nauttii rapsutuksista niskaan. Pään koskettamisesta se ei sen sijaan pidä.

    Uffen kanssa samalla tilalla asuvat myös lajitoverit Molly ja Sanda.

    ”Mollyn kanssa ne ovat kuin paita ja peppu. Sanda puolestaan on jo ikään kuin eläkkeellä oleva vanhempi tamma.”

    Aasien eliniänodote on pitkä. Tiettävästi maailman vanhin aasi, Bubble, kuoli Isossa-Britanniassa kesäkuussa. Ikää sillä oli kunnioitettavat 64 vuotta.

    Rauvanto-Eriksson tiedostaakin, että kolmikossa riittää huolehdittavaa pitkäksi aikaa.

    ”Niiden myötä on ainakin tavoitetta elämässä”, hän naurahtaa.

    Kuvan keskellä olevan Uffen ei tarvitse viettää päiviään yksin. Kuvassa vasemmalla on Molly ja oikealla Sanda, joiden lisäksi taustalla tähyilevät alpakat Faru ja Fuju.
    Kuvan keskellä olevan Uffen ei tarvitse viettää päiviään yksin. Kuvassa vasemmalla on Molly ja oikealla Sanda, joiden lisäksi taustalla tähyilevät alpakat Faru ja Fuju. Kuva: Jarno Mela
    Lisää aiheesta
    • Kissa-asiamiehen tehtävänä on villiintyneiden kissojen avustaminen.

      Lemmikit | Kissa-asiamies Nulli koulii villeistä pikkukissoista kunnon kissakansalaisia

    • MT:n mehiläispesästä saadaan joka vuosi 50 purkkia hunajaa. Pesässä asustelee noin 60 000 ahkeraa ja lempeää pölyttäjää.

      Eläimet ja kasvit | Video: Maaseudun Tulevaisuuden mehiläiskuningatar on rento emo – pistokset kohdistuvat vain tiettyihin kohteisiin: ”Meno on kuin Game of Thronesista”

    • Huonon näkönsä vuoksi siilit jäävät usein jumiin erilaisiin paikkoihin.

      Eläimet ja kasvit | Siisti piha ei ole siilin ystävä – hyvinkääläinen yksilö selvisi koettelemuksistaan

    Artikkelin aiheet
    aasi
    eläinten hoito
    eläinterapia
    Sipoo
    Suomen Aasiyhdistys
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja