• Tämä kodin turvallisuutta lisäävä teko jää yli puolelta suomalaista tekemättä kuukausittain – vakuutusyhtiö patistaa varovaisuuteen, kun tunnelmoidaan kynttilänvalossa

    "Ennaltaehkäisty vahinko on aina pienin vahinko niin rahallisilta kuin inhimillisiltä kustannuksiltaan", muistuttaa asiantuntija.
    Palovaroitin on ollut joka kodissa pakollinen jo 20 vuotta.
    Palovaroitin on ollut joka kodissa pakollinen jo 20 vuotta. Kuva: Markku Vuorikari
    Lukemisto
    10.11.202023:00
    Tuovi Mäkipere

    Alle puolet suomalaistalouksista on tarkistanut palovaroittimen toimivuuden viimeksi kuluneen kuukauden aikana, kertoo Pohjola Vakuutus tiedotteessaan.

    Tieto perustuu syyskuussa verkkopaneelissa toteutettuun kyselytutkimukseen, johon vastasi 2 011 täysi-ikäistä suomalaista.

    Vastaajista jopa puolet ei ollut tarkistanut palovaroittimen toimivuutta ja 5 prosenttia ei osannut sanoa.

    Tutkimuksen toteutti OP:n toimeksiannosta Taloustutkimus, ja vastausten virhemarginaali on 2 prosenttia suuntaansa.

    Pohjola Vakuutus muistuttaa, että palovaroittimen pariston ja äänihälytyksen toimivuus tulisi tarkistaa joka kuukausi testinappia painamalla sekä silloin, kun asunnosta on oltu poissa muutaman päivän ajan.

    Palovaroitin on ollut pakollinen jokaisessa kodissa jo vuodesta 2000 lähtien.

    Palovahingot kuuluvat kotivakuutuksen piiriin, mutta palovaroittimen puutteet voivat kuitenkin vaikuttaa tulipalon aiheuttaman vahingon korvaamiseen, Pohjola Vakuutus muistuttaa.

    "Puuttuva tai toimimaton palovaroitin voi tulipalon sattuessa johtaa kotivakuutuksesta myönnettävän korvauksen vähennyksiin. Jos puute vaikuttaa suoraan tulipalon aiheuttaman tuhon laajuuteen, korvausta voidaan vähentää", kertoo Pohjola Vakuutuksen omaisuuskorvauspalveluista vastaava johtaja Markus Uimonen tiedotteessa.

    Esimerkiksi huolimattomasti palamaan jätetyt kynttilät aiheuttavat vahinkoja joka vuosi, Pohjola Vakuutus muistuttaa.

    Vakuutusehdoissa kerrottujen suojeluohjeiden mukaan kynttilää ei saa koskaan jättää valvomatta. Lisäksi kynttilät on sijoitettava palamattomalle alustalle siten, ettei liekki tai lämpö sytytä palavaa materiaalia.

    Jos suojeluohjeita on laiminlyöty ja laiminlyönnillä on syy-yhteys vahinkoon, on vakuutusyhtiöllä oikeus vähentää korvattavaa summaa.

    "Moni toimii suojeluohjeiden mukaan automaattisesti, mutta paloturvallisuuteen on aina syytä kiinnittää erityistä huomiota. Ennaltaehkäisty vahinko on aina pienin vahinko niin rahallisilta kuin inhimillisiltä kustannuksiltaan", Uimonen toteaa.

    Lue lisää:

    Utelias kissa voi kärventää viiksikarvansa – huomioi nämä seikat valitessasi kynttilöitä kissakotiin

    Vanhukselle tai muistisairaalle joululahjaksi turvallisuutta – pukinkonttiin palovaroitin tai liesivahti

    Mikä kaikki vaikuttaa vakuutusten hintaan? Vakuutusyhtiön matemaatikko paljastaa

    Artikkelin aiheet
    paloturvallisuus
    palovaroitin
    Pohjola Vakuutus
    kotivakuutus
    kynttilä
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 6

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten