• Tove Janssonin piirros hydrokopterista toi veljentyttärelle muiston onnettomuudesta, jossa olisi voinut käydä huonosti ‒ ”Onneksi merivartiosto saatiin apuun”

    Muumi-hahmojen luojan veljentytär Sophia Jansson vieraili ensimmäistä kertaa Haminassa tutustumassa tätinsä Tove Janssonin teoksiin Haminan Raatihuoneella. Se toi mieleen myös traagisia muistoja.
    Sophia Janssonin isä Lars Jansson piirsi todellisuudessa suuren osan Muumi-sarjakuvista.
    Sophia Janssonin isä Lars Jansson piirsi todellisuudessa suuren osan Muumi-sarjakuvista. Kuva: Taina Värri
    Lukemisto|Kulttuuri
    18.6.202218:00
    Jarmo Hankivaara

    Maailmankuulun taiteilijan Tove Janssonin veljentytär Sophia Jansson piipahti Haminassa tutustumassa Tove Jansson ja meri -näyttelyyn. Osa teoksista on Janssonin suvun ja perheen kokoelmista. Valtuustosalin kaksi yli viisimetristä maalausta ovat Haminan kaupungin omistuksessa.

    Sophia Jansson iloitsi erityisesti siitä, että varuskuntakaupungin päättäjät uskalsivat aikoinaan valita muodollisten ja arvovaltaisuutta korostavien taideteosten sijaan Tove Janssonin maalaukset. Teosten valmistumisen aikaan 1950-luvulla taiteilija ei vielä ollut suuri nimi.

    ”Tove löysi sotilaalliseen aiheeseen aivan oman näkökulmansa. Nuoret kadetit seurustelemassa neitojen kanssa rannalla ja toisessa maalauksessa meren pohjassa fantasiamaailma, suorastaan paratiisi.”

    Rullille käärityt valmiit teokset Tove Jansson toi kaupunkiin vaatimattomasti bussilla. Vasta Haminassa ne pingotettiin täyspuisiin tukiraameihin ja sijoitettiin Seurahuoneen Marski-kabinettiin. Sieltä ne kesäkuussa 70 vuotta myöhemmin kuljetettiin miesvoimin näyttelyyn Raatihuoneelle.

    Sophia Jansson on opiskellut ja työskennellyt ulkomailla ja tehnyt pitkän työuran perheyrityksessä. Hän on jättämässä päätösvaltaa seuraavalle sukupolvelle ja kutsuu itseään leikillisesti puoli-eläkeläiseksi.

    Hänen isänsä Lars Jansson piirsi suuren osan Muumi-sarjakuvista, kun Tove Jansson halusi täysipäiväisesti työllistävien sarjakuvien sijaan vihdoinkin keskittyä maalauksiinsa. Pienimmän näyttelyhuoneen seinältä löytyy Tove Janssonin piirroksia muun muassa hydrokopterista, jolla kelirikon aikaan voi liikkua saaristossa.

    ”Tämä kuva tuo kyllä mieleen muistoja. Isäni Lars osti hydrokopterin ja lähti sillä ystävänsä kanssa neitsytmatkalle Helsingistä Pellinkiin. Siinä vaiheessa, kun alus alkoi osoittaa uppoamisen merkkejä, saatiin merivartiosto onneksi apuun. Molemmat seikkailijat olivat tuolloin jo lähes kuusikymppisiä.

    Sophia Jansson ihastui Haminan raatihuoneella esillä olevan näyttelyn toteutukseen.

    ”Olen todella iloisesti yllättynyt! Tila on avara ja suuressa valtuustosalissa voi melkein tuntea merellisen tuulen. Äänimaisemakin tukee näyttelyä hienosti.”

    Tove Jansson ja meri – Tove Jansson och havet -taidenäyttely on avoinna Haminan raatihuoneella 10.6.-13.8.2022. Yhteistyössä Haminan kaupunki ja Moomin Characters.

    Sophia Jansson ihastui Tove Jansson ja meri -näyttelyn toteutukseen. Esillepano on Alexander Reichsteinin käsialaa, ja äänimaailman on suunnitellut Tomi Pekkola.
    Sophia Jansson ihastui Tove Jansson ja meri -näyttelyn toteutukseen. Esillepano on Alexander Reichsteinin käsialaa, ja äänimaailman on suunnitellut Tomi Pekkola. Kuva: Taina Värri

    Lue lisää:

    Tove Janssonin maalaus huutokaupattiin ennätykselliseen hintaan

    Elokuva-arvio: Tove Jansson halusi olla taidemaalari, mutta maailma hullaantui muumeihin – Alma Pöystin tulkinta taiteilijasta on vavahduttavan intohimoinen

    Artikkelin aiheet
    Tove Jansson
    Sophia Jansson
    taidenäyttely
    Hamina
    muumit
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 6

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta