• Kun poron omistaja tekee kuolemaa, loppuelämän koti sarvipäälle saattaa löytyä somerolaiselta eläinpihalta

    Nuppiluku on kasvanut muutamasta kanista yli 130 eläimeen. Tilan isäntä ei ole ehtinyt pitää lomaa kolmeen vuoteen.
    Tilaajalle
    Petteri-poro on varsin viriili tapaus Rajala Ranchin eläinpihalla Somerolla. Tilan porolauman nuppiluku saattaa kasvaa tänä vuonna.
    Petteri-poro on varsin viriili tapaus Rajala Ranchin eläinpihalla Somerolla. Tilan porolauman nuppiluku saattaa kasvaa tänä vuonna. Kuva: Rajala Ranch
    Lukemisto|Lemmikit
    19.1.202516:00
    Tuovi Mäkipere

    Jos sattuu näkemään Varsinais-Suomen Somerolla poroja, kyseessä ei välttämättä ole hallusinaatio. Eläinpiha Rajala Ranchin tiluksilla nimittäin asustelee kuusi poroa.

    Porolauman nuorin jäsen syntyi kesällä 2024, ja nuppiluku saattaa edelleen kasvaa. Isoimmalla urosporolla Petterillä vaikutti nimittäin kiima-aikaan olevan sensuuntaiset suunnitelmat.

    ”Aitauksessa oli, sanotaanko, meininkiä”, kuvailee Rajala Ranchin yrittäjä Niko Rajala.

    Porojen lisäksi Rajala Ranchilla majailee noin 130–140 muutakin eläintä. Eläintila sai alkunsa, kun Niko Rajala päätti puolisonsa Tiia Kaivolan kanssa hankkia lasten iloksi muutaman kanin. Tuolloin elettiin vuotta 2020.

    Pian tämän jälkeen eläinrakas pariskunta alkoikin jo miettiä, että heillä olisi tilaa useammallekin eläimelle. He kun sattuvat asumaan Rajalan suvun tilalla, jossa oli vielä Nikon lapsuudessa kanoja ja viljanviljelyä. Lääniä siis riitti.

    Jo vuonna 2021 tilalla oli sen verran monta nelijalkaista ja siivekästä vuohista kalkkunoihin, että Rajala ja Kaivola alkoivat miettiä, että ehkä ihmiset haluaisivat käydä ihailemassa eläimiä. Oli aika hakea luvat pienen eläintarhan pitämiseen. Näin syntyi Rajala Ranch.

    Somerolaisen eläinpihan Rajala Ranchin porot Esteri, Sulofiina ja Petteri mutustivat tilan isännän Niko Rajalan tarjoilemia herkkuja.
    Somerolaisen eläinpihan Rajala Ranchin porot Esteri, Sulofiina ja Petteri mutustivat tilan isännän Niko Rajalan tarjoilemia herkkuja. Kuva: Rajala Ranch

    Eläimet ovat päätyneet Rajala Ranchille monenlaisista syistä. Niko Rajala kertoo, että heidän filosofianaan on tarjota kodittomalle eläimelle koti ja tehdä sillä tavalla omalta osaltaan maailmasta hieman parempi paikka.

    Eläimiä päätyy heille esimerkiksi paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen kautta. Osa tilalle tulevista eläimistä on jo iäkkäitä, joten eläinpiha toimii samalla niiden seniorikotina.

    Ensimmäiset porot saapuivat tilalle pari vuotta sitten pika-aikataululla, kun niiden edellinen omistaja teki kuolemaa. Eräänä lauantaina Rajala ja Kaivola kävivät katsomassa poroja Liedossa ja jo seuraavana päivänä he hakivat eläimet hoiviinsa.

    Lisää poroja he hakivat myöhemmin Polvijärveltä Pohjois-Karjalasta eläinpihalta, joka joutui lopettamaan toimintansa.

    Lisää aiheesta
    • Reessä istutaan porontaljojen välissä.

      Matkailu | Tätä ulkomaan turistit eivät ota uskoakseen Lapissa: Kaikki tuntureilla jolkottelevat porot ovat jonkun omia

      Tilaajalle

    Porojen päivät kuluvat leppoisasti syödessä ja märehtiessä. Syksyisin poroille kerätään sieniä, ja talvisin niiden buffettiin kuuluu heinää, poronrehua ja jäkälää.

    Nirsoiksi poroja ei voi syyttää. Jos niille vie esimerkiksi kasan metsänraivauksesta jääneitä oksia, niissä ei ole seuraavana päivänä jäljellä enää lehden lehteä. Kesäaikaan porojen ruokinta on helppoa, sillä niille maistuu suunnilleen kaikki, mitä muutaman hehtaarin tarhassa kasvaa.

    ”Viime syksynä porolaitumelle jäi vain nokkosia ja yksi pahanhajuinen puska”, Niko Rajala kuvailee.

    Niko Rajala somerolaiselta Rajala Ranchilta kertoo, että vuonna 2024 syntynyt Sulofiina on porolauman ja ihmisten silmäterä.
    Niko Rajala somerolaiselta Rajala Ranchilta kertoo, että vuonna 2024 syntynyt Sulofiina on porolauman ja ihmisten silmäterä. Kuva: Rajala Ranch

    Eläinpiha on Niko Rajalalle ja Tiia Kaivolalle edelleen harrastus. Rajala käy päivätöissä LVI-asentajana ja Kaivola suuhygienistinä.

    Eläinpihaa he pyörittävät muun elämän ohessa, ja perheen kolme lasta auttavat sen verran, minkä ehtivät ja jaksavat. Välillä heillä käy eläintenhoitajaopiskelijoita harjoittelijoina.

    ”Käsittääkseni tämä on eläinpihoilla aika tyypillinen tarina, että otetaan pari eläintä ja harrastus hieman leviää”, Rajala kuvailee.

    Vuonna 2024 eläinpihalla kävi noin 3 000 vierailijaa, ja ylivoimaisesti suurin kävijäpiikki sattuu heinäkuun lomakauteen. Viime kesänä tilalla järjestettiin myös puutarhateemaisia sunnuntailuentoja, ja vuodeksi 2025 tiluksille on suunnitteilla myös luontopolku.

    Niko Rajalalla on haaveissa, että eläinpiha toisi tulevaisuudessa leivän pöytään. Intoa kehittämiseen olisi, pienillä tuloilla on hankalaa investoida.

    Rajalalla on myös eräs pieni toive tulevaisuutta varten. Hän haluaisi pitää hieman vapaata.

    ”En ole pitänyt kolmeen vuoteen päivääkään lomaa.”

    Lisää aiheesta
    • Kameruninvuohi Dominika ja suomenvuohi Rami ovat parhaita kaveruksia kokoerosta huolimatta.

      Lemmikit | Susista huolimatta vuohet ja lampaat liikkuvat vapaina eläinten turvakodissa – uhkaavia tilanteita varten niillä on oma taktiikka

      Tilaajalle
    • Som Du, Johanna Weckström ja Amada-koira lenkkeilevät nykyisin pihapiirissä.

      Eläimet ja kasvit | Sielukas villasika Sompsu heiluttaa autoja ja varastaa sydämiä ‒ lenkillä se voi jäädä uimaan ja ottaa torkkutauon

    • Ankat eivät yleensä ole innokkaita hautojia, mutta vuoden 2023 keväällä Lepolan tilan ankkapariskunta sai yllättäen perheenlisäystä.

      Maatalousyrittäjät | Ankkapariskunta Seppo ja Tyyne innostui vanhoilla päivillään hankkimaan perheenlisäystä

    Artikkelin aiheet
    Rajala Ranch
    poro
    eläintila
    Somerolainen
    eläinten hyvinvointi
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä