HENGÄHDYSPAIKKA Käykää kirkossa, kehottaa kansleri
Maailman vaikutusvaltaisimmalta naiselta kysyttiin viime kuussa, mikä suojaisi Eurooppaa islamisoitumiselta. Vaikka Angela Merkel ei tällaista uhkaa nähnytkään, hän
vastasi muutamalla muuten vain hyvällä neuvolla.
Vapaasti suomentaen: Mitäs jos meillä olisi rohkeutta sanoa, että olemme kristittyjä, ja käydä vuoropuheluun tältä pohjalta?
Olisipas sitten meilläkin sellainen perinne, että kävisimme taas jumalanpalveluksessa ja tutustuisimme vähän Raamattuun.
Suomessa on vuosikymmenten kuluessa kehkeytynyt omalaatuinen kristinuskon muoto. Vaikka uskonto on perusluonteeltaan yhteisöllistä ja julkista, meillä se pakkaa olemaan kovin yksityistä ja piilossa.
On otettu vähän liian tosissaan ja yksipuolisesti Jeesuksen kehotus Vuorisaarnassa: Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa.
Ihan hyvä rukoilla itseksensä, mutta ei usko mikään yksityisasia ole. Ei sitä pidä panna kotiarestiin. Mitäs jos ottaisi liittokanslerin neuvosta vaarin? Olisi reippaasti kristitty ja tapaisi käydä kirkossa.
Tapakristillisyyttä ei ole pidetty oikein minään. Syyttä
suotta, koska tuskin on mitään muuta tapaa olla kristitty kuin olla tapakristitty. En ole ainoa, joka on lapsena oppinut: Varjele tapa, niin tapa varjelee sinut.
Uunituoreessa kirjassa Piispanpolku 10 me nyt virassa olevat kirkkomme piispat kerromme omasta uskon tiestämme. Aika monen hengellisessä matkakertomuksessa kuvataan sellaista lapsuuden kotia, jossa sunnuntai oli periaatteessa kirkossakäyntipäivä. Hyvä niinkin, vaikka periaate ei läheskään aina kääntynyt käytännöksi.
Ei minullakaan aina ole ollut kovin kummoista vetoa jumalanpalvelukseen. Nyt se on kuitenkin mennyt veriin: tulen levottomaksi, ellen pääse sunnuntaina kirkkoon. Elämä latistuu. Siitä katoa rytmi.
Ei siitä niin kauan ole, kun oman hiippakuntani rukoilevaisalueilla traktorit saarnasivat. Kun lauantai-iltana kuudelta ehtookellot soivat, myös koneiden ääni vaikeni. Alkoi pyhä, joka oli erilainen kuin arki.
Maatalouden harjoittaja on nyt niin ahtaalla, että säännölliseen traktorisaarnaan tuskin on mahdollisuuksia. Jos lokakuussa vielä puidaan, silloin on puitava, kun puida voi.
Silti itse kullekin jää paljon tilaa ja riittävästi aikaa myös terveeseen tapakristillisyyteen. Angela Merkel haastaa siihen juuri tämän päivän eurooppalaisia: mitäs jos kävisimme taas jumalanpalveluksessa ja tutustuisimme vähän Raamattuun?
Kirkossakäyntipakkoa ei ole ollut enää sataan vuoteen. Jumalanpalvelusta ei ole pakko ottaa tavaksi. Edelleen kanslerin sanoin meillä kaikillahan on sama mahdollisuus ja vapaus tunnustaa uskoamme, jos me sitä harjoitamme ja siihen uskomme.
Mitä tiuhempaan jumalanpalvelusvapauttaan käyttää, sitä paremmin tapa varjelee. Se pitää huolta elämänrytmistä ylipäätään, mutta erityisesti se tasaa hengitystä.
Ehkä hengellisyyttä nimitetään hengellisyydeksi juuri siksi, että se antaa hengähdystauon ja varjelee
hengästymiseltä? Jopa tässä maailmassa, jonka paineet panevat huohottamaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
