• Leena Lehtolainen julkaisi esikoiskirjansa 12-vuotiaana – "Julkisuus oli silloin pienempää kuin se saattaisi olla nyt"

    Kirjan ensimmäisen version Leena Lehtolainen kirjoitti käsin mustakantiseen vihkoon, puhtaaksikirjoitus sujui perheen sähköttömällä kirjoituskoneella.
    Leena Lehtolainen varttui Outokummussa, mutta nykyään hän asuu luonnon keskellä Inkoon Degerbyn kylässä.
    Leena Lehtolainen varttui Outokummussa, mutta nykyään hän asuu luonnon keskellä Inkoon Degerbyn kylässä. Kuva: Kari Salonen
    Lukemisto
    23.4.201823:00
    Laura Kuivalahti

    Etenkin Maria Kallio -dekkareistaan tunnettu kirjailija Leena Lehtolainen oli vasta 12-vuotias, kun hänen esikoiskirjansa Ja äkkiä onkin toukokuu julkaistiin vuonna 1976. Nuortenkirja kertoo ystävyksistä, jotka viettävät aivan tavallista elämää oppitunteineen ja vapaa-ajan kiemuroineen.

    "Kirjoitin siitä elämästä, jonka tunsin silloin. Tosin siinäkin olivat mukana rosvot, poliisit ja kuolema. Jälkikäteen on huvittanut, että näistä asioista taisin olla jo silloin kiinnostunut", dekkaristi naurahtaa.

    Kirjansa ensimmäisen version Lehtolainen kirjoitti käsin mustakantiseen vihkoon. Kun hän näytti sen isälleen, tämä käski tytärtään kirjoittamaan tarinan puhtaaksi ja lähettämään sen eteenpäin.

    "Kirjoitin sen perheemme kirjoituskoneella, jossa ei ollut edes sähköä."

    Kun kirja ilmestyi, alkoi Outokummussa asuvan Lehtolaisen ympärillä touhotus, jollaista pienessä kaupungissa helposti syntyy. Muutamia lehtihaastattelijoita kävi, ja toki kaikki outokumpulaiset tiesivät, että kaupungissa on nyt erityisen nuori kirjailija.

    "Vuonna 1976 maailma oli hyvin erilainen. Julkisuus oli silloin paljon pienempää kuin se saattaisi olla nyt."

    Sen kummemmin Lehtolaisen elämä ei kuitenkaan kirjan julkaisun jälkeen muuttunut. Suurempi asia oli se, että koulun hitaaseen vauhtiin kyllästynyt Lehtolainen luki viidennen ja kuudennen luokan samaan aikaan, ja siirtyi näin yläkouluun vuotta suunniteltua aiemmin.

    Lehtolainen oli lapsena innokas kirjoittaja, hänen kouluaineensa olivat monta kertaa pidemmät kuin muilla oppilailla. Ei hän silti uskonut, että jo ensimmäinen yritys julkaistaisiin, se oli iso yllätys.

    "Minulla oli jo varhaisia esikuvia intohimoisesti kirjoittavista tytöistä, esimerkiksi Saima Harmaja ja L. M. Montgomeryn runotyttö. Kukaan ei koskaan sanonut, etten voisi kirjoittaa, joten minä kirjoitin."

    Lue myös: Leena Lehtolaisen uudessa dekkarissa tartutaan metsästyskivääriin

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja