Pikkukaupungissa ajellaan pyörillä jalkakäytävillä ja keulitaan mopoilla – silti kukaan ei raivoa, ja siihen on vissi syy

Vierailen ohjaustöissä Imatralla. Melkoisen vieras paikka. Sinällään kyllä tuttu, että entisenä eteläkarjalaisena hallitsen murteen ja onhan täällä tullut oltua lukioaikoina kesätöissä. Myin makkaraa, metrilakua ja limsaa asuntomessuilla. Mutta kun asetuin vierasmajoitukseen, sain töiden ohella päästä adaptoitumaan ympäristööni.

Teatterin harjoitusperiodi kestää useita viikkoja. Siinä ajassa ehtii itsekseen toimiessaan tarkkailla ja tutustua paikalliseen populaan.

Katukuva eroaa kotikunnasta Helsingistä melkoisesti, onhan kyse eri mittaluokan keskittymistä. Ihmiset ovat samanlaisia kuin muuallakin, tottakai. Mutta. He käyttäytyvät eri tavalla.

Asukastiheyden väljyys mahdollistaa kontaktien syntymisen.

Yhden julkisuudenhenkilön näkyminen katukuvassa voi olla suhteellisen isokin juttu. Tapahtumien aikaan kaupunki on toki aina vilissyt silmäätekeviä. Näin huippusesonkien välissä juttusille pääsee ja joutuu melkein jokaisella kävelyreissuillaan. Paikallislehden haastattelun jälkeen satunnaiset paikalliset osaavat kyllä ohjata keskustelua turvallisille laduille. He tietävät jo sinusta enemmän kuin arvaatkaan.

Parhaimmillaan vierailukeikat tarjoavat piristävän erilaista kuvaa siitä, miten eletään ja liikutaan. Etäisyydet, yleinen turvallisuuskäsitys ja väestömäärä määrittelevät pienpaikkakuntaa.

Julkinen liikenee toimii ja kattaa osan lähiseudun alueista. Silti valtaosa koululaisista, eläkeläisistä, ja työssäkäyvistä kulkee pyörien päällä. Keskustassa asioi vain pieni määrä kävelijöitä. Liikekeskuksiin ajetaan autolla ja ne sijaitsevat kilometrien päässä vanhasta keskustasta.

Täällä liikutaan myös lihasvoimalla. Pyörillä saa ajaa, missä huvittaa. Kukaan ei raivoa, sillä väljillä väylillä ei synny väistämisen tarvetta. Lapset hallitsevat pyöränsä koulumatkoillaan ja leikittelevät niillä.

Myös bensaa palaa. Viritetyillä mopoilla ja skoottereilla päristävät yläasteikäiset luovat energisen äänimaiseman. Taitavat sällit keulivat liikenteen seassa täysin luontevasti. Mimmitkin mopoilevat. Ei tööttäilyä, eikä sireenejä.

Itsenäinen liikkuminen on täällä tärkeää. Ratikoilla ja busseilla ei pääse kotiovelle, eikä lapsia kuljeteta kouluun. Miksi pitäisikään? Täällä on tilaa ja itsenäisyyteen opitaan.

Autokanta on kaakossa vanhempaa kuin Helsingissä. Poikkeuksena Stadin jalkakäytäviä tukkivat ruokalähettien parin sadan euron ruosteiset japskitötteröt.

Autoilu on sekä liikkumista että vapauden muoto. Ikääntyneitä menopelejä on pidetty hyvässä kunnossa, ja niitä on tuunattu oman maun mukaan. Hohtavat maalipinnat, siistit vanteet ja koneen murina viestivät perusteellisesta ja osaavasta rassauksesta.

Liikkuminen on vapautta!

Kirjoittaja on näyttelijä, käsikirjoittaja ja ohjaaja.