Audimiehen ei tarvitse hävetä itse tienattua autoa

Valkoihoinen pohjoismaalainen heteromies on keski-ikäistyessään joutunut taistelukentälle. Hän ei tiedä miksi, eikä vastustajaakaan ole näkyvissä. Sormet eivät puristu nyrkkiin, vaan kädet roikkuvat velttoina sivuilla. Mies kuluttaa liikaa.

Ympäristöradikalismi tuomitsee autoilun. Minä olen automies ja minua kuumottaa. Pitäisikö tuntea syyllisyyttä siitä, ettei asu raitiovaunulinjan varrella?

Kun kasvoin lapsesta nuoreksi, asuin Rovaniemellä. Menestyin kasin oppilaana riittävän hyvin. Ehdin koulutyön lomassa olla lapsi. Sain urheilla ja suhatakin. Yhteiskunta kasvatti minusta oivallista osallistujaa.

Haaveeni tuolloin liittyivät urheilumenestykseen ja seurustelukumppanin löytymiseen. Oli myös kova hinku tulla pian täysi-ikäiseksi ja saada ajokortti.

Mopoiltiin joskus poikien kanssa autoliikkeen viikonloppunäyttelyyn. Ihailtiin hohtavia Audeja. Niiden lähtöhinta oli huimaava. Ajattelin, että voittamalla lotossa voisin aikuisena ajaa tuollaisella.

Meidät häädettiin tiehemme.

Päädyin ylioppilaaksi valmistuttuani yllättäen taideopintoihin. Ehdin onneksi tehdä pätkätöitä metsä-, elintarvike,- opetus-, ja sosiaalialoilla. Kokemuksista on ollut myöhemmissä käänteissä hyötyä.

Läpäisin Teatterikorkeakoulun karsintakokeet toisella yrittämällä. 16 pyrkijää pääsi aloittamaan opinnot ja noin 1 000 jäi rannalle. Taide ei tunnetusti rikkauksia tuota kuin harvoille, joten jo jatkuva leivässä pysyminen riitti. Työn sisällön mielekkyys palkitsee.

Myöhemmin sattui niin, että kaupallisia töitä siunaantui tehtäväksi. Pystyin toteuttamaan salaisen haaveeni alle kolmekymppisenä. Pystytin mökin omalle maalleni, mielestäni kauneimmalle paikalle Saimaata. Tein sen omalla rahalla ja pankkilainan turvin. Kova juttu pätkätyöläiselle. Taloudellisen epävarmuuden ajat ovat silti jatkuneet tähän päivään saakka.

Kun minua pyydetään kertomaan taideammattilaisen arjesta, muistan tolkuttaa seuraavaa: seuraa unelmaasi, työskentele väsymättä! Jos et tule toimeen, vaihda ajoissa alaa.

Liika tukeminen laiskistaa ja taiteen tekijät korruptoituvat. Kilpailu nostaa tasoa.

Osan tulee pudota ja jäädä leikistä. Fiksuimmat täydentävät osaamistaan. Hölmöimmät roikkuvat tuilla ja katkeroituvat.

Realismi tuottaa elämänhallintaa. Välillä saa nauttia suosiosta ja työputkesta. Kun näyttelijän töitä ei ole ollut tarjolla, olen alkanut kirjoittaa, ohjata, spiikata ja kouluttaa.

Vakavaraisuus luo turvallisuutta. Mutta saako hyvä toimeentulo näkyä?

Kuluttamisen ei tarvitse olla holtitonta, mutta työn hedelmiä ei pidä hävetä tai kätkeä.

Periaatteet kumpuavat kasvatuksesta. ”Mies tienaa rahansa, eikä elä tuilla”.

Alla on itse maksettu Audi. Eräänlainen lottovoiton merkki, jota ei tarvitse hävetä.