Suomalaisperäisen kveenivähemmistön kohtelua selvitetään Norjassa

Norjassa selvitetään totuus- ja sovintokomission avulla, miten norjalaistamispolitiikka on vaikuttanut kveenivähemmistöön.

Kveenit ovat Pohjois-Norjan suomalaisperäistä väestöä, joka muutti Jäämeren rannoille 1700–1800-luvuilla pakoon Suomessa vallinnutta ruokapulaa ja väestönkasvua. Norjan valtio pyrki sulauttamispolitiikallaan karsimaan muuttajien ja heidän jälkeläistensä kielen kokonaan muun muassa koulujärjestelmän avulla.

Politiikka oli voimakkaimmillaan maailmansotien välisenä aikana, mutta alkoi jo 1800-luvulla. Toisen maailmansodan jälkeen sen seuraukset tulivat näkyviin. Suomalaistaustaisten piti esimerkiksi muuttaa sukunimensä, koska vain norjalaiset saivat omistaa maata.

Totuus- ja sovintokomission on määrä luovuttaa raporttinsa Norjan suurkäräjille eli Stortingetille parin vuoden kuluttua. Työ on alkanut vuonna 2017.

Stortinget on Norjan kansanedustuslaitos.

Vuosisadan kestänyt norjalaistaminen sai aikaan häpeää ja katkeruutta, sanoo kveenin kieltä ja kulttuuria edistävän Kainun instituutin johtaja Hilde Skanke.

Koululaitos oli tärkeä osa norjalaistamispolitiikkaa. Kveenilapset lähetettiin asuntolakouluihin, joissa omaa kieltä ei saanut puhua ja joissa ei ehkä ollut ainuttakaan tuttua ihmistä. Norjan valtion tavoitteena oli karsia kveenin kieli.

"Asuntolakouluista on erilaisia kokemuksia", Skanke sanoo.

Moni oppi häpeämään omaa kieltään ja kulttuurista identiteettiään. Seurauksena useat kveenit eivät puhu kveenin kieltä. Asuntolakoulusukupolven edustajat saattoivat kokea, että lasten äidinkielen tulee olla norja, jotta heillä olisi mahdollisuudet pärjätä yhteiskunnassa, kertoo Ruijan kveeniliiton hallituksen jäsen Jan Daleng.

Komission toivotaan selvittävän yksilöiden kokemuksia ja sitä, millaisia yhteiskunnallisia vaikutuksia norjalaistamisella on ollut.

Skanke ja Daleng toivovat, että komissio saa aikaan toimenpideohjelman, jolla historian vääryyksien korjaamista voidaan jatkaa tulevaisuudessa. Skanke sanoo, että valtion anteeksipyyntö olisi toivottava.

Kveenit katsovat eriytyneensä suomalaisesta peräpohjalaisesta kulttuurista, sanoo Oulun yliopiston tutkija ja kirjailija Anna-Kaisa Räisänen, joka työskentelee tutkijana komission sihteeristössä. Kveenin kieli muistuttaa hyvin läheisesti suomea, mutta sillä on oma kielioppinsa. Kulttuurisesti ja poliittisesti ottaen kyse on erillisestä kielestä. Kveenillä on vähemmistökielen asema Norjassa.

Kveeni-termiin on aikanaan liitetty kielteisiä mielleyhtymiä. Osa suomalaisperäisestä väestöstä käyttää itsestään nimitystä Norjan suomalaiset. Nämä norjansuomalaiset haluavat samastua siihen suomalaisuuteen, joka on syntynyt kansallisromanttisen yhtenäiskulttuurin aikana Suomessa, Räisänen kertoo.

Vaikka nykykveenit asuvat eri puolilla Norjaa, heidän kansallistunteensa voi nähdä heräävän. Hilde Skanke on nähnyt, miten kveenien kulttuuri on elpynyt viimeisten 30 vuoden aikana.

"Uusi sukupolvi on elänyt erilaisessa ympäristössä, joten heillä ei ole häpeää ja katkeruutta."

Sukututkimus kiinnostaa yhä nuorempia, ja kveeni-identiteetti saatetaan omaksua, vaikka kieltä ei hallittaisikaan. Kveenit ovat viime vuosikymmeninä myös kehittäneet omia kansallisia symbolejaan, kuten lipun ja kansanpuvun.

Lapsuusmuistot ovat identiteetin kehittymisessä tärkeitä, Skanke muistuttaa. Siksi esimerkiksi kveeninkielisillä lastenlauluilla on iso merkitys.

Kveenien historia Norjassa muistuttaa osaltaan saamelaisten historiaa Suomessa. Saamelaiset ovat Skandinavian ja Venäjän alueen alkuperäiskansaa, ja heidänkin kulttuurinsa on kärsinyt rasismista ja sulauttamisesta valtaväestöön. Kaikki Suomessa puhuttavat kolme saamen kieltä ovat uhanalaisia.

Kenties isoin trauma viime vuosisadan historiassa saamelaisille ovat asuntolakoulut, joissa saamelaisia saatettiin kieltää puhumasta omaa äidinkieltään. Moni oppi häpeämään kieltään ja kulttuuriaan. Sen vuoksi moni saamelainen ei osaa saamen kieltä.

Nyt kielten elvyttämiseksi tehdään paljon työtä.

Toisin kuin Norjassa, Suomessa sulauttaminen ei perustunut erityiseen poliittiseen ohjelmaan. Toisaalta Norja on sittemmin ratifioinut ILO169-sopimuksen, joka tunnustaa alkuperäiskansan oikeudet, Suomi ei. Suomen saamelaisilla on meneillään oma totuus- ja sovintokomissioprosessi.