• Tanssin riemu ei katso ikää – ”Missä muualla yli 80-vuotias leskirouva pääsisi tanssimaan? Täällä pääsee!”

    ”Kun nauru pidentää ikää, me tullaan tosi kalliiksi yhteiskunnalle!” sanoo lohjalainen tanhuryhmä, jonka keski-ikä on 81 vuotta.
    Tilaajalle
    Salme Hiltunen (vas.), Iiris Puisto ja muut Nummen Senioritanssijat harjoittelevat Sappu Säimälästä -nimistä tanssia. Tanssijoita ja etenkin miehiä mahtuisi mukaan enemmänkin.
    Salme Hiltunen (vas.), Iiris Puisto ja muut Nummen Senioritanssijat harjoittelevat Sappu Säimälästä -nimistä tanssia. Tanssijoita ja etenkin miehiä mahtuisi mukaan enemmänkin. Kuva: Sanne Katainen
    Lukemisto|Musiikki
    17.3.202320:00
    Eija Mansikkamäki
    Lohja

    ”Lähtee Sappuun nyt! Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi, seitsemän kahdeksan. Tämä toistuu joka vuoron alussa, sitten kättelyt ja haromiset.”

    Kahdeksan kansallispukuista tanhuajaa tottelee Seija Uleniuksen, 75, ohjeita säntillisesti. Parit pyörähtelevät vuorotellen, kävelevät vastusten ja kyynärkoukussa, kättelevät piirissä, joku intoutuu viheltelemäänkin.

    Kaikki ovat rooleissaan ”tyttöjä” ja ”poikia”, vaikka miehiä on joukossa vain kaksi.

    Ollaan Lohjan Saukkolassa Saukontuvalla ja koolla on kahdeksan kansantanssiin hurahtanutta ikäihmistä. Eläkeliiton Nummen yhdistyksen senioritanssijat tanhuaa kerran viikossa ja keski-ikä on 81 vuotta.

    Supikkaat ja tanhukengät kopsuvat prikulleen Tanhuvakan ohjeiden ja Vipinää varpaissa -CD-levyn tahdissa. Välillä voi tulla käännös väärään suuntaan ja jossakin kohtaa oma pari on hukassa, mutta se ei haittaa.

    ”Seija on hyvä ohjaaja, ei suutu koskaan. Jos menee pieleen, hän sanoo vain, että otetaanpa uusiksi. Tämän ikäisille pitääkin olla kannustava”, sanoo Seija Iso-Markku, 86. Hän on ollut tanhuryhmässä sen perustamisesta eli vuodesta 2004 saakka.

    ”Mutta vaikka olen käynyt 19 vuotta, yhtään mitään en muista ja joka kerta on jotakin uutta! Ja missä muualla yli 80-vuotias leskirouva pääsisi tanssimaan? Täällä pääsee!”

    Kahdeksanjäsenisen tanhuryhmän iäkkäin on 92-vuotias mies, joka keikkailee edelleen myös kontrabasson soittajana.

    Tanssijoukko on pukeutunut juttua varten esiintymisasuihin eli kansallispukuihin.

    ”Mennään se Kahdeksainen, muistatteko?” Ulenius aloittelee tuntia.

    ”Ei me muisteta mitään!” joukko nauraa.

    ”Me ollaan sanottu, että kun nauru pidentää ikää, me tullaan tosi kalliiksi yhteiskunnalle!” Ulenius huikkaa ohjauksen lomasta.

    Hän on kahdeksanjäsenisen tanhuryhmän toinen Ulenius, sillä toinen on hänen miehensä Pentti, 92.

    Pentti Ulenius on tanssinut yhdeksällä vuosikymmenellä ja keikkailee myös pelimannina.
    Pentti Ulenius on tanssinut yhdeksällä vuosikymmenellä ja keikkailee myös pelimannina. Kuva: Sanne Katainen

    Parrakas ”Pena” oli kansantanssinopettaja jo ennen kuin tapasi Seijan.

    ”Menin työväenopiston tanhupiiriin, jota Pentti ohjasi. Olin varmaan liian suulas siinä ryhmässä, sillä hän laittoi minulle oman ryhmän ja pian lähdin kouluttautumaan kansantanssinopettajaksi”, kertoo vuodesta 1972 tanssinut Seija.

    Ohjaajan osat vaihtuivat lopullisesti uusperheen rakentaessa taloa. Uleniukset ovat olleet yhdessä yli 50 vuotta.

    ”Meillä on jumppa tätä ennen ja jäin kerran katselemaan tanssimista ja se oli menoa!” Sinikka Raitamaa

    ”Pena sanoo meille aina, että ei sillä niin väliä, meneekö se oikein, kunhan on liikettä!” huhtikuussa 80 vuotta täyttävä Sinikka Raitamaa sanoo. Hän on tanssinut vasta kolmisen vuotta.

    ”Meillä on jumppa tätä ennen ja jäin kerran katselemaan tanssimista ja se oli menoa!”

    Munsalan kansallispukukin löytyi valmiina omasta kolttukaapista.

    Virkeät vanhukset harrastavat muutakin. Raitamaa kiirehtii seuraavaksi Punaisen Ristin vapaaehtoistyöhön kahvittamaan vanhuksia. Aino Savolainen, 74, tanssi aiemmin vatsatanssia, ja nyt hän tanhuaa ja ui avannossa.

    ”Kävin täällä jumpassa ja kerran jäin tunnin jälkeen tanhuamaan ja jäin ryhmään. Täällä oppii aina uutta, eikä koskaan tunnu, ettei viitsisi lähteä”, hän kertoo.

    Hän pyörii nyt lainahöyhenissä eli Nummi-Pusulan Tanhuujilta lainatussa Tuuterin puvussa. Seija Ulenius on tehnyt itse oman Kurkijoen pukunsa, samoin Salme Hiltunen, 75, joka on sonnustautunut Raja-Karjalan pukuun. Hän on kotoisin Savo-Karjalasta ja ommellut useita pukuja.

    ”Kaikkein lähimpänä sydäntäni ovat karjalaiset tanssit. Ne ovat iloisia ja vauhdikkaita, on taputusta ja rytmikin nopeampi!”

    Karjalaisen tanssin musiikki on soljuvaa, kun taas länsisuomalainen on täsmällistä ja eri vuorot erottuvat selvemmin, Seija Ulenius vahvistaa.

    ”Ja suomalainen kansantassi on todella tasa-arvoista. Meillä on naisille ja miehille muistiinmerkitty vain yksi oma tanssi.”

    ”Tanssiminen antaa mukavaa liikuntaa ja aivot pysyvät virkeinä.” Pentti Ulenius

    Pentti Ulenius on myös kontrabasson soittaja, ja keikkailee seudulla edelleen. Tätä ryhmää säesti 30 vuotta haitaristi, mutta ei enää.

    Ulenius aloitti tanssimisen vuonna 1946, kun hänet laitettiin 16-vuotiaana Anjalankosken Ummeljoella tanssimaan Verkaa.

    Aikuisena hän polki kolmesti viikossa tanssilavoille, perusti vuonna 1963 Lohjalle muutettuaan työväenopistoon tanhuryhmän ja ohjaili tanhuryhmiä pitkin pitäjää.

    ”Tanssiminen antaa mukavaa liikuntaa ja aivot pysyvät virkeinä, kun muistelee vuoroja. Ryhmä saisi olla isompikin, esimerkiksi purpurissa pitäisi olla 12 paria”, hän sanoo.

    Vaimo todistaa tanssin terveellisyyttä.

    ”Penan tasapaino horjuu kotona, mutta paranee harjoitusten aikana. Eron huomaa heti, kun on vaikkapa joulutauko. Minullakin on lonkissa tekonivelet ja polvet pahat, ja huomaan heti kankeutta, jos en liiku. Pausseja ei saisi tässä iässä olla.”

    ”Olen huomannut saman”, Seija Iso-Markku sanoo.

    ”Olin jonkun aikaa pois, ja postia hakiessa alkoi tulla sivuaskelia. Nyt ne ovat taas pois. Tasapaino on hirveän tärkeä tanssiessa: jos Pena horjuu tuonne päin, minä pidän kiinni, ja toisinpäin.”

    Aivojumppaa ei kuitenkaan saa olla liikaa, ettei rasitu, Ulenius muistuttaa.

    Tämän ryhmän asuista moni on saanut alkunsa oman kylän työväenopistossa.

    Salme Hiltunen (vas.) ja Seija Ulenius pitävät välillä huilitaukoa.
    Salme Hiltunen (vas.) ja Seija Ulenius pitävät välillä huilitaukoa. Kuva: Sanne Katainen

    Kansantanssin kulta-aikaa olivat 1970- ja 1980-luvut. Harrastajamäärä kasvoi, tapahtumia järjestettiin, pukuja ommeltiin. 1990-luvulla lajin pariin ei tullut enää uusia harrastajia, 2000-luvulla joukko harveni yläpäästä, tarjolle vyöryi muitakin tansseja eikä kansanperinnettä enää kunnioitettu.

    ”Ryijy oli naurettava, kansantanssi ja kansallispuvut olivat naurettavia, mutta nyt ne ovat taas nousussa kaikki”, Iso-Markku sanoo.

    Tämän ryhmän asuista moni on saanut alkunsa oman kylän työväenopistossa.

    ”Tämän teki yksi ryhmäläinen, ja ostin sen äitini muistoksi”, Iso-Markku kertoo.

    ”Minä taas menin ompelukurssille, kun edellinen puolisoni kuoli ja häneltä jäi kankaita ja ompelukone”, kertoo Aimo Kahlos, 84, joka tanssii omatekoisessa Lohjan miesten puvussa ja aloitti tanssimisen 6-vuotiaana.

    ”Naapurin tyttö tuli hakemaan minua tanssimaan kotipihalla ja sanoi, että ’Mä Aimon kanssa tanssin, kohtaloni valssin!’ Kun äiti näki sen, hän komensi minut äkkiä nukkumaan.”

    Hän harrasti muita tansseja, kunnes tuli Penan kurssille.

    ”Kysyin Seijalta, että saanko minä ottaa tuon”, hän viittoilee vieressään istuvaan Iiris Puistoon.

    ”Seija vastasi, että saat, kunhan pidät hyvin.”

    Puisto, 80, on tanssinut eläkkeellä ollessaan eli 20 vuotta ja on tehnyt osan Someron puvustaan itse.

    ”Tämä on oikein mukava harrastus:”

    Ryhmä tanhuaa muidenkin ryhmien kanssa ja esiintyy sopivissa tilaisuuksissa. Kesäkuun 10. päivänä se esittää Sappu Säimälästä -tanssin Helsingin kirjasto Oodin pihamaalla.

    ”Esiinnymme mielellämme. Meillä on niin hyvä opettaja!”

    Videolla tanssitaan Kahdeksainen-nimistä tanssia.

    Lisää aiheesta
    • Hanna Poikonen on kehittänyt kehollista ajattelua kehittävän Wisemotion-menetelmän

      Tanssi hoitaa ihmistä päästä varpaisiin ja voi hidastaa dementiaa – katso lista terveyshyödyistä

    • Taina Puujalka aloitti tanssimisen jo pikkutyttönä. Tanssinopettaja Taina Puujalka (edessä) opastaa jiven jatkokurssilaisia Jämsässä.

      Katso video! Vielä ehti oppia oikeat askeleen kesäksi – opettaja Taina Puujalka neuvoo alkuun

    • Jokaisella on ominainen ja tunnistettava tanssityyli.

      Tanssityylisi on kuin sormenjälkesi – ja se pysyy tanssilajista toiseen

    • Kahteenkymmeneen ikävuoteen mennessä luusto on saavuttanut huippumassansa, ja noin 40 ikävuoden jälkeen luumassa alkaa vähentyä. LEHTIKUVA / Laura Ukkonen

      Osteoporoosi tunnistetaan Suomessa edelleen huonosti – suurin osa sairastaa tautia tietämättään

    • Mauno Järvelä soitti viulunsa notkeaksi joulukuisena tiistai-iltana Kansantaiteenkeskuksessa Kaustisella vähän ennen kuin Aapintuvan pelimannit kokoontui harjoituksiinsa.

      Kaustislainen viulunsoitto Unescon kulttuuriperintöluetteloon – mestaripelimanni Mauno Järvelä: "Aika lailla mukavalta tuntuu varmasti kaikista, joita tämä asia läheltä liippaa"

    Artikkelin aiheet
    kansantanssi
    senioriharrastus
    Lohja
    liikunta
    eläkeläiset
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan