Suomessa olisi lomaa huomattavasti nykyistä enemmän, jos Ruotsin kuningas ei olisi sekaantunut asioihin

Työntekijöiden taattu mahdollisuus kesälomaan on nykymuodossaan vain noin 50-vuotinen ilmiö.

Mahdollisuus palkalliseen hengen ja ruumiin kesälepoon oli pitkälle 1900-luvulle saakka vain varakkailla tai sellaisilla, joiden ammatti mahdollisti lomailun.

Ennen teollisen yhteiskunnan kehitystä palkkatyötä tekevien suomalaisten vapaa-ajan määrittivät vuodenkierto ja luterilainen kirkko. Entisajan kristityssä yhteisössä työstä vapaita päiviä olivat sunnuntait sekä arkipyhät, joista viimeisiä oli kalenterissamme alunperin jopa kolminkertaisesti nykyiseen verrattuna.

Velvoitteista vapaita eivät pyhäpäivätkään olleet, mutta ainakin kirkonmäelle kokoontuminen toi elämään vaihtelua ja sosiaalisia kontakteja.

Presidenttipari Ståhlberg Kultarannassa, josta tuli tasavallan presidentin kesäasunto jo 1920-luvulla. Kuva: Alexander Savialoff, Museoviraston kokoelma 

Suomalaisten vapaapäivät vähenivät kerralla kahmaisten, kun kuningas Kustaa III toteutti varhaisen kiky-loikan vuonna 1774. Suomi oli silloin osa Ruotsin valtakuntaa.

Yli puolet silloisista arkipyhistä poistettiin valtakunnan kalenterista. Sunnuntain ulkopuoliset pyhäpäivät putosivat alle kahteenkymmeneen päivään vuodessa.

Myöhemmin arkipyhiä on edelleen poistettu tai juhannuksen tavoin siirretty pysyvästi viikonlopuille.

Vuonna 2024 arkivapaita on nykyisen kalenterimme sallima maksimimäärä, eli kymmenen. Toki lauantaivapaata ei Kustaa tuntenut, vaan se on 1960-luvun keksintö.

Arkipyhien puutetta korvasi 1800-luvulla esimerkiksi maatalouden työväen pestuuviikon jälkeinen kissaviikko, eli marraskuussa vietetty vapaa palvelustalon muonassa. Lomaa kesti viikosta jopa kahteen.

Teollistuvien kaupunkien työväen piirissä kissaviikkoa ei vietetty eikä vuosilomia tunnettu. Kahdeksantuntisesta työpäivästä säädettiin lailla vasta vuonna 1917. Palkallista lomaa laki ei vielä taannut.

Ensimmäinen työläiselle taattu vuosiloma säädettiin vuoden 1922 työsopimuslakiin, ja siinä vuosittaisen loman vähimmäispituudeksi määriteltiin neljästä seitsemään päivää työnantajan osoittamana aikana.

Säädetty lomapäivien vähimmäismäärä nousi vuosilomalain ja sen uudistusten ansiosta pitkin 1900-lukua. Vuonna 1939 määriteltiin lomakausi, joka alkoi toukokuun alussa ja päättyi syyskuussa.

Nykymuotoinen neljän viikon kerrytetty kesäloma toteutui pitkällisten työmarkkinaneuvottelujen päätteeksi vuonna 1973. Seuraavana vuonna vuosilomailemaan päästettiin myös kotieläintuottajat. Lomituspalveluita sai alkuun viikoksi, muutaman vuoden kuluttua jo 14 päiväksi.

Nykyisellään yli vuoden töissä olleelle työntekijälle lain mukaista vuosilomaa kertyy vähintään 2,5 arkipäivää jokaista työssäolokuukautta kohti. Tämä tarkoittaa jopa 30 vuosilomapäivän kertymistä vuodessa.

Vähintään kuuden kotieläinyksikön päätoimiselle maatalousyrittäjällekin taataan lomittaja 26 päiväksi. Monen muun yrittäjän ja talollisen loma jää oman harkinnan varaan tai sesongin ulkopuolella pidettäväksi.

Itsevaltainen Kustaa III poisti kalenterista kerralla 23 pyhäpäivää. Vastaavaa muutosta tuskin yritettäisiin nyt. Kuva: Alexander Rosling, Kustaa III 1777, Statens porträttsamling, Sverige 

Lailla säädetyt vuosiloman kertymät ovat vähimmäismääriä. Eri aloilla voi työehtosopimukseen perustuen kasaantua lomapäiviä runsaamminkin.

Esimerkiksi rahoitusalalla tai toimittajina yli 10 vuotta ahkeroineet kerryttävät lomapäiviä keskimääräistä enemmän. Valtion virka- ja työehtosopimuksen mukaan vähintään 15 vuotta palvelleet saavat vuosilomaa jopa 38 päivää.

Joillakin aloilla lomalle sattuvat lauantait kuluttavat kertyneitä lomapäiviä, toisilla eivät. Vaihtelu vaikeuttaa lomasuunnittelua ja suoraa kansainvälistä vertailua.

Suomalaisten palkallisen loman määrä on kansainvälisesti keskitasoa, selviää ansioluetteloihin erikoistuneen cvapp.fi -sivuston selvityksestä vuodelta 2023.

Selvityksen mukaan Suomessa ja Norjassa palkallisia vapaapäiviä on arkipyhät mukaan lukien keskimäärin 31 vuodessa. Ruotsissa päiviä on 35 ja Ranskassa 36, mutta esimerkiksi Saksassa vain 28.

Eniten palkallisia vapaita on maissa, joissa pyhäpäivillä on edelleen merkittävä kulttuurinen asema. Ahkerimmin lomailevat iranilaiset, joilla palkallista vapaata on keskimäärin 53 päivää vuodessa. Lukuun sisältyvät maan 27 uskonnollista pyhäpäivää.

Ilman Kustaan leikkauksia Suomikin kenties paistattelisi lomatilaston kärjessä.

Lähteet

Anu-Hanna Anttila (SKS 2005), Loma tehtaan varjossa; Tuomas Heikkilä, Pyhäpäivien siirtely kertoo arvoista ja vallankäytöstä, HS vieraskynä 5.9.2013; Yle 29.12.2023, Arkivapaiden supervuosi tarjoaa peräti kymmenen ”ylimääräistä” lomapäivää – näin suunnittelet kalenterisi oikein