• Liian lyhyet yöunet haittaavat aivotoimintaa – mutta niin haittaavat liian pitkätkin

    Tutkijat ovat huolissaan siitä, että yhteiskunnassa tehdään tärkeitä päätöksiä univajeessa.
    Tarvittavien yöunien pituudessa on suuria henkilökohtaisia eroja.
    Tarvittavien yöunien pituudessa on suuria henkilökohtaisia eroja. Kuva: Jukka Pasonen
    Lukemisto
    8.11.201821:30
    Heikki Arvilommi

    Ehkä toistaiseksi laajin unitutkimus osoittaa, että sekä liian lyhyt että liian pitkä yöuni haittaa seuraavan päivän aivotoimintoja, vaikkakin valikoiden.

    Kanadalaisen yliopiston netin kautta tehtyyn tutkimukseen osallistui yli 10 000 18–100-vuotiasta vapaaehtoista. Heille tehtiin kaksitoista erilaista aivojen toimintaa mittaavaa testiä ja selvitettiin edellisen yön ja kuukauden yöunien pituus.

    Osoittautui, että 7–8 tuntia nukkuneet selvisivät parhaiten testeissä. Sekä lyhyemmät että pidemmät unet huononsivat kielellisiä taitoja sekä kykyä järkeillä ja tehdä johtopäätöksiä. Lähimuisti ei kuitenkaan kärsinyt. Kanadalaisista lähes puolella yöunet jäivät alle 7 tunnin.

    Vaikka tarvittavan yöunen pituudessa onkin suuria henkilökohtaisia eroja, tutkijat ovat huolestuneita univajeen yhteiskunnallisista vaikutuksista. Tärkeitä päätöksiä tehdään ehkä lyhyiden yöunien jälkeen alentunein kyvyin kommunikoida ja ratkaista ongelmia.

    Palstan kirjoittajat ovat lääketieteen tohtoreita.

    Artikkelin aiheet
    univaje
    unettomuus
    aivotoiminta
    unitutkimus
    terveys
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 5

      Kulttuuri | Laulajatähti Noora Louhimo kärsi pitkään juurettomuudesta ja rajun koulukiusaamisen arvista: ”Nykyään voin analysoida itseäni paremmin”

    • 6

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 7

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi