Kotimaiseen nuortenkirjallisuuteen on tulossa uusi trendi maailmalta. Graphic novels -genrelle ei ole virallista suomenkielistä käännöstä, mutta sillä tarkoitetaan sarjakuvaromaaneja ja kuvitettuja romaaneja.
”Tammen kustantamat Koiramies ja Heartstopper-käännöskirjasarjat ovat molemmat todella luettuja nuorten keskuudessa. Dav Pilkeyn Koiramies tulee Yhdysvalloista ja Alice Osemanin Heartstopper tulee Isosta-Britanniasta”, kertoo kustantaja Saara Tiuraniemi Tammelta.
Myös Pohjoismaissa kuvien kyllästämä kaunokirjallisuus on löytänyt oman lukijakuntansa.
”Ensimmäinen kotimainen nuorten sarjakuvaromaani näkee päivänvalon todennäköisesti loppusyksystä, kun fantasiaromaaneihin erikoistuneelta Maria Turtschaninoffilta julkaistaan sarjakuvaromaani nimeltään Manticora.”
Tamperelainen JP Ahonen on sarjakuvantekijä ja kuvittaja. JP Ahonen tunnetaan muun muassa Aamulehden Villimpi Pohjola-sarjakuvista. Sarjakuvallista kerrontaa Ahonen on hyödyntänyt myös oppikirjoissa.
”Koen, että sarjakuvien avulla on mahdollisuus sekä tiivistää informaatiota ja kertoa se siten, että mahdollisimman moni lukija pystyy asian sisäistämään ja muistamaan. Osa muistaa tekstin, osalla on visuaalinen muisti, mutta kun tähän yhdistää tarinallisuuden, se oleellinen info voi jäädä helpommin päähän”, Ahonen uskoo.
Ahoselta ja tamperelaiselta kirjailija Salla Simukalta ilmestyi maaliskuussa 2024 kuvitettu lasten- ja nuortenromaani Poika ullakolla, poika kellarissa. Teos kertoo kahden samassa talossa mutta eri todellisuuksissa elävän pojan ystävyydestä.
200-sivuiseen kirjaan Ahonen teki 60 sarjakuvamaista kuvitusta tietokoneella. Kannesta poiketen kuvat ovat mustavalkoisissa sävyissä.
Kirja ei ole sarjakuvaromaani, mutta Ahonen on itse sarjakuvantekijä.
Tammen Tiuraniemi sanoo, että Ahosen kuvitusjälki tuo kirjaan samankaltaisia virtauksia, joita sarjakuvaromaaneissa nähdään. Kuvissa on samanlaista perspektiiviä ja liikettä.
”Nuorten- ja lastenkirjoissa lajityypit limittyvätkin toisiinsa, paranormaali romanssi tai satuihin pohjautuva dystopia”, Tiuraniemi kertoo.
Lapsuudestaan Ahonen muistaa sen, miten isot tekstimassat tuntuivat joskus uuvuttavilta, ja kuvat antoivat eräänlaisen hengähdystauon.
”Toisille teksti ei muunnu samalla lailla kuviksi päässä, jos on lukemisen ja ymmärtämisen haasteita. Joillekin tekstin lukeminen voi tuntua raskaalta”, Ahonen muistuttaa.
Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtaja Kaisa Laaksonen näkee tärkeänä, että erilaisten lukijoiden tarpeita palvellaan.
Nuorten lukemistavat ovat hyvin eriytyneitä.Osa ahmii 500-sivuisia fantasiaromaaneja, osalla on haasteita lukemisen ja hahmottamisen kanssa ja osa puolestaan ei motivoidu ottamaan kirjaa käteen.
”Lukutaidon tukeminen ja lukemiseen innostaminen on tärkeää, jotta jokainen voisi kokea kirjan lukemisen elämyksenä”, Laaksonen sanoo.
”Koen, että sarjakuvien avulla on mahdollisuus sekä tiivistää informaatiota ja kertoa se siten, että mahdollisimman moni lukija pystyy asian sisäistämään ja muistamaan.” JP Ahonen
Visuaalisuus myös nuortenkirjapuolella on viime vuosina lisääntynyt. Tämä linkittyy audiovisuaaliseen someaikaan, jota elämme.
Laaksosen mukaan kuvitettuja nuortenkirjoja on Suomessa vielä vähän, sen sijaan lastenkirjoista kaksi kolmasosaa ovat kuvitettuja.
”Nykyisin nuortenkirjoissa näkee mustavalkoisia vinjettejä, pieniä kuvia sivuille siroteltuina. Myös sarjakuvaromaanit ovat usein mustavalkoisia, minkä suosion uskon nousevan Suomessa”, Tiuraniemi tietää.
Tiuraniemen mukaan nuoria myös palkitsee kuvallisuus.
”Kuva usein tiivistää jonkin tunteen tai hetken. Yhden kuvan avulla voi muistaa jonkin tietyn hetken”, Tiuraniemi sanoo.
Ahonen aloitti sarjakuvien piirtämisen jo 13-vuotiaana.
Vaikutteita hän ammensi lapsena ranskalais-belgialaisista sarjakuvista, kuten Asterixista ja Tintistä. Myöhemmin hän innostui amerikkalaisista indiesarjakuvista, kuten Jeff Smithin Luupäistä, sekä tutustui Katsushiro Otomon ja Masamune Shirown mangoihin.
Sarjakuvia luova Ahonen haluaakin purkaa ennakkoluuloja niistä.
”Valitettavasti edelleen törmää toisinaan asenteisiin, että sarjakuvat olisivat jotenkin köyhempiä tai lapsellisempia, vaikka niiden avulla voi kertoa ihan mitä vain, kenelle tahansa.”
