VPK-toiminta on Suomen kaltaisessa harvaan asutussa maassa välttämätöntä tehokkaan pelastustoiminnan järjestämiseksi. Sopimuspalokunta on joillain syrjäisimmillä alueilla jopa ainut apua tarjoava taho.
Sopimuspalokunnaksi kutsutaan yleensä vapaaehtoispohjalla toimivaa palokuntayhteisöä, jonka toiminta perustuu pelastuslaitoksen kanssa tehtyyn sopimukseen. Sopimuspalokunnat huolehtivat pelastustehtävistä noin 90 prosentissa koko maamme pinta-alasta. Tällä alueella asuu lähes puolet suomalaisista. Vapaaehtoista sopimushenkilöstöä on noin 15 000, kun pelastuslaitosten palkkalistoilla toimivaa päätoimista pelastushenkilöstöä on vain noin 4 000 henkeä.
Kaikkialla VPK ei toimi niin sanottuna valmiuspalokuntana vaan se voi olla täydennys-, tuki- tai reservipalokunta, joka tukee pelastuslaitoksen toimintaa. Vaihtelua toiminnassa on hyvinvointialueittain ja jopa alueiden sisällä.
Kaikki vapaaehtoiset palokunnat eivät täytä palokunnalle asetettuja valtakunnallisia tai alueellisia vaatimuksia.
Jos vaatimukset eivät täyty, vapaaehtoinen palokunta ei saa hälytyksiä, vaikka olisivatkin lähimpänä kylällä palavaa taloa.
Vuodesta 1990 lähtien uusilta tulokkailta on vaadittu sammutustyön peruskurssin suorittamista. VPK-toiminta on muuttunut viime vuosikymmeninä yhä ammattimaisemmaksi ja se vaatii nykyisin vahvaa sitoutumista ja jatkuvaa kouluttautumista. Osa VPK:n harrastajista kritisoi, että homma vaatii jo liikaa.
"Tämä on vähän kuin jääkiekon divarisarjat, jossa harrastetaan eri tasoilla, mutta joudutaan käymään palkkatöissä", Suomen Sopimuspalokuntien Liiton toiminnanjohtaja Ari Maskonen vertaa.
Sopimuspalokuntana toimivan valmiuspalokunnan toiminta perustuu peruskoulutukseen, taitoja ylläpitäviin viikkoharjoituksiin ja hälytystoimintaan, joita tehdään omien siviilitöiden ohella.
Päästäkseen ylipäätään hälytystehtäville vapaaehtoisen on oltava täysi-ikäinen ja suoritettava tietyt koulutusohjelman mukaiset kurssit sekä terveydentilan tarkastus ja fyysisen kunnon testaus. Sammutusmieheksi henkilöä kutsutaan, kun hän on suorittanut hyväksytyksi sammutustyökurssin sekä vaativan savusukelluskurssin fyysisine kuntotesteineen. Vapaaehtoisenakin toimivan sammutusmiehen täytyy olla kuntonsa puolesta sisäministeriön ohjeiden mukainen.
Jos palokuntayhdistys on luvannut tuottaa palo- ja pelastuspalveluja vuoden jokaisena päivänä ympäri vuorokauden, se tarkoittaa käytännössä sitä, että hälytysosastossa tulee olla vähintään toistakymmentä koulutettua jäsentä, jotta sitoumus voidaan täyttää. Tyypillisessä VPK:ssa jäseniä on noin 70, joista 20 kuuluu hälytysryhmään.
"Tämä vaatii sitoutumista siihen, että työ- tai perhe-elämä on keskeytettävä ja hälytystehtäviin lähdettävä, vaikka ulkona olisi tuuli ja tuiverrus tai kello kolme aamuyöllä." Ari Maskonen
Useimmiten sopimuspalokunnan ensimmäinen pelastusyksikkö lähtee liikkeelle noin viiden minuutin kuluessa hälytyksestä.
"On täysin ymmärrettävää, että kaikki eivät saa tällaista yhtälöä toimimaan arkipäivässään. Myöskään kaikkien työnantajat eivät hyväksy hälytystehtäviin lähtemistä kesken työpäivän", Ari Maskonen pohtii.
Muitakin haasteita VPK-toiminnalla on edessään. Harvaan asutuilla seuduilla väki ikääntyy ja samalla ihmisten into järjestö- ja talkootoimintaa kohtaan hiipuu. Vapaaehtoisuuteen pohjautuvissa muissakin harrastuksissa on nähtävissä trendi, jossa ihmiset välttelevät pitkäaikaista sitoutumista.
"Kyse meillä on ennen kaikkea siitä, miten saamme kaikki kyvykkyydet mukaan sopimuspalokuntatoimintaan. Tässä on kyse veto- ja pitovoimasta. Vetovoimatekijöitä on se, että sopimuspalokuntatoiminta on maksutonta ja isossa osassa maata siitä maksetaan korvauksia. Vaihtelua korvausten maksamisessa on kuitenkin hyvinvointialueittain ja jopa saman alueen sisällä."
"Pelastustoimen järjestäminen siirtyi kunnilta hyvinvointialueille vuoden 2023 alussa. Yksi suurimpia pullonkauloja on hyvinvointialueiden työntekijät sopimuspalokuntalaisina. Tätä vyyhtiä ratkotaan edelleen eri tavoin."
"Onneksi edelleen noin neljä kymmenestä suomalaisesta kokee omakseen osallistumisen tavalla tai toisella yhteiseen tekemiseen. Tätä palavaa halua auttaa pyrimme kohdistamaan sopimuspalokuntatoimintaan. Nykyjärjestelmä on yksi maailman toimivimmista, vaikka järjestelmässä onkin paljon kehitettävää", Maskonen toteaa.
Monet olisivat valmiita tekemään lyhytaikaista työtä tärkeiksi koettujen asioiden eteen. Sopimuspalokuntien Liitossakin puhetta on ollut monipaikkaisuudesta, jossa harrastaja voisi tulevaisuudessa osallistua esimerkiksi kesämökkipaikkakuntansa VPK-toimintaan.
Ensimmäinen VPK perustettiin vuonna 1838 Turkuun Ruotsin Göteborgista saadun mallin mukaisesti. Vapaaehtoisten palokuntien toiminta oli ensimmäisten vuosikymmenien ajan toimintaa, jolla tuotettiin turvallisuutta itselle ja läheisille. Kuultuaan tulipalosta vapaaehtoiset lähtivät sitä sammuttamaan sillä kalustolla, jota he yhdessä olivat onnistuneet haalimaan kokoon.
Auttamisenhalu ja palokuntatoiminnan yhteisöllisyys pitivät monia palokuntalaisia mukana toiminnassa. Sen lisäksi, että palokunnat sammuttivat tulipaloja ja pelastivat ihmisiä, palokuntayhdistyksillä oli suuri merkitys suomalaiselle kulttuurille. Silloiset VPK:t ylläpitivät kirjastoja, urheiluseuroja, kuoroja, soittokuntia ja teatteriryhmiä.
Aiemmin VPK hankki itse toiminnalleen rahaa järjestämällä myös erilaisia keräyksiä, myyjäisiä ja tapahtumia, jotka olivat tärkeitä koko kylälle.
Palokuntayhdistyksillä voi hälytystoiminnan lisäksi olla nykyisinkin muun muassa nuoriso-, nais- ja veteraanitoimintaa, jotka tukevat palokunnan hälytysosaston toimintaa.
Monessa VPK:ssa muu kulttuuritoiminta on käynyt vähiin ja on keskitytty pelkän pelastustoiminnan pyörittämiseen. Pälkäneellä Aitoon VPK:n järjestämiä kirkastusjuhlia on kuitenkin juhlittu vuodesta 1882 lähtien. Lavalle ovat vuosien varrella nousseet muun muassa The Renegades, Dingo ja Cheek.
