• Suomen vesistöissä on yli 200 voimalan lisäksi noin 90 000 erilaista estettä, jotka vaikeuttavat kalojen liikkumista

    Pieniä vesivoimalaitoksia pitäisi Luonnonvarakeskuksen tutkijan mielestä ronskisti vain purkaa ja uomat ennallistaa. Ammattimaisista voimaloista sata pienintä tuottaa Suomen sähköstä noin kolme promillea.
    Tilaajalle
    Kuhankoskelle Laukaaseen rakennettiin tekninen kalatie 1990-luvulla. Sen oikealla puolella näkyy rakenteita ensimmäisestä, 100 vuotta sitten rakennetusta kalatiestä.
    Kuhankoskelle Laukaaseen rakennettiin tekninen kalatie 1990-luvulla. Sen oikealla puolella näkyy rakenteita ensimmäisestä, 100 vuotta sitten rakennetusta kalatiestä. Kuva: Petteri Kivimäki
    Lukemisto|Ympäristö
    11.3.202313:15
    Katja Lamminen

    Uuden vesivoiman lisärakentaminen Suomeen on epätodennäköistä, ja ympäristöjärjestöjen mielestä vesivoimayhtiöt voivat syyttää siitä itseään.

    Virtavesien asiantuntija Henrik Korkeamäki Suomen luonnonsuojeluliitosta (SLL) arvioi, että yhtiöt ovat hoitaneet ”luvattoman heikosti” velvoitteitaan vähentää kalastolle, jokiluonnolle ja vesistöjen omistajille aiheuttamiaan haittoja.

    ”Kalateitä on rakennettu erittäin vähän, ja nekin lähinnä nyt pakon edessä, kun kalatalousviranomaiset ovat muuttaneet ja aikatauluttaneet velvoitteita uuden kalastuslain ja tutkimustiedon mukaisiksi.”

    Korkeamäki uskoo, että viranomaisilla riittää urakkaa nyt, kun myös kansalaiset voivat osallistua kalatalousvelvoitteiden edistämiseen. Aloitteita voimaloiden velvoitteiden muuttamiseksi voi lähettää ely-keskukseen.

    Myös vanhojen voimalaitosten peruskorjaukset tai muut muutokset avaavat tilaisuuden kiristää ympäristövelvoitteita.

    ”Isommat muutokset esimerkiksi juoksutussäädössä tai tehon nostot vaativat käytännössä aina uuden vesiluvan, mikä mahdollistaa kalatalousvelvoitteen lisäämisen.”

    Korkeamäen mukaan nykytiedon valossa ainoa kelvollinen minimivelvoite on rakentaa jokeen luonnonmukainen uoma ympärivuotisella virtaamalla sekä huolehtia joen ekologisesta jatkumosta.

    ”Virtavesissä elää paljon kaloja ja muita eläimiä, joita tekniset kalatieratkaisut eivät auta.”

    Pahimmillaan alaspäin vaeltavia kaloja silppuuntuu turbiineihin. Sen estämiseksi erilaiset välpät ja smolttiaidat voivat toimia luonnonmukaisen uoman tukena.

    ”Luonto palautuu aina, jos sille annetaan aito mahdollisuus. Vaelluskalat palaavat kyllä.”

    Korkeamäen mielestä sellaista vesivoimaa, joka tuhoaa tarpeettoman paljon monimuotoisuutta, ei tarvitse sietää lainkaan.

    ”Ekologisemman toiminnan hintaa on laskettu Oulun yliopistossa, eikä se todellakaan ole kohtuuton. Kohtuutonta on niiden muutamien prosenttien, jotka menisivät kalatalousvelvoitteiden hoitamiseen, käyttäminen sen sijaan voittojen maksimointiin.”

    Nykyisin kuutisenkymmentä suurvoimalaa tuottaa 90 prosenttia Suomen vesisähköstä. Silti jokiamme jauhaa yhä yli 200 vesivoimalaitosta. Nettisivulta www.sll.fi/vapauta-virrat/ löytyvällä kartalla voimaloita on niin tiheässä, että silmissä vilisee. Eikä karttaan edes ole merkitty satoja, jopa tuhansia, vanhoja patorakenteita, jotka vain möllöttävät tukkimassa virtaamia.

    SLL:n tavoitteena on, että kymmenes padottujen jokien virtaamasta vapautetaan. Toimenpiteet veisivät noin 10 prosenttia vesisähköstä eli Suomen sähkön vuosituotannosta reilun prosentin.

    Korkeamäen mukaan aika on ajanut jokia tukkivien pienvoimaloiden ohi.

    ”Usein pienet laitokset ovat isojen yhtiöiden tytäryhtiöitä, joten vastuut eivät siirry emoyhtiöille, joilla olisi rahaa korjata asiat kuntoon”, Korkeamäki harmittelee.

    Kiitokset vanhojen patojen purkamisesta hän lähettää yhdistyksille ja kansalaisille.

    Vesivoimaa markkinoidaan kuluttajille ilmastoystävällisenä vaihtoehtona. Korkeamäki avaa väitteen sisältämän ristiriidan:

    ”Ilmastonmuutosta torjutaan sen vuoksi, että ekosysteemit ja biodiversiteetti säilyisivät. Vesivoima tuhoaa jatkuvasti sitä, mitä se väittää pelastavansa.”

    Erikoistutkija Antti Iho Luonnonvarakeskuksesta ei anna vesivoimayhtiöiden suoriutumiselle yhtä heikkoa arvosanaa kuin moni luontojärjestö.

    ”Pääosin vesivoimayhtiöt ovat toimeenpanneet kalatalousvelvoitteitaan. Silti on kohteita, joissa esimerkiksi kalatietä ei ole rakennettu syystä tai toisesta. Kalatalousmaksut ja istutusvelvoitteet on varmastikin hoidettu kattavasti.”

    Ihon mukaan viranomaisella on melko hyvä kuva, missä velvoite on toimeenpantu ja missä ei. Tosin lyhytaikaissäädön eli juoksutusten luvanmukaisuudessa on tietopuutteita.

    Joissain tapauksissa kalatien rakentamista on odotettu vuosikymmeniä.

    ”Silti ei ole lähdetty ajamaan pakkokeinoja, vaan pyritty sopimaan. Kokemusta pakkokeinoista ei ole”, Iho kertoo. Hänen mielestään pakkokeinoihin olisi syytä ryhtyä.

    Ihon mukaan tehokkuuden nosto vesivoimalan peruskorjauksen yhteydessä ei lisää vesiluonnolle koituvaa haittaa muuten kuin pidentämällä voimalaitoksen käyttöikää noin 25 vuodella.

    Etualalla näkyvä Kuhankosken uusi, kallioon louhittu kalatie alkaa vanhan voimalan vierestä.
    Etualalla näkyvä Kuhankosken uusi, kallioon louhittu kalatie alkaa vanhan voimalan vierestä. Kuva: Petteri Kivimäki

    Vanhojen patojen purkamisessa ollaan alussa, tosin Ihon mukaan lupaavassa sellaisessa. Kunhan rahoituskin varmistettaisiin yli hallituskausien.

    Maa- ja metsätalousministeriöllä on vaelluskalojen kulkua edistävä Nousu-ohjelma. Lisäksi ely-keskuksista saa rahoitusta ja asiantuntija-apua. Rahaa tulee myös yrityksiltä, yksityishenkilöiltä ja järjestöiltä.

    Ympäristöjärjestö WWF on runsaan viiden vuoden aikana ollut mukana avaamassa vaellusyhteyksiä tai purkamassa esteitä yli 50 kohteessa.

    Metsäyhtiö UPM puolestaan aikoo vapauttaa virtoja 500 kilometrin edestä.

    Ihon mielestä vesivoimaa voidaan sovittaa yhteen virtavesiluonnon kanssa jossain määrin, kunhan mahdollistetaan kalaston ylös- ja alasvaellukset, luonnonmukainen ohitusuoma sekä pysyvä virtaama. Vaelluskalojen elpymiseksi myös poikasalueiden, vedenlaadun ja kalastuksen sääntelyn täytyy olla kunnossa.

    Pieniä laitoksia pitäisi tutkijan mielestä ronskisti vain purkaa ja uomat ennallistaa. Ammattimaisista voimaloista sata pienintä tuottaa Suomen sähköstä noin kolme promillea.

    Kotitalouskäytössä olevia, alle 0,1 megawatin voimaloita lienee joitain satoja.

    Johtaja Jari Kostama Energiateollisuus ry:stä huomauttaa, että vain pieni osa vaellusesteistä on vesivoimaan liittyviä rakenteita, eli tekemistä on myös vesivoima-alan ulkopuolella. Muita patorakenteita ovat esimerkiksi myllypadot, uittosuisteet ja säännöstelypadot. Pienimuotoisia esteitä, kuten siltarumpuja, arvioidaan olevan noin 90 000.

    ”Vesivoimayhtiöillä on käynnissä kalankulkuun liittyviä toimia, joista monia tehdään vapaaehtoisesti, mutta kyllä työtä on vielä tehtävänäkin”, Kostama sanoo.

    Osalla pääosin pienistä voimalaitoksista ei ole luvissaan lainkaan kalatalousvelvoitteita, mutta vesilakia pyritään siltä osin päivittämään.

    Suomen ympäristökeskus alkaa selvittää VNTeas-hankkeessa ympäristövelvoitteiden vaikutuksia vesivoiman määrään. Tuloksia on odotettavissa syksyllä 2024 myös isojen voimaloiden osalta.

    Vesivoima Suomessa

    Vesivoiman osuus energiantuotannosta on 15–25 prosenttia.

    Vesivoimalaitoksia on noin 220 kappaletta. Niiden kapasiteetti on noin 3 190 megawattia.

    Suurissa vesivoimalaitoksissa on omistusta muun muassa valtiolla, energiayhtiöillä ja metsäyhtiöillä.

    Yli viiden megawatin kokoisista laitoksista, joita on yhteensä 78, viidelle ei ole asetettu kalatalousvelvoitteita.

    0,1–5 megawatin kokoisista laitoksista, joita on yhteensä 154, velvoitteita ei ole asetettu 60:lle.

    Noin 500 pienen laitoksen tilanne on epäselvä. Moni ei ole enää toiminnassa, eikä velvoitteita ole asetettu.

    Suomen vesistöissä arvioidaan olevan noin 5 200 kalojen vaellusta estävää patorakennetta.

    Lisää aiheesta
    • Oikealla näkyvään uuteen vesivoimalaan tulee vesi 100 metriä pitkää kalliotunnelia pitkin. Vanha voimala vasemmalla on suojeltu ja toimii uuden rinnalle niinä aikoina, kun joessa on vettä runsaasti.

      Energia | Suomeen valmistui viimein kovan väännön jälkeen vesivoimala, jollaisia ei ehkä enää tänne tehdä

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä