
Sisarukset Riikka Paatola ja Tanja Sihvonen värjäävät kynttilöitä Jyväskylän Vaajakoskella. Siskosten yhteinen Hakala Sisters -yritys perustettiin kaksi vuotta sitten. Tänä syksynä tehdyn brändiuudistuksen myötä kynttilöitä myydään nykyään nimellä Lumiyama.
Idea kynttilöiden värjäämiseen lähti liikkeelle Riikan omasta tarpeesta. Hänellä oli aikaisemmin sisustusliike Jyväskylässä. Kun markkinoilta ei löytynyt myyntiin hänen kaipaamiaan kynttilöitä, joita hän oli nähnyt Pinterestissä, hän alkoi tehdä niitä itse ensin harrastuksena. Joulun alla 2020 hän myi ensimmäiset itse värjäämänsä kynttilät.
”Olimme aivan puhki viikon jälkeen. Kynttilät loppuivat lisäeristä huolimatta kesken.” Riikka Paatola
Harrastuksesta on tultu pitkä matka eteenpäin. Tuotteille on löytynyt jälleenmyyjiä, ja nykyään kynttilöitä myydään myös omassa verkkokaupassa.
”Jyväskyläläinen ystäväni oli ollut Tuomaan Markkinoilla myyjänä ja kehui sitä kovasti. Haku viime vuodelle myyjäksi loppui toukokuussa, jolloin vielä olin kokopäivätöissä Valmetilla. Ilmoitin Tanjalle, että olen hakenut myyntipaikkaa, ja että irtisanoudun kokopäivätyöstäni ennen markkinoita. Niin myös tein”, Riikka kertoo.
Viime vuoden kokemukset markkinoilla olivat mahtavia, mutta äärimmäisen kiireisiä. Kynttilöitä oli värjätty varastoon etukäteen markkinoiden myyntitavoitteen verran.
”Myyntiviikkomme alkoi lauantaista, ja sunnuntaina soitin Tanjalle Jyväskylään, että rupea tekemään lisää, koska nämä loppuvat. Hän ei meinannut ensin uskoa, mutta ryhtyi lopulta toimeen. Maanantaina hän oli ensin päivän töissä ja illaksi ajoi Helsinkiin ja toi lisää myytävää. Tämä tapahtui viikon aikana kolme kertaa”, Riikka nauraa.
”Olimme aivan puhki viikon jälkeen. Kynttilät loppuivat lisäeristä huolimatta kesken”, hän jatkaa.
”Reilussa viikossa teemme suuren osan vuoden liikevaihdosta. Joulumarkkinat ovat valtava rutistus, mutta onneksi sen jälkeen saa levätä.” Riikka Paatola
Kokemukset markkinoilta olivat kuitenkin niin hyviä, että siskokset halusivat lähteä uudestaan mukaan. Tänä vuonna he ovat Tuomaan Markkinoilla viimeisen viikon ennen joulua. Riikka on paikalla koko viikon, ja Tanja käy auttamassa viikonloppuisin. Joulukynttilöiden värjäys on aloitettu syyskuussa, ja suureen menekkiin on varauduttu etukäteen.
Jyväskylästä asti tullessa markkinoihin on pitänyt valmistautua erityisen hyvin. Markkinoiden ajaksi pitää hankkia majoitus Helsingistä. Lastensa omaishoitajana toimiva Riikka on pois kotoa yli viikon.
”Ei tällainen yrittäjän elämä olisi mahdollista ilman toista vanhempaa. Onneksi hän voi hoitaa perhettä viikon ajan”, Riikka kertoo.
Joulusesongilla on valtava merkitys yrityksen tuloihin.
”Reilussa viikossa teemme suuren osan vuoden liikevaihdosta. Joulumarkkinat ovat valtava rutistus, mutta onneksi sen jälkeen saa levätä.”