

Kalliomäen luomulammastila Kotkan Hurukselasta on osallistunut Tuomaan Markkinoille vuodesta 2011. Siellä tehdään karkeasti arvioiden noin puolet vuoden suoramyynnistä.
Vuonna 1739 perustetulla sukutilalla on noin 300 uuhta ja yhteensä noin 700 lammasta. Suurin osa lampaista on suomenlampaita.
Sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 2015, jolloin veljekset Tuomas ja Markus Mattila ottivat tilan haltuun. Sen jälkeen tilalle on valmistunut uusi lampola vuonna 2019 ja lampaiden määrä on lisääntynyt.
Vuonna 2020 Tuomas ja Viivi Soimes-Mattila perustivat tilakeskuksen lähelle tilan tuotteita suoramyyvän puodin, joka on avoinna kerran viikossa syksyisin ja keväisin.
”Teurastamon ja palvaamon läheisyys tukee suoramyyntiä”, Tuomas Mattila kertoo.
Teurastamomatka on lyhyt, vain seitsemän kilometriä. Myös lihat palvataan lähellä, Korialla.
”Meillä on omia vakioasiakkaita jopa Ranskassa. He käyvät vuosittain ostoksilla Tuomaan Markkinoilla.” Viivi Soimes-Mattila

Suosituimpia tuotteita ovat lampaan- ja karitsanliha sekä erilaiset lihajalosteet. Lihan lisäksi myynnissä on villalankoja ja lampaantaljoja kaikissa suomenlampaan väreissä. Villalangat kehrätään Pirtin Kehräämöllä.
Myyntipaikan saaminen jännittää pariskuntaa edelleen joka vuosi, vaikka markkinakokemusta on jo reippaasti toistakymmentä vuotta. Alun perin pariskunta lähti Tuomaan Markkinoille tutun hunajamyyjän ehdotuksesta. Tilan tuotteille löytyi heti ensimmäisenä vuonna sen verran ostajakuntaa, että markkinoille on palattu joka vuosi. Helsingin päässä on kyselty tilan tuotteita myös muina vuodenaikoina, mutta myynti tilapuodin ulkopuolella rajoittuu joulumarkkinasesonkiin.
”Meillä on omia vakioasiakkaita jopa Ranskassa. He käyvät vuosittain ostoksilla Tuomaan Markkinoilla”, Viivi kertoo.
Suomen suurimmilla joulumarkkinoilla kielitaidolle on muutenkin tarvetta.
”On kätevää olla samassa myyntipaikassa kolme viikkoa putkeen. Pienten lasten kanssa ei olisi mahdollista reissata ympäri Suomea erilaisilla lyhyemmillä markkinoilla”, Viivi Soimes-Mattila toteaa.
Markkinat ovat Viivin vastuulla arkisin, ja Tuomas hoitaa sillä välin tilan ja lapset. Viikonloppuisin molemmat ovat kiinni markkinoilla, koska kojulla riittää ihmisiä arkea enemmän.
Tilan arki ei pysähdy markkinoiden ajaksi. Joulukuussa päivittäisten ruokintojen lisäksi on käynnissä syyskerinnät.
”Minun täytyy kunnostautua lasten hoidossa, kun Viivi on koko joulukuun pitkiä päiviä markkinoilla”, Tuomas nauraa.
”Hurukselassa asuvat onneksi isovanhemmat, jotka auttavat lasten kanssa. Ilman heitä tämä tuskin olisi mahdollista”, hän jatkaa.
Tuomaan Markkinoille osallistuminen ei ole halpaa, mutta ostavien asiakkaiden määrä on korkea. Sen vuoksi markkinoille kannattaa joka vuosi lähteä.
Tuomaan Markkinoille osallistuminen ei ole halpaa, mutta ostavien asiakkaiden määrä on korkea. Sen vuoksi markkinoille kannattaa joka vuosi lähteä.
Vakioasiakkaiden tapaamisen lisäksi markkinaosallistuminen on osa pariskunnan omaa jouluun laskeutumista. Kotona jouluvalmistelut jäävät tekemättä, mutta joulumieli löytyy markkinoilta.
Noin 100 markkinamyyjän joukossa on nykyään enää muutama maatila.
”Tilamäärä vähenee kovaa vauhtia, ja se näkyy myös joulumarkkinoilla, joilla ei välttämättä enää ole kotimaisia tuotteita myynnissä”, pariskunta pohtii.
”Tilamäärä vähenee kovaa vauhtia, ja se näkyy myös joulumarkkinoilla, joilla ei välttämättä enää ole kotimaisia tuotteita myynnissä.” Viivi Soimes-Mattila
Sää vaikuttaa markkinoiden myyntiin ja kävijämäärään huomattavasti.
”Viime vuonna oli ihana pikkupakkanen ja muutenkin hyvä sää koko markkinoiden ajan, ja se näkyi kävijämäärissä. Yhtenä aikaisempana vuonna satoi räntää jatkuvasti. Jos se olisi ollut ensimmäinen osallistumisvuotemme, emme varmasti olisi tulleet uudelleen”, Viivi muistelee.
Helsingin vanhin joulutori Helsingin Senaatintorilla.
Järjestetty ensimmäisen kerran vuonna 1994.
Yli 100 myyjää. Myynnissä ruokaa ja lahjoja.
Myyjien joukossa alkutuottajia ja pienkäsityöläisiä.
Ravintoloissa käytetään luomu- ja lähituotettuja raaka-aineita sekä Reilun kaupan tuotteita.
Vapaa pääsy. Ilmainen karuselli kaikenikäisille.
Avoinna 29.11.–22.12.2024, su–to klo 11–19, pe–la klo 11–20.