

Lammastiloihin on osunut viime aikoina iskuja monesta suunnasta. Lupaavaan nousuun vajaat kymmenen vuotta sitten lähtenyt tuotantosuunta on kääntynyt monella mittarilla laskuun. Tilojen ja tuotetun lihan määrä vähenee, ja petovahingot, tukileikkaukset sekä maisemanhoitoalueiden muuttuneet tulkinnat nakertavat monen uskoa alaan.
Muutos on niin raju, että lammasala julkaisi kuun alussa hätähuudoksi nimetyn tiedotteen. Yksi sen allekirjoittajista oli Juha Tähkämaa, joka aloittaa Suomen lammasyhdistyksen puheenjohtajana ensi vuoden alussa.
Kaarinan Piikkiössä luomulampaita kasvattava Tähkämaa on ollut yhdistyksen hallituksessa jo muutaman vuoden ja tietää, että töitä riittää.
”Laadin parhaillaan listaa, jota lähdetään sitten vuoden alussa toteuttamaan. On tuotava esiin selkeitä, konkreettisia parannusehdotuksia”, mies kertoo astutusryhmien tekemisen lomassa.
Tilan noin 300 texel-uuhta karitsoivat huhtikuussa, ja siitä eteenpäin riittää kiirettä syksyyn asti.
”Vuoden alussa haluan keskittyä kunnolla alan edunvalvontaan. Tuntuu, että lampaasta on tullut väliinputoaja, joka on jäänyt isompien tuotantosuuntien jalkoihin.”
”Tuntuu, että lampaasta on tullut väliinputoaja, joka on jäänyt isompien tuotantosuuntien jalkoihin.” Juha Tähkämaa
Hän nostaa esimerkkeinä sen, että lisääntyvät viranomaismaksut kohdistuvat kohtuuttomasti pieneen sektoriin, eikä kotieläintukien menetyksiä ole kompensoitu riittävästi.
”Kaikkea ei voi ratkaista hetkessä, mutta yhteistyötä on lisättävä ja saatava tilanne paremmin päättäjien tietoon. Tätä menoa lammastalous kuihtuu Suomesta.”
Viranomaismaksujen korotus on vastoin hallitusohjelman lupausta, jonka mukaan kaudella ei tehdä päätöksiä, jotka lisäävät maatalouteen kohdistuvia kustannuksia, Tähkämaa muistuttaa.
”Nyt valtion virasto on kuitenkin tehnyt sellaisen päätöksen. Eiköhän siihen pystyisi poliittisella johtajuudella vaikuttamaan”, hän kysyy.

Lammasala on melko yhtenäinen, mitä Tähkämaa pitää vahvuutena.
”En usko yksin tekemiseen. Asioiden vieminen eteenpäin vaatii muiden tukea ja ajatuksia, rivit pitää vain saada yhä suoremmiksi.”
Yhteistyö toimii esimerkiksi alan kahdessa tuottajaorganisaatiossa, joiden kautta suuri osa karitsanlihasta myydään nykyään.
”Ne antavat neuvotteluvoimaa ja mahdollisuuden tehdä jotakin tilanteen hyväksi. Niitä kannattaisi muidenkin perustaa.”
Villapuolella yhteistyötä olisi varaa lisätä, jotta villasta tulisi yhä merkittävämpi sivutuote tiloille.

Tähkämaa muistuttaa, että lammas on huoltovarmuuseläimenä lähes lyömätön: monipuolinen, helposti liikuteltava, nopeasti lisääntyvä ja tulee tarvittaessa melko vähällä toimeen. Lisäksi muita rotuja sikiävämpi suomenlammas on myös vientituote.
Hän uskoo, että yksi tie notkahduksen korjaamiseen löytyisi tuotannon lisäämisestä, joka voisi herättää myös lihanjalostajien kiinnostusta.
”Kysyntä ei lisäänny, jos tarjontaa ei saada lisää. Kuluttajat kiinnostuvat, kun tuotetta löytyy kaupasta muutenkin kuin pääsiäisenä”, hän arvioi.
”Lampaalla on paljon vahvuuksia, kuten sopivuus luomuun, villa ja ympäristöystävällisyys. Niitä arvostavaa asiakaskuntaa on löydettävissä.”
”Sutta ei haluta hävittää Suomesta, mutta lampureilla pitää olla keinot puolustautua niitä vastaan.” Juha Tähkämaa
Alan elpyminen vaatii tuotannon kannustimien lisäksi peto-ongelman nykyistä parempaa ratkaisua.
”Sutta ei haluta hävittää Suomesta, mutta lampureilla pitää olla keinot puolustautua niitä vastaan. Nyt sudet aiheuttavat voimattomuuden tunnetta, vievät koko alalta fiilistä ja heikentävät kiinnostusta ryhtyä lampuriksi”, Tähkämaa toteaa.

Juha Tähkämaa siirtyi lampuriksi sukupolvenvaihdoksen myötä yliopistouralta. Viimeisimmäksi työ oli vienyt Shanghaihin kehittämään korkeakouluyhteistyötä Suomen ja Kiinan välillä.
Kotitila Piikkiön Harvaluodossa on maatalousyhtymä siskon kanssa. Juha Tähkämaa vastaa pääasiassa käytännön töistä, sisko hoitaa paperitöitä ja hallintoa. Sisarusten isä on monelle maatalouden saralta tuttu, muun muassa maatalous- ja puolustusministerinä aikanaan toiminut, Taisto Tähkämaa.

Lampaat valikoituivat tuotantosuunnaksi kiinnostuksen pohjalta ja roduksi texel, koska tavoitteena oli tuottaa nimenomaan lihaa.
”Tykkäsin luomulampaista ajatuksena, enkä ole katunut. Aina tämä konttorihommat voittaa”, Tähkämaa vakuuttaa.