• Tuottajaorganisaatio onnistunut neuvottelemaan lammastiloille selviä korotuksia lihan hintaan

    Myös muilta aloilta on tullut kyselyjä tuottajaorganisaation perustamiseen ja toimintaan liittyen, Suomen Lammasosuuskunnan toimitusjohtaja Anniina Holopainen kertoo.
    Tilaajalle
    Suomen ainoat liha-alan tuottajaorganisaatiot toimivat lampaanlihan parissa.
    Suomen ainoat liha-alan tuottajaorganisaatiot toimivat lampaanlihan parissa. Kuva: Lari Lievonen
    Maatalous
    17.2.202208:00
    Terhi Torikka

    Alkutuotannon kriisi on saanut tuottajat pohtimaan erilaisia vaihtoehtoja tilanteen kohentamiseksi. Liha-alalla toimii toistaiseksi Suomessa vain kaksi tuottajaorganisaatiota, joiden kummankin jäsenkunta koostuu lammas- ja vuohitiloista.

    "Viime aikoina kiinnostuneita puheluja on tullut myös muiden alojen tuottajilta", Suomen Lammasosuuskunnan toimitusjohtaja Anniina Holopainen kertoo.

    Holopaisen nykyisin johtama tuottajaorganisaatio perustettiin vuonna 2019 ja se toimi viime vuoteen asti nimellä Pohjanmaan Lammasosuuskunta. Toinen alan organisaatio on Lounais-Suomen Lampurit.

    Suomen Lammasosuuskunnan ensimmäiset vuodet ovat tuottaneet tulosta. Jäseniä on nyt noin 130 ja viimeisin vuodessa myyty lihamäärä oli lähes 140 000 kiloa.

    "Kiloja alkaa olla jo sen verran, että se antaa neuvotteluvoimaa", Holopainen toteaa.

    Ensimmäinen neuvottelukierros yhteistyöteurastamojen kanssa käytiin vuonna 2020. Sen jälkeen lihan tuottajahinta on kohonnut yhteensä noin euron kilolta.

    "Toki kustannukset ovat nousseet rajusti myös. Onneksi tälle vuodelle saatiin myös vielä nousua."

    Selvästi neuvottelija on onnistunut tehtävässään, mutta Holopainen selittää hintojen nousua lisäksi otollisella markkinatilanteella. Ulkomainen lampaanliha ei ole tällä hetkellä kovin paljon kotimaista halvempaa. Lisäksi kotimaisen lampaanlihan neuvotteluasemia parantaa hyvä kysyntä ja niukka tarjonta.

    Yhteistyöteurastamoja, joiden kanssa Holopainen jäsentilojen teuraista neuvottelee, on nykyisin viisi.

    Osalle alan toimijoista tuottajaorganisaatio on yhä aika vieras käsite, ja se on herättänyt teurastamopuolella myös hämmennystä. Holopainen kiittelee, että on tarvittaessa voinut varmistaa toiminnan pelisääntöjä MTK:n lakimieheltä.

    Tuottajaorganisaatio on siis maataloustuottajien yhteenliittymä, käytännössä osuuskunta, osakeyhtiö tai yhdistys. Tuottajaorganisaatiostatuksen myöntää Ruokavirasto. Järjestelmän tavoitteena on vahvistaa tuottajien asemaa maataloustuotteiden markkinoilla.

    Tuottajaorganisaatio voi tehdä jäsentensä puolesta sopimuksia näiden tuotannon myymisestä. Jäsenten on myös mahdollista sopia keskenään tuotantomääristä ja optimoida tuotantoa.

    "Voisimme siis sopia tuotannon alentamisesta, jos tuottajahinta näyttäisi laskevan liikaa. Näin tuottajaorganisaatio esimerkiksi tomaattien kohdalla joskus tiettävästi toimii. Laki antaa siihen mahdollisuuden", Holopainen kertoo.

    Lammasosuuskunnassa tähän ei toistaiseksi ole nähty tarvetta.

    Ainoa ehto tuottajaorganisaatioiden toiminnalle on, että kilpailua ei saa sulkea kokonaan pois. "Tämä on kuin laillinen kartelli. Määräävässä markkina-asemassa saa olla, mutta sitä ei saa käyttää väärin."

    Yhteistyöstä tuottajaorganisaation kanssa on selvä etu myös teurastamoille, jotka saavat kerralla kalentereihinsa tiedon isosta määrästä teuraita.

    "Se helpottaa suunnittelua siellä päässä", Holopainen toteaa, ja lisää, että osuuskunta pyrkii kehittämään markkinoita maltillisesti ja hyvässä yhteistyössä ketjun muiden toimijoiden kanssa.

    Teurastamot ovat usein peräänkuuluttaneet lammastiloilta suunnitelmallisuutta ja ennakkotietoja teuraseristä. Yksittäisiltä tiloilta saatava tieto on kuitenkin hajanaista, eivätkä kaikki tilat osaa arvioida eläinten teurastusaikoja ennakkoon.

    "Suunnitelmallisuudessa ja ennakoitavuudessa olisi alalla edelleen parannettavaa", Holopainen muistuttaa.

    Tuottajaorganisaatiosta ovat hyötyneet jossain määrin myös muut kuin jäsentilat.

    "Teurastamot ovat nostaneet hintoja muillekin. Osin varmaan siksi, että ne eivät halua kaikkien tilojen liittyvän tuottajaorganisaatioon", Holopainen kertoo.

    Jäsenilleen Suomen Lammasosuuskunta hankkii etuja teuraiden myyntineuvottelujen lisäksi kilpailuttamalla tuotantopanoksia, kuten rehuja ja muita alan tarvikkeita.

    "Meitä on sen verran paljon, että myyjät ovat kiinnostuneet tekemään tarjouksia jäsentiloille."

    Lue myös:

    Luken Niemi: Tuottajien ryhmittymä saa olla jopa määräävässä markkina-asemassa – "Osuustoimintamallin vahvuutta ei pystytä hyödyntämään tuottajahinnan parantamiseksi"

    Tuottajaorganisaatio kaipaa lisää lampureita mukaan: "Hyvien sopimusten saamiseksi tarvittaisiin selvästi enemmän volyymia"

    Tuottajaorganisaatioille lisää markkinavaltaa, kunhan tuottajat niitä perustavat

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle