Öistä ulinaa ja rakkauden kaipuuta: Lemmikinomistaja näkee läheltä hormonien voiman, eikä jälki ole aina kaunista

Ihmisellä on tapana ajatella - vastoin kaikkea ympärillään olevaa todistusaineistoa - että olemme ennen kaikkea järjellä toimivia otuksia.

Lemmikinomistaja kuitenkin tietää, että järki on vain ohut pintakerros.

Eläimet ovat hyvä demonstraatio siitä, mitä hulluutta hormonit saavat elävissä olennoissa aikaan.

Nyt meneillään kaikista hormonihullutuksista on valeraskaus.

Keltarauhashormoni eli progesteroni aiheuttaa sen, että muuten hyvin nukkuva narttu vinkuu yöt läpeensä, kanniskelee leluja ja yrittää väkisin hoivata talon kissaa.

Viestejä piippaava kännykkäkin on saanut äitiyshuuruissa elävän otuksen suunniltaan.

Toisin on ilmeisesti kissoilla, jotka ovuloivat vain astumisen yhteydessä. Onnea kissanomistajille.

Ihmisillä keltarauhashormonin nousu voi aiheuttaa unisuutta ja haluttomuutta. Korkeat progesteronitasot aiheuttavat myös PMS-oireita.

Helpotuksenaihe valeraskauden keskellä on, että juoksut sentään ovat ohi. On uskomatonta, miten pienen rehusäkin verran painava eläin voi vuotaa kuin Kukkolankoski.

Luulen, että kestän silti paremmin juoksuista narttua kuin juoksun sekoittamaa urosta.

Joidenkin urosten maanisuudessa on jo koomisia piirteitä.

Kun tein etätöitä kotona ilman koiraa, hermostuin eräänä päivänä naapurin yksinään ulisevaan urokseen. Pimputin naapurin ovikelloa ja ehdotin, että se voisi tulla päiviksi meille. Eipä ainakaan olisi yksinäistä.

Lopputuloksena uros ulisi edelleen, mutta nyt se olikin meillä.

Ahdistusta ei aiheuttanut yksinolo vaan joku naapuruston hännällisistä daameista. Kun parempaa seuraa ei ollut tarjolla, kyytiä saivat olohuoneen sohvatyynyt. Särkyneen sydämen ritari palautui takaisin naapuriin.

Ehkä onkin yleisen järjestyksen kannalta ihan hyvä, että ihmisten hajuaistista ei ole mihinkään.