Suomessa liikuskeli jääkarhuja 100 vuotta sitten – tällainen on 80 vuotta sitten maassamme ammutun viimeisen jääkarhun tarina

Varsinaissuomalaisen kartanorakennuksen vintillä on hurja näky. Vierekkäin ovat viimeisen Suomen rajojen sisällä ammutun jääkarhun pää ja talja ja tavallinen karhu, joka arktisen serkkunsa rinnalla vaikuttaa nallekarhulta.

Esillä oleva jääkarhu päätti päivänsä sotavuosina 1940-luvulla Suomen toisessa käsivarressa Petsamossa. Sodan jälkeen alue luovutettiin Neuvostoliitolle, mutta itsenäiseen Suomeen alue kuului vuodet 1920‒1944, jolloin tämä yksilö kaadettiin.

Jääkarhun pää ja talja olivat aikansa helsinkiläisen metsästäjän kokoelmissa, joista se päätyi antiikkikauppaan ja koivuntutkija Jyrki Raulolle Kimalan Avelanin kartanoon Somerolle. Raulo kuoli vuonna 2009, ja muutamaa vuotta myöhemmin perikunta otti yhteyttä Härkälän kartanon omistajiin. Soili Suominen-Hurme ja Raino Hurme päättivät pienen empimisen jälkeen ostaa sen kotimuseoonsa.

Hurme kävi kysymässä jääkarhun aitoutta antiikkikauppiaalta, ja siitä on hänen mukaansa olemassa aikalaisten kirjoittama todistus.

Mutta kuinka ihmeessä jääkarhu voi olla kotimaista alkuperää ja vain noin 80 vuotta sitten kaadettu?

Suomella oli siis vuoteen 1944 asti pala jäämeren rantaa. Karttaa ja jääkarhujen nykyistä levinneisyyttä tutkimalla voi vain arvella, että Petsamossa tallusteli jääkarhuja hyvin satunnaisesti ehkä mannerta pitkin Venäjän puolelta tai sitten pohjoisesta – hieman samaan tapaan kuin nykyisin Itämereen ja jopa Suomen aluevesille harhautuu toisinaan valaita.

Todennäköisesti jääkarhuja eli jääkauden aikoina myös vakituisesti nykyisen Suomen alueella. Sitten jää ja jääkarhut vetäytyivät pohjoiseen tuhansia vuosia sitten.

Kun Helsingin Kulosaaresta lähti seurue 1940-luvun alussa Petsamoon metsästysreissulle, aivan varmasti tarkoituksena oli ampua jotain muuta kuin jääkarhu.

Ei ole tarkempaa tietoa, kuinka kaikki tapahtui. Huomattiinko jääkarhu ja ammuttiinko tarkoituksella vai oliko seurueen pakko ampua oman turvallisuuden vuoksi?

Erikoistutkija Katja Holmala Lukesta muistaa kuulleensa, että entisen Suomen alueelta tavattiin joskus harvoin jääkarhuja. Ne eivät olleet tavallisia kohtaamisia, mutta toisaalta jääkarhu liikkuu huimia matkoja.

”Se on akvaattinen, vedestä riippuvainen karhu, joka pystyy uimaan helposti kymmeniä kilometrejä.”

Hän sanoo, että viimeisestä Suomen rajojen sisällä ammutusta jääkarhusta ei hänellä ole parempaa tietoa eikä Luonnontieteellinen museokaan osannut auttaa.

Sen sijaan Raino Hurmeella on tiedossa toinenkin tapaus Suomessa ammutusta villistä jääkarhusta. Härkälässä oli vieraillut rouva, joka kertoi heidän kirjahyllyssään olevan Petsamossa vuonna 1925 ammutun jääkarhun pää. Talja ja pää olivat kulkeneet suvussa. Talja oli kuitenkin kulunut puhki ja heitetty pois, kun lapset tahtoivat nukkua sen päällä.

Härkälän kartanon jääkarhu sijoitettiin ensin biljardipöydän päähän, mutta eräs turisti oli riuhtaista innostuksissaan siltä korvan irti. Siksi pää ja talja päätettiin siirtää vintille, jossa kesähelteillä lämpö nousee saunan lukemiin. Silloin sapelimaisen hammasrivistön voi kuvitella muistuttavan tuskan irvistystä.

Samanlainen ilme lienee myös viimeisillä vapailla jääkarhuilla pohjoisen pallonpuoliskon kutistuvilla jäätiköillä, kun maapallo lämpenee ja laji taistelee olemassaolostaan.

Lue lisää:

Asuinalueella kierrellyt jääkarhu ammuttiin Norjassa – päätös kerää kritiikkiä: "Ellei pohjoinen yhteisö kykene käsittelemään yksittäisen karhun läsnäoloa panikoitumatta, se osoittaa ihmisen sisimmän olevan mädäntynyt"

Tutkijat löysivät uuden jääkarhulauman ‒ antaa toivoa lajin tulevaisuudesta

Novaja Zemljalle julistettiin hätätila aggressiivisten jääkarhujen vuoksi