• Kotona ilma seisoo, joten kannattaisiko ostaa ilmanpuhdistin? Asiantuntija kertoo vinkit hyvään sisäilmaan

    Säännöllinen siivous ja toimiva ilmanvaihto ovat hyvän sisäilman A ja O. Hengitysliiton asiantuntija kertoo, mikä suomalaisasuntojen sisäilmassa yleisimmin mättää.
    Tilaajalle
    Kaikissa taloissa ilmanvaihtoventtiilien puhdistus on asukkaan vastuulla. Omakotiasukkaalla vastuu on myös ulkopuolisista venttiileistä.
    Kaikissa taloissa ilmanvaihtoventtiilien puhdistus on asukkaan vastuulla. Omakotiasukkaalla vastuu on myös ulkopuolisista venttiileistä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lukemisto|Koti
    2.4.202422:00
    Tuovi Mäkipere

    Kevätaurinko virkistää, mutta raikkaus ei välttämättä ulotu sisäilmaan asti. Mitä tehdä, jos ilma on kotona jatkuvasti tunkkaista?

    Aivan ensimmäiseksi kannattaa muistaa, että poikkeava tai jatkuva tunkkainen haju asunnossa ei ole normaalia. Hajun syy on siis selvitettävä, kertoo Hengitysliiton sisäilma-asiantuntija Kirsi Säkkinen.

    Sisäilman laatuun vaikuttavat monet tekijät. Sisäilman laatua ja viihtyvyyttä heikentävät usein väärät sisäilman olosuhteet, kuten liian korkea tai matala lämpötila tai väärä ilmankosteus.

    Säkkinen kertoo, että kuluneen talven aikana ympäri maata koettiin kovia pakkasia, ja samalla sähkö oli välillä ennätyskallista. Lämmityskustannusten säästöstä johtuva liian matala huonelämpötila on pahimmillaan saattanut tiivistää kolean sisäilman kosteutta kylmiin rakenteisiin, mikä puolestaan voi vaurioittaa rakenteita ja myöhemmin heikentää sisäilman laatua. Vastaavasti liian kuiva sisäilma voi talvisaikaan ärsyttää hengitysteitä, silmiä ja limakalvoja.

    Sisäilman laatua voivat heikentää myös puutteellinen tai väärin toimiva ilmanvaihto, homevauriot tai rakennus- ja sisustusmateriaalien päästöt. Säkkisen mukaan suomalaisasuntojen helmasynti on juuri puutteellinen ilmanvaihto.

    Toimivan ilmanvaihdon avulla sisäilmassa leijuva hienojakoinen pöly saadaan poistettua, ja suodattamalla tuloilma saadaan ulkoilman epäpuhtauksien kulkeutuminen sisäilmaan estettyä.

    Ihmisnenä tottuu vähitellen heikkenevään ilmanlaatuun.

    Ilmanvaihdon tehtävänä on poistaa sisäilmasta kosteutta sekä hiukkasmaisia ja kaasumaisia epäpuhtauksia ja tuoda raikasta ulkoilmaa tilalle, Säkkinen kertoo.

    ”Tämä ei toteudu, jos ilmanvaihto on riittämätöntä, eli käytettyä ilmaa ei poistu asunnosta tai raikasta korvaavaa ulkoilmaa ei tule asuntoon riittävästi”, Säkkinen kertoo.

    Hänen mukaansa jopa 1990-luvulla rakennetuissa taloissa esiintyy puutteita riittävässä korvausilmansaannissa. Asunnossa ilmanvaihdon pitää toimia ympäri vuorokauden, ja toimivan ilmanvaihdon edellytyksenä on, että ilmanvaihtoventtiilit, -kanavat ja laitteisto puhdistetaan säännöllisesti ja että tuloilma suodatetaan.

    Lisää aiheesta
    • Liesituuletin kannattaa puhdistaa ennen joulua hyvin.

      Ruoka | Milloin kurkkasit viimeksi liesituulettimeesi? Sisällä saattaa piilotella vakava vaara

    Taloyhtiöissä ilmanvaihtokanavistojen ja ilmanvaihtolaitteiden puhdistus ja suodattimien vaihto on yleensä taloyhtiön vastuulla, kun taas venttiilien sisäpuolisten osien puhdistus on todennäköisimmin asukkaan vastuulla. Omakotiasukkaalla vastuu on niistä kaikista itsellä.

    Ihmisnenä kuitenkin tottuu vähitellen kaikenlaiseen, kuten heikkenevään ilmanlaatuun. Sen vuoksi esimerkiksi suodattimien vaihtamisen tarpeeseen saatetaan havahtua vasta sitten, kun ilma kirjaimellisesti seisoo.

     Seinässä oleva ilmanvaihtolaitteen ohjauspaneeli.
    Seinässä oleva ilmanvaihtolaitteen ohjauspaneeli.  Kuva: Jarkko Sirkiä

    Toimivakaan ilmanvaihto ei tietenkään poista kaikkea huonepölyä, vaan pelkästään kaikkein hienojakoisimmat pölyhiukkaset. Huonepöly koostuu muun muassa rakennus- ja sisustusmateriaalien hiukkasista, tekstiilikuiduista, ihmisten ja kotieläinten hilseestä ja ulkoa kulkeutuneesta siite- ja katupölystä.

    ”Huonepölyä muodostuu jatkuvasti, eikä siitä pääse kokonaan eroon, mutta toki sen määrää voi vähentää ja pölyn muodostumista estää omilla toimilla”, Säkkinen muistuttaa.

    Säännöllinen ja huolellinen siivous on yksi tärkeimmistä kodin puhtaaseen sisäilmaan vaikuttavista tekijöistä, ja siivoustiheyteen ja siivouksen lopputulokseen asukas voi vaikuttaa itse.

    Säkkinen huomauttaa, että kodin siivous sujuu tehokkaimmin, jos tavarat ovat järjestyksessä ja tilat helposti siivottavissa. Lisäksi kodin pinnoilla ja sisustuksessa kannattaa suosia pölyämättömiä ja helposti puhdistettavia materiaaleja.

    ”Pölyä sitovat siivousmenetelmät ovat suositeltavia, kuten pyyhintä nihkeällä mikrokuituliinalla”, Säkkinen kertoo.

    Ilmanpuhdistin voi kuulostaa kätevältä ratkaisulta kaikenlaisiin sisäilmaongelmiin, mutta Säkkinen muistuttaa, ettei ilmanpuhdistin poista sisäilmaongelman aiheuttajaa, eikä myöskään vapauta asunnon siivoamisen välttämättömyydestä. Lisäksi perusilmanvaihdon pitää asunnossa toimia.

    Ilmanpuhdistin voi Säkkisen mukaan tuoda väliaikaista helpotusta tilanteissa, joissa etsitään ja korjataan sisäilmaongelman varsinaista syytä. Lisäksi ilmanpuhdistin voi olla avuksi siitepölyaikaan, sillä se voi auttaa vähentämään ilmassa leijuvien allergeenien määrää.

    Lisää aiheesta
    • Ullakkokärpänen (Pollenia rudis) ruokailee kukassa.

      Eläimet ja kasvit | Oletko miettinyt, mistä kärpäset ilmestyvät mökille heti, kun aloitat lämmittämisen? Syynä on erehdys, joka usein koituu sen kohtaloksi

    • Koti | Tiesitkö tätä? Sädesieni voi kasvaa kukkaruukussa ja takkapuissa saattaa olla hometta

    • Esimerkiksi keliakian hoitoon ei voida käyttää antihistamiinia, koska sen syntymekanismi on erilainen kuin allergioissa.

      Ruoka | Ymmärrys allergioista paranee, ja siitä on apua muun muassa ristiallergioista kärsiville: ”Allergioissa pitäisi välttää turhaa välttelyä”

    Artikkelin aiheet
    sisäilma
    ilmanvaihto
    ilmanpuhdistin
    siivous
    sisäilmaongelma
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen