
Pop- ja iskelmätähdet ovat esiintyneet yritysten mainoskasvoina läpi vuosikymmenten. Mainosten kohteet ovat kuitenkin vuosien saatossa vaihdelleet kuluttajatottumusten ja arvojen muuttuessa.
Mainoksissa näkyy niin ikään Suomen kehitys maatalousmaasta teollistuneeksi tietoyhteiskunnaksi. Samalla on tapahtunut siirtymä pula-ajasta häpeilemättömään kulutusjuhlaan ja lopulta kasvaneeseen ympäristötietoisuuteen.
Pohtimisen arvoista on, lisääkö tunnetun artistin palkkaaminen mainoskampanjaan menekkiä. Parhaimmillaan kyllä, mutta vaarana on, että mainoksesta jää mieleen vain julkkis eikä kaupattu tuote.
Mitä mahtoivat ihmiset ajatella, kun kansan sankari Tapio Rautavaara oli kitaroineen vauhdittamassa kolmen markan lenkkimakkaran myyntiä lohjalaisessa tavaratalossa.
Syksyn 1971 Apu-lehti seurasi tapahtumaa: ”Sanovat että tämä Tapsa on tavaratalo-show’n kuningas Suomessa, ainakin mitä myydyn tavaran määrään tulee.” Tarina ei kerro, paljonko makkaraa lopulta meni kaupaksi.
Sama lehti kertoi myös helppoheikin toimeen ryhtyneestä rillumarei-viihdyttäjä Esa Pakarisesta, jonka hampaaton savolaishanuristi-hahmo oli kovaa valuuttaa kauppakeikoilla.
”Teen mitä vaan, rahapuolihan tässä työssä on hyvä”, Pakarinen luonnehti rooliaan.
Televisio toi mainokset suomalaisten olohuoneisiin 50-luvun lopulla. Kotiliesi on listannut artisteja, jotka saivat leivän lisää tv-mainoksista 70-luvulla.
Muusikko M. A. Numminen mainosti finnivoidetta, laulaja Carola kynnenkorjausainetta, lauluntekijä Lasse Mårtenson toimi vaatemallina, ja Four Cats -laulaja Kai Lind veti ylleen James-farkut. Folk-tähti Päivi Paunu taas julisti tunteikkaasti Fairy-tiskiaineen parhautta.
”Teen mitä vaan, rahapuolihan tässä työssä on hyvä.” Esa Pakarinen
1980-luvun puolivälissä alkanut nousukausi merkitsi kulutusjuhlia, mikä näkyi myös ajan mainoksissa. Päätyipä maalaispoika Mikko Alatalokin mainostamaan Atari-tietokonetta ja suosittuja Casio-rannekelloja.
Kerskakulutus vaihtui nopeasti lama-ajan alhoon 90-luvun alussa. Mainosten unelmahötön korvasi harmaa arki. Aikakautta kuvasti Anna Hanskin Tele-mainokseen laulama haikea Jos et sä soita, josta tuli hitti vuonna 1992.
2000-luvulla rahaa riitti taas kukkarossa, ja metalliyhtye Nightwish poseerasikin Sampo Pankin pankkikortissa. Bändin johtohahmo Tuomas Holopainen kuitenkin linjasi MTV 3:lle vuonna 2007, ettei yhtye antaisi kasvojaan koskaan esimerkiksi poliittiseen kampanjaan.
Koronapandemia vei monelta artistilta pääosan toimeentulosta. Kun keikat loppuivat, muusikot tekivät muita töitä ja esiintyivät myös mainoksissa.
Esimerkiksi Paula Vesala poseerasi BMW:n automainoksessa, mikä sai somekansan pohtimaan mainoskohteen ekologisuutta.
Eräänlainen mainoskasvo oli myös tangokuningas Kyösti Mäkimattila, joka julkaisi Mielenterveyden keskusliiton kanssa laulun Varjojen enkelit tuomaan toivoa korona-ahdinkoon.