• Paluuta tekevä suosikkiyhtye nappasi hittinsä teeman 1960-luvun kappaleesta – varkautta lähenteleviin lainauksiin syyllistyy moni muusikko

    Plagiointikohuilta eivät ole säästyneet suomalaisartistitkaan, vaikka yleensä syytöksiä on vaikea näyttää toteen.
    Ultra Bra nousi menestykseen muun muassa tarttuvilla melodioilla ja taitavilla sovituksilla.
    Ultra Bra nousi menestykseen muun muassa tarttuvilla melodioilla ja taitavilla sovituksilla. Kuva: Tuomas Jääskeläinen / Helsingin kaupunginmuseo, Finna
    Lukemisto|Musiikki
    21.9.202406:00
    Kolumni
    Riku-Matti Akkanen

    Musiikin plagiointiin liittyviä tapauksia nousee aika ajoin esiin Suomessakin.

    Plagioinnilla tarkoitetaan yleensä kappaleen melodian lähes täydellistä kopioimista. Samankaltainen sointurakenne tai rytmi eivät siten vielä todista, että kyseessä olisi kopio toisesta sävellyksestä.

    Vain osa plagiaattiepäilyistä päätyy oikeuteen, sillä ne sovitaan usein osapuolten välillä ennen käräjille menoa. Tuomioitakin jaetaan lähinnä silloin, kun plagiaatista on tullut menestys ja kopioija hyötyy siitä taloudellisesti.

    Myös pyyntö mahdollisen plagiaatin tutkimisesta pitää tulla aina musiikintekijältä itseltään eikä esimerkiksi satunnaiselta kuuntelijalta.

    Rajanveto kopioimisen ja uuden luomisen välillä on toisinaan hankalaa. Onhan inspiroituminen ja toisten tekemästä musiikista vaikutteiden ottaminen keskeinen osa länsimaista populaarimusiikkia.

    ”Faktaahan on se, että meillä säveltäjillä on käytössämme vain hyvin rajallinen määrä nuotteja, vuosisatojen kuluessa niiden kaikki mahdolliset kombinaatiot on kuultu jo moneen kertaan”, muusikko Anssi Kela on pohdiskellut.

    Joskus taas plagiointia on mahdotonta kiistää. Esimerkiksi legendaarinen heviyhtye Led Zeppelin otti uransa alussa 1960-luvulla mustien bluesartistien vanhoja biisejä lyriikoineen omiin nimiinsä, mitä voidaan jo pitää selvänä kopioimisena.

    Plagiointiepäilyjä löytyy eri vuosikymmeniltä. Esimerkiksi paluuta tekevän Ultra Bran Jäätelöauto-hitin teema on napattu suoraan amerikkalaisen Association-yhtyeen biisistä Windy (1967).

    Leevi and the Leavingsin joulusuosikki Jossain on kai vielä joulu taas muistuttaa paljolti amerikkalaisen Darlene Loven vuonna 1963 levyttämää laulua Christmas (Baby Please Come Home).

    Rauli Badding Somerjoen ikivihreä Kuihtuu kesäinen maa puolestaan kuulostaa varsin samalta kuin unkarilaisiskelmä Minden ember boldog akar lenni.

    Gösta Sundqvist oli säveltäjä- ja sanoittajanero, mutta nappasi ideoita auliisti ympäriltään.
    Gösta Sundqvist oli säveltäjä- ja sanoittajanero, mutta nappasi ideoita auliisti ympäriltään. Kuva: Heikki Saukkomaa

    Epäiltiinpä Käärijän euroviisuissa 2023 esittämää Cha Cha Cha -kappalettakin plagiaatiksi yhtäläisyyksistä vuotta aiemmin julkaistuun saksalaishittiin We Got the Moves.

    Yhdysvalloissa laki sallii sananvapauden nimissä muiden sävellysten lainaamisen, jos kyseessä on parodia. Hyvä esimerkki tästä on huumorimuusikko Weird Al Yankovicin kappale Fat, joka parodioi Michael Jacksonin Bad-hittiä.

    Vaikka Suomessa ei vastaavia säädöksiä ole, parodioita on yleisesti pidetty sallittuina muunnelmina alkuperäisteoksista. Niihin lukeutuu huumoriorkesteri Turo's Hevi Geen Kyntäjän poika, joka virnuilee Edu Kettusen kappaleelle Lentäjän poika.

    Teostolla on plagiointiepäilyjen käsittelylle ohjelmistotoimikunta, jonka jäsenet edustavat musiikkialan järjestöjä. Toimikunnan lausunto ei sido juridisesti, mutta yleensä sen arviota on pidetty ohjenuorana oikeusprosesseissa.

    Vuosittain syynissä on noin 30 plagiointiepäilyä, joista jatkokäsittelyyn menee vain 2–3 tapausta.

    Kirjoittaja työskentelee Osuustoiminta-lehden toimituspäällikkönä.

    Lisää aiheesta
    • Jaakko Teppo kuvattuna MT:n haastattelua varten vuonna 2019.

      Musiikki | Jaakko Teppo ja Jope Ruonansuu olivat lajinsa viimeisiä kuplettilaulajia – nykyaika ei ole suotuisa uusille huumorivärssyjen veisaajille

      Tilaajalle
    • Musiikki | Keikkailu laivalla ei ole muusikolle kovin hohdokasta, mutta yksi asia tekee siitä vetovoimaisen

    • Loistolomittajalle-kappaleen musiikkivideo on saanut lyhyessä ajassa yli 5 000 katselukertaa Youtubessa. Kuvakaappaus musiikkivideolta.

      Kulttuuri | Katso musiikkivideo lomittajien kunniaksi tehdystä korvamadosta – erään yksityiskohdan tunnistaa vain todellinen lomitustietäjä

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä