• Keikkailu laivalla ei ole muusikolle kovin hohdokasta, mutta yksi asia tekee siitä vetovoimaisen

    Tanssiyhtyeessä on tavallisesti muutama muusikko, ja bändissä voi olla myös erillinen solisti.
    Kuva: Kimmo Haimi
    Lukemisto|Musiikki
    1.6.202406:00
    Kolumni
    Riku-Matti Akkanen

    Suomessa on arviolta 300 tanssipaikkaa, joissa pidetään vuosittain lähes 5000 tanssitilaisuutta. Juuri käynnistynyt lavatanssikausi ulottuu toukokuun loppupuolelta syyskuun alkupuolelle, mutta talvellakin tanssitaan.

    Tosin heinäkuussa tansseja järjestetään noin kolme kertaa niin paljon kuin tammikuussa.

    Tanssijoita vetävät parketille valtakunnallisesti tunnetut esiintyjät, kuten Arja Koriseva ja Kyösti Mäkimattila.

    Ainoastaan tähtiartistien voimin eivät hyvät tanssit kuitenkaan synny. Lavatansseissa merkittävä rooli on myös tahdin antavilla muusikoilla.

    Keskeistä tanssimuusikon työssä on musiikillinen osaaminen ja hiljainen tieto, kuten rutiinit.

    Tanssiyhtyeessä on tavallisesti 3–6 muusikkoa, ja bändissä voi olla myös erillinen solisti.

    Kokoonpanoon kuuluvat usein rummut, basso, kitara, syntetisaattori ja joskus haitarikin.

    Toisaalta monet orkestereista muuttavat sujuvasti kokoaan keikkapaikan mukaan.

    Pienellä lavalla tahdittajana voi olla duo tai vain yksi soittaja konetaustan kanssa.

    Tanssiorkesteri soittaa yleensä neljä 45 minuutin settiä noin vartin tauoilla.

    Keikan jaksotus palvelee tanssijoitakin, jotka voivat niiden aikana levätä ja käväistä vaikkapa baarin puolella.

    Teemaa on myös tutkittu. Elina ja Lasse Asu painottavat Jyväskylän AMK:n kulttuurialan opinnäytetyössään, että keskeistä tanssimuusikon työssä on musiikillinen osaaminen ja hiljainen tieto, kuten rutiinit.

    Haastateltujen muusikoiden mukaan nuotinlukutaidon ohella korvakuulolta soittamisen ja improvisoinnin pitää sujua. Nuotteja ei nimittäin aina ole saatavilla.

    Arvioiden mukaan 10–15 suosituinta tanssiorkesteria ja -artistia saa pääosan vilkkaimpien tanssipaikkojen keikoista.

    Myös palautetta on osattava ottaa vastaan niin kollegoilta kuin yleisöltä. Tanssimusiikin tyylilajien hallinta oli kaikkien haastateltavien mielestä erittäin tärkeää. Ne tulee osata soittaa sujuvasti ja oikeassa tempossa.

    Myös sosiaaliset taidot korostuvat, kun aikaa vietetään paljon yhdessä keikkamatkoilla.

    Tunnetuimpia tähtiä säestää yleensä vakituinen taustayhtye. Monesti yhtyeet keikkailevatkin keulakuvansa nimellä. Suurimpien ohjelmatoimistojen listoilla niitä on noin sata ja tanssiyhtyeitä omalla nimellään yli 30.

    Arvioiden mukaan 10–15 suosituinta tanssiorkesteria ja -artistia saa pääosan vilkkaimpien tanssipaikkojen keikoista. Tanssittaa voi toki muuallakin.

    Moni muusikko esiintyy mielellään risteilyillä, koska heti keikan jälkeen pääsee nukkumaan eikä tarvitse ajaa pitkiä välimatkoja takaisin kotiin.

    Tanssijoita vetävät parketille valtakunnallisesti tunnetut esiintyjät, kuten Arja Koriseva ja Kyösti Mäkimattila.

    Tanssikansaa pyörittävät edelleen perustanssit kuten valssi, foksi ja tango. Maut kuitenkin muuttuvat, ja suuret ikäluokat korvautuvat nuoremmilla sukupolvilla.

    Myös orkesterit joutuvat opettelemaan perinteisten lajien lisäksi uudempia tanssigenrejä, esimerkiksi diskoa, salsaa, bachataa ja boogie woogieta.

    ”Vanhanaikainen lavatanssi jää vähän kuin omaksi lajikseen, josta sitten ilmoitellaan, että wanhan ajan perinteisen tyylin lavatanssit", tanssinopettaja Juhani Tahvanainen ennustaa.

    Kirjoittaja työskentelee Osuustoiminta-lehden toimituspäällikkönä.

    Lisää aiheesta
    • Kuvassa Etelä-Pohjanmaan mieslaulajat eli Jussit esiintymässä joulukuussa 2022 Seinäjoella.

      Musiikki | Viisi prosenttia suomalaisista laulaa kuorossa – maassa on silti vain yksi ammattikuoro

    • Soittamisen ilo on monen mielestä muusikolle riittävä palkka, mutta hövelimmät tarjoavat jopa ruuan tai bensarahaa.

      Musiikki | Muusikko maksaa veroja, mutta oikeaksi työksi sitä ei usein vieläkään koeta

    • Musiikki | Tämä kaikkien tuntema kiekkovaikuttaja toi karaoken Suomeen 30 vuotta sitten

    • Juhliva seurue kotikutsuilla 1920-luvun kieltolaki-Suomessa.

      Kulttuuri | Pimeällä viinalla ministerin palkoille – 1920-luku oli iloinen vuosikymmen kieltolaista huolimatta tai juuri sen ansiosta

    • Jim & The Beatmakersillä riitti mukavasti keikkaa 1960-luvulla. Nuorissa ihailijoissaan yhtye herätti jopa hysteriaa.

      Musiikki | Hurriganes teki My Only One -kappaleesta todellisen hitin, mutta laulun sävelsi hieman tuntemattomampi suomalainen muusikko

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”