• Viisi prosenttia suomalaisista laulaa kuorossa – maassa on silti vain yksi ammattikuoro

    Kuoroharrastus on yhdistänyt suomalaisia jo yli sadan vuoden ajan, kirjoittaa Riku-Matti Akkanen kolumnissaan.
    Kuvassa Etelä-Pohjanmaan mieslaulajat eli Jussit esiintymässä joulukuussa 2022 Seinäjoella.
    Kuvassa Etelä-Pohjanmaan mieslaulajat eli Jussit esiintymässä joulukuussa 2022 Seinäjoella. Kuva: Johannes Tervo
    Lukemisto|Musiikki
    18.5.202406:00
    Riku-Matti Akkanen

    Kuorolaulu on Suomessa edelleen suosittu harrastus. Kuoroja maassamme arvioidaan olevan 3500 ja kuorolaulajia noin 268 000 eli viisi prosenttia väestöstä.

    Korona tosin rajoitti paljon myös kuorojen toimintaa. Konsertteja peruttiin, ja moni jopa luopui harrastuksestaan. Kuorojen harjoitustilojen vuokranmaksu puolestaan vaikeutui, kun kevät- ja joulukonserttien lipputulot jäivät saamatta.

    Tosin luovuutta riitti silloinkin, kun kokoontuminen oli kielletty. Moni kuoro jatkoi harjoittelua kotisohvilta videon välityksellä.

    Vaikka nyt saa taas laulaa yhdessä, osa kuoroista ei ole vieläkään täysin toipunut pandemiasta.

    Kuorojen näkyvin kattojärjestö on vuonna 1922 perustettu Sulasol eli Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto, johon kuuluu yli 300 kuoroa. Sulasolin alaisuudessa toimivat myös Suomen Mieskuoro- ja Naiskuoroliitto.

    Kuoroharrastus on perinteisesti ollut myös tärkeä osa koulujen, seurakuntien ja työväenyhdistysten toimintaa.

    Kuorolaulu on pääosin harrastepohjaista. Kansallisoopperan kuoro on maan ainoa ammattilaiskuoro. Sellaiseksi lasketaan lisäksi nykyisin projektiluonteisesti toimiva Helsingin kamarikuoro.

    Kuoroharrastus on perinteisesti ollut myös tärkeä osa koulujen, seurakuntien ja työväenyhdistysten toimintaa.

    Jo mainittu Sulasol toimi vuoteen 1933 asti nimellä Suomen Kuoroliitto. Järjestön perustavaan kokoukseen olivat lähettäneet edustajansa 12 kuoroa eri puolilta Suomea.

    Liitto alkoi toimia kuorojen yhdyssiteenä ja kuorolaulun puolestapuhujana nuoressa tasavallassa. Se myös kustansi kuorosävellyksiä ja ryhtyi kouluttamaan kuoronjohtajia.

    Ensimmäiset valtakunnalliset kuoronjohtajakurssit liitto järjesti Helsingissä vuonna 1928. Sulasolin omat laulujuhlat pidettiin ensi kerran Tampereella kesällä 1934.

    Sulasolin perustajiin kuulunut Heikki Klemetti (1876-1953) oli suomalaisen kuorotaiteen uranuurtaja. Kuoronjohtajana hän kiinnitti erityistä huomiota sävelpuhtauteen.

    Klemetti myös vaati kuorojen ohjelmiston laajentamista. Kotimaisten kuorolaulujen lisäksi kuorojen käyttöön piti saada myös ulkomaisia sävellyksiä.

    Hänen omista sävellyksistään tunnetuin oli isänmaallinen kuorolaulu Oi kallis Suomenmaa.

    Poliittisesti äkkijyrkkä Klemetti kannatti näkyvästi sisällissodassa valkoisia ja tunsi 1930-luvulla vetoa lapuanliikkeeseen.

    Lisää aiheesta
    • Soittamisen ilo on monen mielestä muusikolle riittävä palkka, mutta hövelimmät tarjoavat jopa ruuan tai bensarahaa.

      Musiikki | Muusikko maksaa veroja, mutta oikeaksi työksi sitä ei usein vieläkään koeta

    • Musiikki | Tämä kaikkien tuntema kiekkovaikuttaja toi karaoken Suomeen 30 vuotta sitten

    • Juhliva seurue kotikutsuilla 1920-luvun kieltolaki-Suomessa.

      Kulttuuri | Pimeällä viinalla ministerin palkoille – 1920-luku oli iloinen vuosikymmen kieltolaista huolimatta tai juuri sen ansiosta

    • Jim & The Beatmakersillä riitti mukavasti keikkaa 1960-luvulla. Nuorissa ihailijoissaan yhtye herätti jopa hysteriaa.

      Musiikki | Hurriganes teki My Only One -kappaleesta todellisen hitin, mutta laulun sävelsi hieman tuntemattomampi suomalainen muusikko

    Artikkelin aiheet
    kuorolaulu
    kuoroharrastus
    Sulasol
    Heikki Klemetti
    Kansallisoopperan kuoro
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan