Annamari suhtautuu kuvaustilanteeseen ammattimaisesti, joten vasta jälkeenpäin hän näki niissä syvempiä ulottuvuuksia. Kuva: Petteri Kivimäki
Annamari valokuvasi ikäihmisen arkea vuoden ajan näyttelyä varten – kuvia tutkiessaan hän huomasi äidin puolison kasvoissa muutoksen, joka ennusti tulevaa
Ikääntyessä ongelmat helposti kasaantuvat, eikä edes puolisosta saa välttämättä riittävää turvaa. Annamari Filpus valokuvasi äitinsä ja tämän puolison arkea vuoden päivät.
Annamari Filpus ryhtyi kuvaamaan äitinsä ja tämän puolison selviytymistä arjessa, jossa yksinäisyys ja turvattomuus ovat aina läsnä. Kuva: Petteri KivimäkiMonet liikuttuivat kyyneliin, kun he kävivät viime kuussa katsomassa Kuopiossa esillä ollutta valokuvanäyttelyä Kaksin kotona. Siinä Annamari Filpus oli valokuvannut 85-vuotiaan äitinsä Raili Ihalaisen ja tämän puolison Leevi Nokelaisen selviämistä arjessa vuoden ajan näiden suostumuksella.
”Uskon, että moni näki kuvissa omat vanhempansa tai isovanhempansa. Ne muistuttivat ehkä omista kokemuksista ja toivat tunteet pintaan.”
Se osoitti myös, että vanheneminen koskettaa ja on herkkä asia. Omaisten pärjäämisestä kotona ollaan huolissaan – varsinkin, kun lapset asuvat usein kaukana, eivätkä ehdi ja pysty olemaan tukena läheskään niin paljon kuin tahtoisivat.
Yhteiskunnan tukeen ei enää luoteta, ja siihen on toisinaan perusteitakin.
Filpus muutti miehensä kanssa Etelä-Suomesta Jyväskylään vuonna 2020, jotta hän saattoi olla lähempänä Saarijärvellä asuvaa äitiään.
Hänen isänsä asuu nykyään Pieksämäellä, ja on joutunut pyörätuoliin halvauksen vuoksi. Vaimo toimii omaishoitajana, ja Filpus käy välillä häntä katsomassa. Sinnekin on Jyväskylästä lyhempi matka kuin vanhasta kodista Lahdesta.
”Jossain vaiheessa huomaa, että vanhempi ei enää yksinkertaisesti jaksa.”
”Jokaista kirpaisee nähdä oman vanhempansa muuttuvan pieneksi ja hauraaksi.”
Filpus soittaa äidilleen päivittäin ja pyrkii käymään mahdollisimman usein. Samalla hoidetaan kauppa- ja apteekkiasiat.
”Äitihän on ollut aina aktiivinen kotipuuhastelija ja tykkää yhä siivota keittiön vaikka viimeisillä voimillaan, kun joku on kylässä.”
Pää toimii kuten ennenkin. Voimat vain hiipuvat, ja sydänsairaus rajoittaa suuresti elämää.
Filpus uskoo, että jokaista kirpaisee nähdä oman vanhempansa muuttuvan pieneksi ja hauraaksi. Samalla vanhemman ja lapsen roolit muuttuvat: ennen niin vahvasta tulee apua tarvitseva.
Annamari Filpus
60-vuotias kuva-alan ammattilainen, joka opiskelee nyt valokuvauksen ammattitutkinnossa.
Syntyisin Heinolasta, mutta viettänyt suurimman osan elämästään Itä-Suomessa Pielavedellä, Pieksämäellä, Kuopiossa ja Savonlinnassa.
Asuu nyt puolisonsa kanssa Jyväskylässä.
Valokuvanäyttelyssään Kaksin kotona kuvasi 85-vuotiaan äitinsä ja tämän puolison selviämistä arjessa. Projekti jatkuu teemalla Yksin kotona, jossa teemana on yksinäisyys.
Harrastaa monipuolisesti liikuntaa ja kulttuuria.
Annamarin vanhemmat tekivät uransa opettajina, joten perheen kotipaikka vaihtui muutamaan kertaan Itä-Suomessa.
”Koko perhe harrasti urheilua, lähinnä isän lempilajia suunnistusta. Äiti huolehti, että asiat hoituivat. Hän oli huoltojoukoissa ja piti jumppakerhoja.”
Vanhemmat erosivat 1980-luvulla sen jälkeen, kun Annamari ja hänen siskonsa olivat muuttaneet omilleen.
Annamarin äiti löysi uuden elämänkumppanin Leevin, ja he muuttivat tämän juurille Saarijärvelle.
Leevi sairasteli viimeiset vuodet, ja myös Filpuksen äidillä on omat kipupisteensä.
Näyttelyn kuvissa näyttäytyy kaksi haurasta ihmistä, Raili ja Leevi, jotka saavat toki toisistaan seuraa mutta eivät juuri pysty olemaan toisilleen fyysisenä tukena. Turvallisuutta tuovat turvarannekkeet ja läheiset: Annamari, hänen Vaasassa asuva siskonsa ja Leevin poika.
”Turvattomuus on läsnä aina. Kaikki tietävät, että jos äiti kaatuu, puoliso ei saa häntä ylös ja toisinpäin.”
Kuvausprojektin aikana Leevi sairastui koronaan, ja kunto meni huonoksi. Häntä siirrettiin edestakaisin Saarijärven terveyskeskuksen ja Jyväskylän keskussairaalan välillä.
Yhden yön hän yritti olla kotonakin, mutta kumpikaan puolisoista ei nukkunut. Kun voimat riittävät häthätää terveinä arjen pyörittämiseen, toisen hoitaminen on mahdotonta.
Leevi joutui takaisin keskussairaalaan, jossa hänen elimistönsä lopulta petti.
Filpus on työskennellyt lehtialalla kuva-asioiden parissa suuren osan työurastaan. Projektia varten hän otti valokuvia, mutta ei aluksi tutkinut niitä kovin tarkkaan. Jälkeenpäin, kun Leevi oli jo poissa, hän huomasi erikoisen asian.
”Vuoden aikana Leevi oli selvästi muuttunut.”
Filpus selventää, että vanhat ihmiset toki näyttävätkin vanhoilta. Silti muutos kasvoissa oli vuoden aikana niin suuri, ettei sitä voinut olla huomaamatta.
”Hänestä tuli eri tavalla vanhan miehen näköinen. Ehkä se myös ennakoi tulevaa.”
Leevi Nokelainen oli silmin nähden onnellinen, kun hänen puolisonsa Raili Ihalainen pääsi sairaalasta kotiin. Kuva: Annamari FilpusPuolison kuoleman jälkeen äiti oli rauhaton, mutta hautajaisten jälkeen olo alkoi vähitellen helpottaa.
Usein puolison lähtö tarkoittaa rauhoittumista fyysisesti ja unen laadun paranemista, jos toinen sairastelee paljon. Niin nytkin.
Filpus toteaa, että toimintakyvyn heikentyminen aiheuttaa sekä yksinäiselle että pariskunnalle elämänpiirin muuttumisen kapeaksi, vaikka pää toimisi.
”Ei jaksa lähteä kauppaan, museoon tai muuhunkaan. Voimat eivät riitä. Ajokorttiinkaan ei enää heru lupaa.”
Leevin henkireikä oli kävely, ja siitä luopuminen sai hänet välillä turhautuneeksi.
”Tietyt rutiinit toistuvat, kuten se, että ensin syödään ja sitten pötkötetään. Se tekee myös kuvaamisen haastavaksi, sillä suuri osa asioista tapahtuu muutamassa huoneessa.”
Hän korostaa, että myös ikäihmisen elämässä on myönteisiä hetkiä: joku tulee käymään ja välillä nautitaan kauniista ulkoilmasta.
Vanhaksi elämisen kääntöpuoli on, että elämänpiiri kapenee entisestään. Ystäviä ja kavereita kuolee. Nekin, jotka ovat elossa, eivät välttämättä pysty kommunikoimaan.
Pahimmassa tapauksessa puhekaveriksi jää kunnan tuoma ruoka-automaatti Menumatti, joka täytetään kahden viikon välein.
Pakastimen ja kiertoilmauunin yhdistelmä kertoo puheäänellä, milloin pitää ottaa ruoka ulos uunista ja muistuttaa, jos on käyttänyt liikaa ruoka-annoksia.
Näyttelyssä monet liikuttuivat kyyneliin. Yksi koskettavista otoksista oli Leevin reaktio, kun puoliso joutui sairaalaan. Kuva: Annamari FilpusOnneksi virikkeitä on tarjolla ikäihmisille useimmissa kunnissa. Sitä monet kaipaavat, ja siihen pitäisi rohjeta lähteä mukaan.
Filpuksen äiti on aina ollut sosiaalinen ja kiinnostunut kulttuurista.
Hän tapasi käydä Leevin kanssa kerran viikossa ikäihmisten päivätoiminnassa, jonne taksi käy hakemassa halukkaat. Tarjolla on ruokailua, luentoa ja kuntosalia sekä kahvittelua.
”Ihminen tarvitsee kontakteja. Sen huomaa aina, kun joku käy kylässä. Äänestä kuulee, että toinen on selvästi piristynyt.”
Filpus jatkaa nyt projektia äitinsä Raili Ihalaisen kanssa ilman Leeviä teemalla Yksin kotona. Kuva: Annamari FilpusValokuvaajaksi opiskelevan Filpuksen Kaksin kotona -näyttely sai alkusysäyksen, kun hän pääsi mukaan Luovan valokuvauksen keskuksen järjestämään yhdeksän hengen Sparri 23 -ryhmään. Siinä jokainen työstää omaa projektiaan apunaan kuvauksen ammattilainen.
Filpus on sopinut äitinsä kanssa, että projektia jatketaan uudessa elämäntilanteessa.
Tällä kertaa teemana on ”Yksin kotona”.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
