• Etkö saa lasta innostumaan ulkoilusta? – ammattilaisella on ulkoilutakin hihassa muutama toimiva niksi

    Noora Säily kehottaa miettimään etukäteen, mitä metsässä haluaa lapsen kanssa tehdä.
    Aivan kirkonkylän keskellä on pieni metsikkö. Noora Säily on Lapinjärvellä löytänyt sopivan tasapainon työn ja ulkoilun välille.
    Aivan kirkonkylän keskellä on pieni metsikkö. Noora Säily on Lapinjärvellä löytänyt sopivan tasapainon työn ja ulkoilun välille. Kuva: Sanne Katainen
    Lukemisto
    29.4.201922:55
    Laura Kuivalahti

    Moni vanhempi on varmasti kokenut tilanteen, jossa kiukuttelevaa jälkikasvua on ollut aivan mahdoton saada sisältä ulkoilmaan edes happihyppelyn ajaksi. Uhmaikäinen saattaa heittäytyä raivoissaan lattialle eikä teiniäkään kiinnosta.

    Päiväkotien työntekijöitä metsän hyödyntämisessä kouluttava Noora Säily suosittelee vanhemmille taktiikaksi lempeää houkuttelua. Parhaiten lapset ja nuoret saa innostumaan metsäretkestä, jos on itsekin lähdössä hyvillä mielin mukaan.

    "Hyvä taktiikka on ottaa kavereiden lapsia mukaan. On myös hyvä, että tietää etukäteen, mitä metsässä tehdään. Makkaranpaisto on yllättävän toimiva juttu", Säily sanoo.

    Säily on turvautunut usein myös satuihin, etenkin silloin kun hänen lapsensa olivat pieniä. Yhdessä vaiheessa perhe etsi kävellessään aina jälkiä metsätontuista. Sittemmin päiväkodilta tuli viestiä, että retket ovat verkkaisia, kun jatkuvasti pitää jäädä etsimään tonttuja.

    Koko ulkoilutuokiosta voi myös rakentaa seikkailun. Säily on piirtänyt lapsille aarrekarttoja ja bingokortteja, joiden avulla lapset ovat voineet bongailla erilaisia metsän eliöitä. Pelillistäminen toimii vähän vanhempienkin lasten kanssa.

    Säily opettaa lapsille, että matkapuhelin on hyvä pitää mukana myös metsässä ihan jo vaikka eksymisen varalta. Tärkeät ja kauniit hetket saa myös tallentaa kännykän kameralla, mutta jatkuvasti ei kannata kulkea nenä kiinni ruudussa.

    "Olen opetellut sitä myös itse. Kuulen usein lapsilta, että onko aivan pakko ottaa kuva tästä hetkestä, kun tämä on niin hyvä kävelyhetki."

    Vaikka lapsia kannattaa tiettyyn pisteeseen asti innostaa ulkoiluun, Säily ei kehota pakottamaan lapsia metsään.

    "Jos metsä vaikka pelottaa lasta, ne asiat saa kyllä käsiteltyä."

    Artikkelin aiheet
    lasten ulkoilu
    vanhemmuus
    metsäretki
    Noora Säily
    leikki
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja