• Tiedätkö, miten kannattaa toimia, jos joutuu auto-onnettomuuteen?

    Moni ei tiedä, kannattaako apua jäädä odottamaan kolariauton sisälle vai siirtyä tienpientareelle.
    Tilaajalle
    Autosta nouseminen pimeällä tiellä on vaarallista, sillä muut autoilijat eivät välttämättä ehdi havaita kävelijää.
    Autosta nouseminen pimeällä tiellä on vaarallista, sillä muut autoilijat eivät välttämättä ehdi havaita kävelijää. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Lukemisto|Liikenne
    18.1.202520:00
    Laura Kuivalahti

    Viime vuosina kampanjat ovat muistuttaneet suomalaisia, että onnettomuuspaikkaa ei pidä kuvata. Ensiapukurssilla opetellaan elvyttämään, ja jo lasten mieliin painetaan yleinen hätänumero.

    Varaudumme hätätilanteisiin monilla tavoilla, mutta silti ajatus onnettomuuteen joutumisesta tuntuu etäiseltä.

    ”Ihminen ei halua ajatella, että liikenteessä saattaa joutua onnettomuuteen. Se on ihan luonnollista, mutta on hyvä herätä ajatukseen, että onnettomuuksia valitettavasti sattuu. Huonoimpaan vaihtoehtoon eli kolariin voi ja pitää varautua”, sanoo kuljettajien jatkokoulutuksesta vastaava suunnittelija Toni Vuoristo Liikenneturvasta.

    Miten kannattaa siis toimia, jos joutuu auto-onnettomuuteen? Mitä pitää tehdä ensimmäisenä ja onko apua hyvä odottaa autossa vai tienpientareella?

    ”Turvatyynyistä ja auton korirakenteesta ei ole mitään hyötyä, jos ei pidä turvavyötä.” Toni Vuoristo

    Ei ole olemassa yksiselitteistä toimintaohjetta, johon voisi nojautua kaikenlaisissa kolareissa.

    ”Se, missä järjestyksessä asioita tehdään, riippuu tilanteesta, liikenteen määrästä ja missä onnettomuus tapahtuu”, Vuoristo sanoo.

    Uusimmat autot osaavat onnettomuuden sattuessa kutsua automaattisesti apua. Matkapuhelimen ansiosta autossa oleva voi myös itse soittaa hätäkeskukseen samalla kun turvaa tilannetta.

    ”Pitää estää lisäonnettomuudet sekä siirtää tarvittaessa loukkaantuneet turvaan ja aloittaa ensiapu.”

    Jos autossa ei savua tai se ei ole syttynyt tuleen, on Vuoriston mukaan yleensä turvallisinta jäädä odottamaan apua autoon.

    ”Yleisohje on, että pysytään autossa niin kauan, että tilanne on ohi. Joskus on seurannut vakavia loukkaantumisia, kun autosta on poistuttu moottoritieolosuhteissa.”

    On toki riski, että toinen kulkuneuvo törmää tienlaitaan jääneeseen autoon, mutta etenkin moottoritiellä pientare ei välttämättä ole yhtään sen parempi paikka.

    ”Auton sisällä turvavöissä on usein turvallisempaa. Lapsetkin kannattaa pitää turvalaitteissa vyöt kiinni.”

    ”Ennakointia on sekin, että miettii sitä kaikkein pahinta.” Toni Vuoristo

    Vaikka onnettomuuksien ajatellaan olevan väistämättömiä, voi autoilija omilla ratkaisuillaan vaikuttaa paljon matkan turvallisuuteen, Vuoristo muistuttaa.

    Ajoneuvon tulee olla hyvässä kunnossa, ja jokaisella matkustajalla on oltava turvavyö asianmukaisesti kiinnitettynä.

    ”Turvavyön käyttö ei ole itsestäänselvyys, kun katsotaan tilastoja. Kun turvavyö on päällä, pysyy onnettomuudessakin auton sisällä. Turvatyynyistä ja auton korirakenteesta ei ole mitään hyötyä, jos ei pidä turvavyötä.”

    Vuonna 2023 muissa kuin sairauskohtauksen aiheuttaneissa liikenneonnettomuuksissa kuoli 163 ihmistä, joista 131 oli moottoriajoneuvossa.

    Onnettomuustietoinstituutin mukaan henkilö- ja pakettiautoissa menehtyneistä 41 prosenttia ei käyttänyt turvavöitä. Heistä yli kolmannes eli 14 ihmistä olisi arvioiden mukaan selvinnyt hengissä käyttämällä turvavyötä.

    Vuonna 2023 kuolemaan johtaneen onnettomuuden aiheuttaneista kuljettajista liki puolet ajoi vähintään 10 km/h ylinopeutta.

    ”Oikean tilannenopeuden ansiosta voi välttyä kolarilta kokonaan tai ainakin törmäysnopeus on merkittävästi pienempi, jos ajonopeutta on osannut ajoissa alentaa.”

    Lisää aiheesta
    • Kaikkien yhteinen etu on, että poliisi pääsee tehtäväpaikalle mahdollisimman nopeasti.

      Liikenne | Osaatko toimia oikein, kun hälytysajossa oleva poliisiauto lähestyy? Etenkin kahdenlaisia virheitä kannattaa välttää

    Autoon kannattaa etenkin talvella varata lämpimiä vaatteita tai vilttejä, sillä apua odotellessa autossa tulee nopeasti kylmä.
    Autoon kannattaa etenkin talvella varata lämpimiä vaatteita tai vilttejä, sillä apua odotellessa autossa tulee nopeasti kylmä. Kuva: Jaakko Martikainen

    Aika ajoin kannattaa myös varmistaa, että autossa on tietyt apuvälineet, joista on hyötyä onnettomuustilanteessa tai jos auto vaikka yllättäen hajoaa kesken matkan.

    Ensiapupakkaus on tarpeellinen, varoituskolmio suorastaan pakollinen. Talvella kannattaa varata mukaan taskulamppu sekä lämpöisiä vaatteita tai vilttejä, jos apua täytyy odottaa pakkasessa.

    Jos autosta joutuu poistumaan esimerkiksi viedäkseen varoituskolmion tienvarteen, kannattaa päälle kiskaista heijastinliivi.

    ”Se kannattaa olla kuljettajan lähettyvillä esimerkiksi ovilokerossa.”

    Myös turvavyöleikkurista voi olla joissain tilanteissa hyötyä. Vuoristo huomauttaa, että turvavyön jumittuminen ei ole kovin yleistä, mutta mahdollista se on.

    ”Tärkeää on pitää leikkuri sellaisessa paikassa, että sen todella saa käyttöön. Se ei saa olla missään irrallaan.”

    On vaikea tietää etukäteen, miten osaa toimia yllättävässä ja pelottavassa tilanteessa. Ensiapukurssin käyminen, auton varustaminen ja erilaisten vaaratilanteiden pohtiminen ennakkoon voivat auttaa tosipaikan tullen.

    ”Ennakointia on sekin, että miettii sitä kaikkein pahinta”, Vuoristo sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Liikenteen kokonaisturvallisuus on loppupeleissä kaikkien siellä kulkevien vastuulla.

      Liikenne | Liikennekuolemia ja mopoturmia on nyt ennätyksellisen vähän, mutta silti liikenneturvallisuuden kehitykseen on hiipinyt yksi häkellyttävä ilmiö

    • Kolumnin kirjoittaja arvelee päässeensä liikenteessä vähillä vaurioilla ajettuun kilometrimäärään nähden.

      Liikenne | Suhtaudu muihin kuin he olisivat idiootteja

    • Koiralle tarkoitettu häkki on turvallinen tapa eläinystävän kuljettamiseen.

      Lemmikit | Äkkijarrutus voi olla koiralle kohtalokas ‒ näin varmistat turvallisen automatkan

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin