Kristiina Harjula jäi leskeksi – nyt hän onnistuu uutuuskirjassaan tavoittamaan surusta jotain äärimmäisen lohduttavaa

Tamperelainen toimittaja Kristiina Harjula on koonnut kymmenen suomalaisen lesken tarinat kansien väliin. Nuorin heistä on 31-vuotias, vanhin 86-vuotias. Harjula käsittelee myös omaa menetystään: hän jäi leskeksi pitkän avioliiton jälkeen reilut seitsemän vuotta sitten.

Suru jollaista en tiennyt olevan on vertaiskokemusten helmi, kuten myös Harjulan aiempi teos Loukussa: elämää alkoholistin läheisenä. Uutuusteos sulkee lukijan lohduttavaan syliinsä.

On vaikea uskoa, miten surusta voi syntyä jotain kaunista, mutta Harjulan tähtikirkas kerronta tekee sen. Joka aamuinen kaurapuuro lämmittää kehoa ja mieltä, surusta puhuminen läheiselle yhä uudelleen ja uudelleen tekee taakan edes astetta keveämmäksi ja se, kun joku ojentaa auttavan kätensä talon askareissa, helpottaa jaksamista.

Kirjan viesti on selkeä: Surusta ei selviydytä, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Sovinnon tekeminen menetetyn rakkaan kanssa voi auttaa, sillä kuolleeltakin voi pyytää anteeksi tai antaa hänelle anteeksi. Silti niin tänään kuin elämän jokaisena päivänä sinulla on oikeus surra.

Haastateltavien kertomusten välissä on käsitelty surututkimusta ja suruun liittyvää kirjallisuutta. Katkelmat ovat lyhyitä, pääpaino annetaan haastateltavien äänelle. Oikeastaan kirja sopiikin surun ymmärtämisen lisäksi myös kaikille läheisensä menettäneille, eronneillekin.

Viimeisessä kappaleessa annetaan ääni surevan ihmisen kohdanneille henkilöille. Tässä näkyy, kuinka haastavaa jopa psykoterapeutille ja papille voi surevan kohtaaminen yksityiselämässä olla.

Vaikka olisi ammatilliset valmiudet surevan kohtaamiseen, suru on tunnekokemuksena niin kokonaisvaltainen, että voi olla vaikeaa löytää oikeita sanoja. Oikeastaan oikeita sanoja ei edes ole. Läsnäolo riittää.

Draaman kaari on yhtä kaunis kuin kerronta: alussa käsitellään puolison kuolemaa, surua ja voimavaroja, mutta loppuun on liu’utettu tarinat siitä, kuinka haastateltavat tapasivat kuolleen puolisonsa.

Ehkä tässä tulee surun ydin. Surusta voi löytää myös kiitollisuuden aiheita, kun elämä antoi jotain kaunista ja hyvää. Kukat arkun päällä saavat uudelleen värinsä ja merkityksensä.