• MT 100 vuotta sitten: Ellei valtakunnan menoarvio kestä välttämättömimpiäkään maatalousmäärärahoja, itsenäisyyskin alkaa olla vaakalaudalla

    Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti 25.10.1924 myös pohjalaiskuorojen saamasta alennuksesta rautatiepilettien hinnoista.
    MT 25.10.1924.
    MT 25.10.1924. Kuva: Kansallisarkisto
    Lukemisto|Historia ja perinne
    26.10.202418:00
    Tuovi Mäkipere

    Maatalousmäärärahoista vieläkin. Hallituksen esitykseen ehdottomasti tarvittavat lisäykset.

    Maatalouspiireissä on odotettu, että kaikkialla vähitellen olisi jo opittu ymmärtämään se muuttunut ja kokonaan toisin arvioitava asema, mikä maataloudellamme maamme itsenäistymisen jälkeen on sekä se tilanne, mihin tämä tärkein elinkeinomme muutenkin äskeisen pula-ajan vuoksi on joutunut. Näin ei kuitenkaan ole asian laita, riippukoonpa se sitten joko ymmärtämättömyydestä tahi tahallisuudesta.

    Elävimpänä esimerkkinä tästä maatalouden aseman väärästä arvioimisesta on se kohtalo, mikä maatalousrahojen osaksi on tullut erikoisesti niihin lisäysehdotuksiin nähden, joita useilta tahoilta sekä moniaissa kohdissa on tosiolojen tuntemukseen perustuen tehty niinhyvin ennen hallituksen esityksen valmistumista kuin sen jälkeenkin. […]

    Me toistamme: näiden lisäysten saaminen maatalousmenoarvioon on niin kipeän tarpeen vaatima, että ennen kaikkea valtiovarainvaliokunnan maatalousjäsenten sekä asian tullessa esille eduskunnassa kaikkien maatalousedustajain velvollisuus on tehdä kaikkensa, jotta edes nämä kipeimmät tarpeet tulisivat tyydytetyiksi. Tiedämme hyvin, että näitä lisäyksiä tullaan vastustamaan m.m. ja ensi sijassa sillä, että valtion ensi vuoden tulo- ja menoarvio on jo hallituksenkin esityksen mukaan ylikuormitettu, niin että pääomasäästöä on käytettävä sen lukkoonsaamiseksi n. 160 milj. mk. Lisäysten esittäjille heitetäänkin varmaan kehoitus osoittaa, mistä varoja saadaan. Me puolestamme vastaamme: ellei itsenäisen Suomen valtakunnan menoarvio kestä välttämättömimpiäkään maatalousmäärärahoja, ei se kestä paljoa muutakaan, eikä valtakunnan itsenäisyyttä silloin kauvan ole olemassa. […]

    MT 25.101924.
    MT 25.101924. Kuva: Kansallisarkisto

    Pohjalaisten kuorojen Helsinginmatka.

    Kulkulaitosministeriö on myöntänyt Lapuan sekakuorolle, Ilmajoen kansalliskuorolle ja Sirpaleet-nimiselle vaasalaiselle sekakuorolle, jotka kuluvan syksyn aikana aikovat tehdä yhteisen konserttimatkan Helsinkiin, 25 % alennuksen rautatiepilettien hinnoista.

    MT 25.10.1924.
    MT 25.10.1924. Kuva: Kansallisarkisto
    MT 25.10.1924.
    MT 25.10.1924. Kuva: Kansallisarkisto
    Lisää aiheesta
    • Paikoitellen hyvä sato nostaa tunnelmia tiloilla, mutta samalla heikentyneet hinnat varjostavat näkymiä. Sama pätee koko elinkeinoon.

      Maatalous | Myös kannattavilla tiloilla on nyt syytä huoleen: Hallitus seuraa maatalouden kurimusta vain katseella

    • Kuvassa Etelä-Pohjanmaan mieslaulajat eli Jussit esiintymässä joulukuussa 2022 Seinäjoella.

      Musiikki | Viisi prosenttia suomalaisista laulaa kuorossa – maassa on silti vain yksi ammattikuoro

    • Tampereen Osakepankki ilmoitti avaavansa haarakonttorin Lahdessa.

      Historia ja perinne | MT 100 vuotta sitten: Maatalousväestö vaa’ankieliasemassa eduskuntavaalien ratkaisussa

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    valtiontalous
    itsenäisyys
    kulttuuri
    historia
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää