Kaksi vallankumousta, suklaamoguli, vilppiä ja epäluottamusta: Ukrainan viime vuosikymmenet ovat täynnä poliittista poukkoilua

Neuvostoliiton romahduksen jälkeen itsenäistyneen Ukrainan poliittinen taival on ollut poukkoileva. Nyt EU:n kanssa jäsenneuvottelut aloittavaa maata on piinannut korruptio, kehno talouskehitys ja poliittinen epäluottamus.

Ukrainan kaksia edellisiä presidentinvaaleja on pidetty varsin vapaina, mitä pidetään toisinaan eräänlaisena mittarina valtion lupaavasta demokratiakehityksestä.

2000-luvulla maassa on kuitenkin sattunut myös peräti kaksi vallankumoukseksi nimitettyä selkkausta, eikä kansalaisten poliittisessa luottamuksessa ole kehumista.

Ukrainalaiset ovat itse odottaneet ja epäilleet vilppiä tapahtuvan niissäkin vaaleissa, joita kansainväliset tarkkailijat ovat pitäneet reiluina.

Demokratian tilaa ja kansalaisyhteiskunnan vapautta mittaavassa Freedom Housen indeksissä Ukraina saa 50 pistettä sadasta. EU:n keskiarvotulos on 90,5 pistettä. Jälleen EU:n hännänhuipuksi jäävä Unkari saa 66 pistettä.

Ukrainan tulosta toki nakertaa sotatila, jolloin esimerkiksi lehdistön- ja yksilönvapauksia usein kavennetaan. Ukrainan huipputulos, vuodelta 2020, olisi sekin kuitenkin EU:n matalin, 62.

Suomen historiassa kiitellään usein hyvää herraonnea, joka on taannut maalle taloudellisen ja yhteiskunnallisen kukoistuksen. Ukrainalle vastaavaa siunausta ei ole suotu.

Heti itsenäistymisen jälkeen valitun, vuosikymmeniä jo neuvostoaikana poliitikassa toimineen Leonid Kravtšukin aikana maata rakennettiin kulttuurisesti, mutta talous romahti ja inflaatio jylläsi.

Hänen jälkeensä maa on vuorotellut länsimielisinä pidettyjen uudistajien ja itsevaltaisuuteen sortuvien Venäjä-mielisten voimien välissä.

Itsenäistyneen Ukrainan toinen presidentti Leonid Kutšma on edelleen ainoa jatkokaudelle valittu istuva presidentti Ukrainan historiassa, joskaan hänen jatkokauteensa johtaneita vaaleja ei pidetä täysin vapaina.

Kutšmaa pidettiin edeltäjäänsä venäjämielisempänä, mutta hänen johdossaan Ukraina teki myös kumppanuussopimuksen Naton kanssa ja viesti halusta liittyä Euroopan unioniin. Sisäpolitiikassa hän keskitti valtaa itselleen ja sai moitteita sananvapauden nakertamisesta.

Vuonna 2004 Viktor Janukovytš julistettiin voittajaksi vaaleissa, joita kansainväliset tarkkailijat pitivät epärehellisinä, ja joiden tulos ei vastannut ovensuukyselyitä.

Kansa rynni kaduille ja oranssina vallankumouksena tunnettujen mellakoiden jälkeen vaali uusittiin. Kutšma tuki seuraajakseen Janukovytšia, ja ilmeisesti masinoi presidenttinä alkuperäisen vilpillisen toisen kierroksen.

Uusintakierroksen voitti länsimielinen Viktor Juštšenko. Hän riitaantui liittolaistensa kanssa, epäonnistui lupaamiensa uudistusten tekemisessä ja sai syytöksiä korruptiosta ja äärioikeiston kanssa flirttailusta.

Vuonna 2010 pettyneet ukrainalaiset valitsivat ilmeisen vapaissa vaaleissa hänen seuraajakseen samaisen Janukovytšin, jota vastaan olivat kuusi vuotta aiemmin marssineet kaduille.

Janukovytšin valtakausi päättyi vuonna 2014, kun hänet erotettiin presidentin virasta. Hän oli kieltäytynyt allekirjoittamasta Ukrainan ja EU:n välistä yhteistyösopimusta ja alkoi sen sijaan ajaa tiiviimpiä Venäjä-yhteyksiä.

Niin kutsuttujen Euromaidan-mielenosoitusten seurauksena Janukovytš pakeni lopulta Venäjälle, missä hän asuu edelleen. Seuraajaksi valittiin suklaamoguli Petro Porošenko, joka lupasi tiivistää länsiyhteistyötä ja kitkeä korruptiota.

Vuonna 2019 valtaan noussut Volodymyr Zelenskyin pelättiin aluksi olevan Putinin myötäilijä, tai ainakin kokemattomuudellaan hänelle heikko vastus.

Venäjän hyökkäyksen jälkeen parrakkaasta ja oliivinvihreässä college-paidassa uhmakkaasti esiintyvästä Zelenskyistä on tullut koko Ukrainan vastarinnan kasvot.

Vuoden 2019 vaaleissa hänen suurin ansionsa oli todennäköisesti silti se, että hän oli joku muu, kuin istuva presidentti Porošenko. Vaikka Porošenko saikin läpi joitain lupaamia uudistuksia, hänen kannatuksensa oli alamaissa jo vuotta ennen vaaleja.

Astuessaan virkaan Zelenskyi vannoi toimivansa presidenttinä vain yhden kauden. Myöhemmin hän on kertonut jatkavansa, jos sota jatkuu.

Seuraavat vaalit oli määrä järjestää ensi keväänä, mutta sodan varjossa näin ei käy.

Kiovan pormestari ja entinen nyrkkeilymestari Vitali Klytško varoitti jo vaarasta yhä autoritaarisempaan järjestelmään liukumisesta (HS. 7.12.). Näiden syytöstenkin takana voivat olla omat valtapyrkimykset.

Vaikka Ukraina on itsenäisyytensä aikana toistuvasti pyrkinyt osaksi länttä ja osoittanut halua EU-jäsenyydelle, on se ainakin toistaiseksi monilla mittareilla selkeästi perässä EU:n heikoimpiakin jäseniä.

Sodan jälkeen Ukrainan suurin ongelma on korruptio. Kansalaisten kokemusta korruptiosta julkisella sektorilla mittaavassa Transparency Internationalin rankingsissa Ukrainan indeksi on 33 asteikolla 0–100. Korkeampi luku tarkoittaa vähempää korruptiota.

Tulos on itse asiassa Ukrainalle hyvä. luku on noussut, eli korruptio vähentynyt kahdeksalla pisteellä kymmenen vuoden takaisesta. Silti nyky-EU:n pahnanpohjimmaiseen Unkariin on matkaa vielä yhdeksän pistettä. EU-keskiarvo on 64 pistettä.

Myös taloudellisilla mittareilla Ukraina on EU-maita selvästi jäljessä. Vuonna 2022 Ukrainan bruttokansantuote asukasta kohden oli runsaat 4 500 dollaria. Heikoimmalla EU-maalla Bulgarialla se oli hieman vajaat 13 800 dollaria