Ukrainan maatalouden taloudelliset indikaattorit vuodelta 2023 ovat hirvittäviä. Alustavien laskelmien mukaan tappiot nousevat vähintään kolmeen miljardiin euroon ja suurin osa yrityksistä menee konkurssiin.
Tätä kehitystä ovat edesauttaneet meriviennin päättyminen, tuontirajoitukset naapurimaihin ja viljalogistiikan kustannusten nousu. Tämä kaikki on johtanut hintojen laskuun kotimarkkinoilla ja sitä kautta Ukrainan maatalouden kannattavuuden laskuun.
Samaan aikaan tuotantopanosten hinta on noussut nopeasti. Esimerkiksi polttoaineen hinta on puolitoistakertaistunut, typpilannoitteiden hinta kolminkertaistunut ja maatalouskoneiden varaosien hinnat tuplaantuneet. Paikallisen valuutan 40 prosentin devalvointi selittää myös osin kehitystä.
Rahoituksen puolella ensi vuosi on vielä kuluvaa huonompi. Uutta lainaa ei saa, jos vanhaa ei ole hoidettu, ja näiden asiakkaiden määrä kasvaa koko ajan. Maatalouden perushyödykkeiden tuotantokustannukset voivat olla jopa 50 prosenttia markkinahintaa korkeampia.
Kotieläintalouden tilanne ei ole parempi. Investoinnit karjanhoitoon olivat vähintäänkin vaatimattomia.
Olin lokakuun lopulla tilaisuudessa, jossa käsiteltiin ukrainalaisten viljelijöiden tilannetta. Keskusteluissa nousi esille kolme keskeistä asiaa.
Alhaisten raaka-aineiden hintojen ja korkeiden tuotantokustannusten vuoksi kaikki tärkeimmät viljelykasvit soijapapuja lukuun ottamatta ovat kannattamattomia tänä vuonna. Ennusteen mukaan kasvintuotannon menetykset ovat yli kolme miljardia euroa.
Viime syksyn säät olivat niin suotuisat, että vaikka syysviljojen viljelyala on pienentynyt, niin viljan ja öljykasvien bruttotuotantomäärät eivät laskeneet. Tämä on lisännyt painetta kotimaisiin hintoihin, kun kysyntä on rajoitettua.
Kylvöalan odotetaan pienenevän edelleen ensi vuonna. Kotimarkkinoilla on riittävästi ruokaa, mutta vienti vähenee edelleen ja siten rahavirta Ukrainaan.
Erittäin haastava asia Ukrainan maataloudessa on tällä hetkellä luotonanto.
Vuonna 2022 pankit lainasivat viljelijöille nollakorolla. Vuonna 2023 valtion pankkien etuuskohtelun mukaisen valtionlainausohjelman korko oli pääasiassa seitsemän ja yhdeksän prosenttia. Samaan aikaan yksityiset pankit myönsivät lainoja 20 prosentilla.
Viime aikoina valtiontukiohjelmaa on muutettu niin, että tuottajat, jotka harjoittavat taloudellista toimintaa korkean sotilaallisen riskin alueella, voivat saada rahoitusta. Tätä rahoitusta annetaan edullisella yhden prosentin korolla kahden ensimmäisen vuoden ajan investointitarkoituksiin sekä toista kolmen prosentin rahoitusta käyttöpääomaan.
Maataloustuottajat valittavat usein, etteivät he voi saada lainaa, koska heillä on vielä maksamattomia lainoja edelliseltä kaudelta. Näitä lainoja heillä taas ei ole varaa maksaa, koska tila oli miehitetty ja se kärsi tuhoista ja vahingoista.
Maatilat eivät pysty maksamaan lainojaan, koska tila on ollut miehitettynä ja kärsinyt sodan vahingoista.
Viimeinen tuskallinen kysymys ovat verot, jotka miehittämättömien alueiden maatilojen on maksettava. Jos tilat eivät pysty maksamaan veroja tuhojen ja menetysten vuoksi, ne eivät voi saada rahoitusta, eivät edes avustuksia.
On syytä myös mainita, että vaikka Ukraina on yksi maailman suurimmista maataloustuotteiden tuottajista, tavarapörssiä ei ole perustettu yli kolmenkymmenen itsenäisyyden vuoden aikana.
Lisäksi useimmat maataloustuottajat eivät edes ymmärrä, miksi ja mihin futuureja ja termiinisopimuksia tarvitaan.
Ukrainan viranomaiset ja maatalousalan kansalaisjärjestöt puhuvat tällä hetkellä tarpeesta kehittää maataloushyödykkeiden jalostusta.
Esimerkiksi USAID AGRO -ohjelman neuvonantaja Mykola Volkov peräänkuulutti taannoin maatalouden erikoistumista. Volkovin mukaan tietty aika saattaisi mennä tappiollakin, mutta muutaman vuoden sisällä on ehdottoman välttämätöntä siirtyä jalostukseen tai etsiä yhteistyötä muiden käsittelylaitosten kanssa.
Näin olisi mahdollista saada enemmän irti jauhoiksi tai öljyksi jalostetusta viljasta. Tai jos mahdollista, Volkov kannustaa myös karjanhoidon lisäämiseen.
Mutta vaikka kaikki sodan kärjistyneet kysymykset jätettäisiin tässä keskustelussa huomiotta, kukaan Ukrainassa ei vastaa avainkysymykseen, mitä raaka-ainetta pitäisi jalostaa, mihin tarkoitukseen ja minne se myydään myöhemmin?
Totuus on, että 30 vuoden aikana Ukrainassa ei ole kehitetty yhtään maailmankuulua tuotemerkkiä, kuten vaikkapa Parmesan, Gruyere tai prosciutto.
Ukrainassa kukaan ei vastaa avainkysymykseen, mitä raaka-ainetta pitäisi jalostaa, mihin tarkoitukseen ja minne se myydään myöhemmin?
On luonnollisesti syytä kirjoittaa siitä, minkälainen merkitys Venäjän heinäkuisella vetäytymisellä Mustanmeren viljanvientisopimuksesta oli.
Ennen Venäjän päätöstä Ukraina sai viedä viljaa ja auringonkukansiemeniä kolmesta Ukrainan satamasta. YK:n mukaan tämä mahdollisti 30 miljoonan tonnin maataloustuotteiden viennin meritse Ukrainasta Afrikan, Aasian ja Euroopan maihin.
Nykyinen tilanne on täysin sama kuin se oli ennen ”vilja-aloitteen” käynnistämistä runsas vuosi sitten. Vilja- ja öljykasvien sato vuonna 2021 oli ennätykselliset 106 miljoonaa tonnia.
Maatalousministeriön ja Ukrainan viljayhdistyksen ennusteiden mukaan tämän vuoden sato voi olla 80 miljoonaa tonnia. Kun tähän lisätään lähes 50 miljoonan tonnin siirtymävaiheen varastot, saadaan yhteensä 130 miljoonaa tonnia viljaa ja öljykasveja, joista kotimainen kulutus on enintään 20 miljoonaa tonnia.
Joten herää merkittävä kysymys: Mitä tehdä vielä 110 miljoonan tonnin sadon kanssa?
Ennen "vilja-aloitteen" asettamista merisatamien täydelliseen saartoon ainoat vientivaihtoehdot olivat rautatie- ja maantieliikenne. Parhaissa olosuhteissa tämäntyyppisten kuljetusten vienti voisi olla kolme miljoonaa tonnia kuukaudessa tai noin 35–40 miljoonaa tonnia vuodessa.
"Vilja-aloite" ratkaisi tämän ongelman. Mutta...
Näyttäisi siltä, että viime vuoden tilanteen olisi pitänyt johtaa vuoden 2023 satosuunnitelmien merkittävään tarkentumiseen viime syksynä. Mutta miksi? Loppujen lopuksi kaikki on kunnossa! Mutta sitten tuli "kuoppa", ja merivienti pysähtyi kokonaan. Tilanne palasi siis takaisin viime vuoden kevääseen.
Katsotaanpa sitten rautateiden ongelmia. Ongelmat alkavat rajalta. Ukrainassa raideleveys on 1,52 metriä, esimerkiksi Puolassa, Slovakiassa, Unkarissa ja Romaniassa sama leveys on 1,43 metriä.
Siksi on mahdotonta suorittaa rautatiekuljetuksia läntisten rajanylityspaikkojen kautta lastaamatta vaunuja uudelleen tai vaihtamatta niitä kokonaan.
Rautatiekuljetukset merkittävimpiin läntisiin vientimaihin ovat mahdottomia, koska raideleveys ei mahdollista tätä yksinkertaisesti.
Ongelma olisi vähäinen, jos vienti Baltian maiden satamien kautta olisi mahdollista Valko-Venäjän kautta, mutta nythän näin ei ole.
Tilannetta pahensi entisestään liikkuvan kaluston puute naapurimaissa. Naapurimaiden rautatieliikenteen harjoittajat nostivat toistuvasti kuljetustariffeja, mikä johti Ukrainan maataloustuotteiden viennin logistiikkakustannusten nopeaan kasvuun rautateitse.
Tämän jälkeen käyttöön otettiin minun tulkintani mukaan ”mafian menetelmät”, rajan ylittämisen jälkeen vientisopimukset neuvoteltiin uusiksi paikallisesti ja lopulta naapurien varastot olivat niin täynnä ukrainalaista viljaa, että se aiheutti lopullisen maahantuontikiellon.
Ja kuten nyt tiedetään, osin nämä yksipuoliset päätökset ovat tiettyjen maiden osalta vieläkin voimassa, EU:n päätöksen vastaisesti toki. Yhtä lailla tiedossa ovat Ukrainan ongelmat erityisesti Puolan kanssa.
Puolan, joka on tukenut Ukrainaa sodan aikana merkittävästi, mutta joka nyt on maan vaalien myötä ikään kuin tarinan toisella puolen. Maan äänestäjistä 12 prosenttia on maanviljelijöitä ja heillä on näin myöden merkittävä poliittinen vaikutusvalta.
On selvää, että mikäli ukrainalaisten tuotteiden maahantuonti uhkaa heidän omien viljelijöidensä toimeentuloa, jotain on tehtävä. Sitä, kuinka järkevää on, että Ukraina ei ole neuvotellut parhaita mahdollisia uusia ratkaisuja tilanteeseen vaan laittanut päälle kiellon joidenkin maataloustuotteiden tuonnille maahan, voidaan miettiä.
Pienenä verrokkina näistä kahdesta maatalousmaasta voidaan todeta, että siinä missä Puolassa on 1,4 miljoonaa noin 10 hehtaarin maatilaa niin Ukrainassa 45 maatalousyritystä hallitsee noin 4 miljoonaa maataloushehtaaria. Näiden tilojen kokonaistulo on 10 miljardia euroa.
Miten ihmeessä Ukraina on joutunut tähän kaikkeen? Selittääkö sotakaan kaikkea?
Mutta miten ihmeessä Ukraina sitten joutui kaikkeen tähän ahdinkoon?
Sanoisin, että nykyinen tilanne on looginen kehitys Ukrainan hallituksen ja liike-elämän yli kolmenkymmenen vuoden täysin vastuuttomasta politiikasta. Nostan esille muutamia minusta merkittäviä asioita.
Venäjä tuhoaa tarkoituksella Ukrainan energia- ja satamainfrastruktuuria ja maamme ohjuspuolustusjärjestelmät eivät ole sataprosenttisesti kykeneviä tarjoamaan suojaa.
Huolimatta siitä, että Ukraina ei ole kolmeenkymmeneen vuoteen ostanut yhtään hävittäjää tai pommikonetta, maan liiketoiminta ei kiirehdi valtion johdattamana ohjaamaan osaa voitoistaan esimerkiksi tähän. Nyt yritykset suojaavat itse omaisuuttaan palkkaamalla yksityisiä turvayrityksiä suojelemaan varastojaan rikollisilta.
Toinen asia on jo mainittu raideverkosto, josta muutama sananen vielä.
Ukrainan rautatieverkon kokonaispituus on noin 20 000 kilometriä. Kiinassa rakennetaan vuosittain noin 10 000 kilometriä uusia rataosuuksia. Vaikka venäläisen raideleveyden radan korvaaminen eurooppalaisella tapahtuisi kymmenen kertaa hitaammin kuin Kiinassa, koko Ukrainan rautatieverkko olisi uudistettu eurooppalaiseen ulottumaan jo kauan sitten.
Mikäli tämä olisi toteutettu silloin, kun asiasta on jo ensimmäisiä kertoja puhuttu, ongelmaa vaunujen uudelleen lastaamisessa länsirajoilla nyt ei olisi.
Pahoitellen on todettava, että Itsenäisyyden aikana Ukraina on muuttunut "banaanitasavallaksi", sanotaan kirjaimellisesti vaikka "leipäkoriksi".
Pahoitellen on todettava, että Itsenäisyyden aikana Ukraina on muuttunut "banaanitasavallaksi", sanotaan kirjaimellisesti vaikka "leipäkoriksi"
Viljan jalostus on vähäistä: osa jauhetaan, osa tislataan alkoholiksi ja osa jalostetaan rehuksi. Vaatimukset ukrainalaisen elintarvikebrändin luomisesta ovat jääneet tyhjiksi sanoiksi.
Emme tuota maailmankuuluja ukrainalaisia pastatuotemerkkejä emmekä maailmankuuluja ukrainalaisia alkoholijuomamerkkejä, vaikka meillä voisi olla skottitapaan upeita omia viskejä tai oluita, kuten Tšekeissä tuotetaan.
Meillä ei ole maailmankuuluja ukrainalaisia virvoitusjuomia, kuten Coca-Cola tai Pepsi. Diplomaattivastaanotoilla tarjotaan pulloista norjalaista VOSS-kivennäisvettä, mutta ei ukrainalaista "Myrhorodskaa" tai "Truskavetskaa".
Ukrainalaiset viinit ovat maailman parhaita, mutta niitä eihän niitäkään löydy länsimaisista supermarketeista.
Ukraina tunnetaan Venäjän jälkeen maailman toiseksi suurimpana auringonkukkaöljyn viejänä, mutta ei siitä valmistettujen merkkituotteiden, kuten esimerkiksi majoneesin, viejänä.
Ukraina tunnetaan Venäjän jälkeen maailman toiseksi suurimpana auringonkukkaöljyn viejänä, mutta ei siitä valmistettujen merkkituotteiden, kuten esimerkiksi majoneesin, viejänä.
Ukraina käyttää lähes kaikki viljan ja öljykasvien myynnistä saadun rahan maakaasun sekä polttoaineen, laitteiden ja varaosien, siementen, kasvinsuojelu- ja eläinlääkkeiden, lannoitteiden ostamiseen. Maan keskuspankin mukaan tilanne on siis ajautunut siihen, että maatalouden tuotot valuvat pois Ukrainasta.
Vuosien ajan on puhuttu "vihreän matkailun" kehittämisestä Ukrainassa, mikä olisi omiaan tehostamaan paikallisten pienten hotellien ja ravintoloiden toimintaa maaseudulla.
Mutta mikä osa Ukrainan maaseutuväestöstä puhuu vieraita kieliä, pääasiassa englantia?
Vastaus tähän on lähes pyöreä nolla, kun vaikkapa Skandinaviassa lähes koko väestö koululaisista eläkeläisiin puhuu sujuvasti englantia. Juuri taannoinhan kuuluisa brittikokki Jamie Oliver valitti Ruotsin vierailun jälkeen, että ruotsalaiset puhuvat englantia paremmin kuin hän.
Ja vasta nyt Ukrainan viranomaiset alkavat muuttaa jotain tähän suuntaan. Mutta tarvittavat muutokset vievät vuosia, ellei vuosikymmeniä.
Kirjoittaja Iurii Mykhailov on ukrainanalainen pitkän linjan maataloustoimittaja. MT on tehnyt sodan ajan hänen kanssaan yhteistyötä.
