Uimarantojen turvallisuustasot vaihtelevat: lievimmillään puutteita varusteissa ja merkinnöissä, pahimmillaan pohjasta törröttäviä heinäseipäitä
Suomessa on noin 2 500 yleistä uimarantaa tai uimapaikkaa, joista noin sadassa on järjestetty rantavalvonta. Kuluttajaturvallisuuslaki määrittelee rantojen turvallisuusvaatimukset.Tilaajalle
Uimarantojen pelastusvälineiden kuntoa on tarkkailtava. ”Hukkuminen tapahtuu usein hiljaisesti, ei elokuvatyylillä”, kuvailee Tukesin ylitarkastaja Anne Hiltunen. Kuva: Juha SinisaloTurvallisuus ja kemikaalivirasto (Tukes) valvoo Suomen uimarantojen turvallisuutta. Ylitarkastaja Anne Hiltunen kertoo, että rantojen turvallisuustaso vaihtelee paljon. Yli puolessa valvontakäynneistä ilmenee turvallisuuspuutteita.
Turvallisuuspoikkeamien mittaluokat vaihtelevat.
”Paljon olen liikkunut rannoilla ja nähnyt sekä hyviä että huonompia.”
Lievissä tapauksissa, kuten infotaulujen sisältöjen puutteissa, tarkastaja antaa ohjeistuksen puutteiden korjaamiseksi.
Vakavammissa tapauksissa Tukes antaa kehotuksen korjaustoimenpiteisiin, aikarajan ja selvitysvelvollisuuden. Kehotus tarkoittaa, ettei ranta täytä lainsäädännön minimivaatimuksia.
Jos kehotusta ei noudateta, Tukes voi määrätä palveluntarjoajan toimenpiteisiin erillisellä hallintopäätöksellä.
Laki määrittelee uimarannan ja uimapaikan
Yleinen uimaranta on kaikille avoin uimiseen soveltuva paikka.
Uimarannalla voi olla luonnollisen veteenmenopaikan lisäksi laituri tai hyppypaikka.
Varustuksena uimarannalla täytyy olla pelastusväline, ilmoitustaulu, tarvittat opasteet sekä jäteastia ja käymälä.
Uimarannalle täytyy määritellä ylläpitävä taho ja rannasta tulee tehdä turvallisuusasiakirja.
Uimapaikka on uimarantaa pienempi ja luonnonmukaisempi paikka.
Pelastusrengas, ilmoitustaulu ja opasteet riittävät uimapaikan varusteluksi.
Hiltusen mukaan valvontaa toteutetaan riskiperusteisesti. Valvontakäynnit kohdistetaan siis etupäässä vilkkaisiin kohteisiin ja niihin paikkoihin, joihin ei ole vastikään tarkastusta tehty.
Tarkastuskäynneille lähdetään myös ilmoitusten perusteella. Kuka tahansa voi tehdä havaitsemistaan puutteista ilmoituksen Tukesille. Rannan ylläpitäjän tulee myös itse ilmoittaa onnettomuuksista.
Joskus on käynyt niin, että tieto sattuneesta onnettomuudesta on kantautunut Tukesiin median välityksellä, jolloin tarkastaja luonnollisesti lähtee selvittämään rannan tilannetta.
Hiltusen mukaan tarkastuksissa kiinnitetään erityistä huomiota hyppypaikkojen kuntoon. Veteen hyppäämiseen liittyy aina riskejä, sillä veden korkeus saattaa vaihdella, eikä tumman ja samean pinnan alle näe.
Veteen on saatettu esimerkiksi heittää esineitä, joita hyppääjän on mahdoton havaita. Hiltunen kertoo kuulleensa tarinan, jonka mukaan rannan puhdistuksen yhteydessä sukeltaja oli löytänyt hyppypaikalta pinnan alla törröttävän heinäseipään.
Kunnat ja kaupungit ostavat rantojenpitoa ja rantavalvontaa usein yksityisiltä toimijoilta, kuten yrityksiltä tai yhdistyksiltä. Hiltusen mukaan suurissa kaupungeissa rantojenpito on yleisesti ottaen parempaa pieniin verrattuna.
Hän pitää tärkeimpänä turvallisuusasiana rantavalvontaa. Merkittävin etu suurilla kunnilla pieniin verrattuna on paremmat resurssit rantavalvonnan hankkimiseksi.
Hän antaa esimerkin eräältä paikkakunnalta, jossa oli sattunut peräkkäin useita läheltä piti -tilanteita. Jokaisessa tilanteessa rantavalvoja oli pystynyt estämään hukkumisen.
Hiltunen ei ole havainnut, että alihankinta vaikuttaisi heikentävästi rantojen turvallisuuteen. Esimerkiksi kyläyhdistykset pitävät rantoja erittäin hyvässä kunnossa yhteisen hyvän nimissä.
Kuntien tulee laatia uimarannoista turvallisuusasiakirja, jossa eritellään rannan erityiset vaarat ja toimenpiteet, joilla varaudutaan riskeihin ja hätätilanteisiin.
Huomioon otettavia asioita voi olla laidasta laitaan: rannan äkkisyvästä profiilista vesiliikenteen riskeihin, tarjolla olevista aktiviteeteista aina mahdollisen ilkivallan ja järjestyshäiriöiden uhkaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
