Kirja-arvio: Terhi Rannela kirjoitti kauniin kirjan äidistään ja tämän kuolemasta

Jos sattuu jotain iloista, kenelle soitat ensimmäisenä kertoaksesi siitä? Aika moni soittaa äidilleen. Terhi Rannela ei voi. Äidin menettäminen kirvelee edelleen ajoittain, vaikka siitä on kulunut jo viisi vuotta.

Kun äiti oli vasta kuollut, Rannela ei pystynyt kirjoittamaan edes päiväkirjaansa. Hän huomauttaa heti alussa, että kirjan sisältö olisi aivan erilainen, jos Äiti – Ajatuksia äkkikuoleman jälkeen olisi syntynyt heti äidin kuoleman jälkeen.

Silti kirjoittaminen on toiminut eräänlaisena terapiana Rannelalle.

Kirjailija oli 35-vuotias, kun hänen äitinsä kuoli. Isä oli kuollut jo aikaisemmin, joten nykymittapuulla Rannelasta tuli orpo melko nuorena. Toisaalta Rannela muistuttaa, että sukulaiset ovat poistuneet ikäjärjestyksessä, eli sikäli kyse ei ole ollut mistään dramaattisesta.

Onko oikeutettu säälimään itseään, koska on loppujen lopuksi päässyt verrattain helpolla? Rannela kysyy moneen otteeseen.

Jokainen äitinsä menettänyt löytää Rannelan kirjasta varmasti paljon tuttua. Samalla Rannela tarjoaa muille vinkkejä siihen, kuinka kohdata läheisensä menettänyt.

Teksti soljuu kauniisti eteenpäin. Kirjoittajaan on helppo samastua. Mitään suurenmoista kirjan lukemisesta ei kuitenkaan käteen jää, ei ainakaan tasaisessa elämäntilanteessa.

Lue täältä kaikki Maaseudun Tulevaisuuden kirja- ja muut kulttuuriarviot.