

Kunnioitetun Eeva Heilalan (1934–2023) runot ovat tarkkapiirtoista kuvausta maatilan naisen elämästä. Hän työskenteli maatalon emäntänä Pohjois-Pohjanmaalla Ruukissa.
Tänä keväänä Heilalan runoista julkaistiin metsänvihrein kansin koristettu, lähes 600-sivuinen kokoelmateos nimeltään Yhä se kukkii.
Lyijynraskaat mutta merkitykselliset maataloustyöt ja luonnon ihmeelliset yksityiskohdat näkyvät Heilalan runoissaan. Marjastus ja metsätähdet vaikuttavat olleen hänelle erityisen tärkeitä asioita.
Teemoina ovat myös elämä syntymästä kuolemaan, sukupolvien väliset ihmissuhteet, avioliiton kaari aina rakastumisesta kriiseihin, pettämiseenkin.
Myös usko Raamattuun ja kirkossakäynti nousevat runoista. Pappien sanoilla oli suuri valta. Toisaalta teoksesta välittyy patriarkaalisen vallan vastustaminen, hyppysellinen feminismiä.
Kuvankauniita runoista tekevät niiden yllätykselliset loput.
Runot ovat erimittaisia ja -muotoisia. Usein niissä on minäkertoja. Osa muistuttaa mietelauseita, osa puolestaan päiväkirjamerkintöjä. Esimerkkinä mietelausemaisesta runosta nostan runon: ”Väsynyttä vanhusta hoitaessamme / olemme alkumatkalla ihmisyyteen.”
Jotkut runot jatkuvat toiselle sivulle. Koska runoilla ei ole otsikoita, saman runon jatkuessa toiselle sivulle päädyn välillä luulemaan, että ne ovat eri runoja.
Kuvankauniita runoista tekevät niiden yllätykselliset loput. Ne jättävät paljon mietittävää, kuten esimerkiksi tämä katkelma:
”Haudoilla kävelemme joskus / nykyisin nimet kivissä / puhuvat enemmän kuin naapurit.”
Yksittäisissä runoissa Heilala tarkastelee myös vähän naisen seksuaalisuutta.
Seksuaalisuuteen liittyvissä runoissa on kummaa kryptisyyttä. Näitä runoja lukiessa tulee jotenkin vaivaannuttava olo. Esimerkkinä nostettakoon seksiuni papista, joka on sisällöltään varsin viaton mutta ajatuksena kummallinen.
Seksuaalisuus, etenkin naisen, oli sodanjälkeisinä vuosikymmeninä tabu. Heilala oli toisaalta rohkea nostaessaan naisen seksuaalisuuden tapetille.
Kirjailijan runoista välittyy tunne, etteivät ne olleet aikanaan arvostettuja, luova työ ei ollut oikea leipätyö. Toivon tämän kirjan myötä hänen tuotantonsa nousevan uuteen kunniaan.