
Kuntien rakennusvalvontojen käyttämällä Lupapiste.fi -sivustolla toimii myös Lupapiste Kauppa. 54 kuntaa on myöntänyt Cloudpermit Oy:lle jälleenmyyntioikeudet viranomaisten Lupapisteen sähköiseen pysyväisarkistoon arkistoimalle julkiselle aineistolle.
Pelkän osoitteen perusteella Lupapisteestä on mahdollista ostaa yksityiskohtaisia tietoja sisältäviä rakennusasiakirjoja. MT:n Lupapisteestä lataamissa rakennusasiakirjoissa on mainittu myös esimerkiksi talon rakentajan nimi tai nimet, osoite ja kiinteistötunnus.
Yleinen tietosuoja-asetus (gdpr) suojaa yksityishenkilöitä, kun heidän tietojaan käsitellään yksityisellä sektorilla ja suurimmalla osalla julkista sektoria. Asetus tehtävänä on auttaa yksilöitä hallitsemaan paremmin henkilötietojaan.
Tietosuojavaltuutetun toimistosta kerrotaan, että toimisto ei ole vielä arvioinut Lupapiste-palvelua. Palveluun liittyen tietosuojavaltuutetun toimistolla on tällä hetkellä vireillä kaksi asiaa, joiden käsittelyn yhteydessä tullaan arvioimaan tietosuojakysymyksiä tarkemmin.
Toimiston mukaan lähtökohtaisesti rakennusvalvonnan asiakirjat, kuten rakennusluvat, ovat julkisia. Rakennusvalvonnassa on noudatettava niin alan omaa lainsäädäntöä kuin tietosuojalainsäädäntöä.
Apulaistietosuojavaltuutettu Annina Hautala Tietosuojavaltuutetun toimistosta toteaa, että lähtökohtaisesti pelkät rakennuksiin liittyvät tiedot eivät ole henkilötietoja, jos niitä ei ole yhdistetty tietoon, jonka kautta se on liitettävissä luonnolliseen henkilöön. Esimerkiksi tieto henkilön kotiosoitteesta on henkilötieto.
”Asuinrakennukseen liittyvä tieto voisi olla henkilötieto esimerkiksi siinä tapauksessa, että tieto olisi liitetty asukas- tai osakasluetteloon tai tiedoista kävisi muuten ilmi talon asukkaat tai omistajat”, sanoo Hautala.
Rekisterinpitäjän on aina käsiteltävä henkilötietoja huolellisesti niin, ettei niitä saateta ulkopuolisten saataville tarpeettomasti.
”Mitään arkaluonteisia henkilötietoja ei rakennusvalvonnan papereista kuitenkaan löydy. EU:n tietosuoja-asetuksen mukaan henkilötiedot eivät saa olla vapaasti jaettavissa, joten olemme muuttaneet Lupapiste Kaupan toimintaa niin, että viranomainen voi halutessaan valita, että esikatselukuvat näkyvät vain kirjautuneille käyttäjille. Ohjeistus tähän on saatu Valtiovarainministeriön tiedonhallintalautakunnalta, Helsingin kaupungin pyytämänä”, Cloudpermit Oy:n asiakkuusvastaava Paula Vahtola täsmentää.
Rakennusvalvonnan paperit voi kuitenkin ostaa myös palveluun kirjautumatta.
”Henkilön turvakieltomerkinnät ovat poikkeustapauksia, joiden avulla rakennusvalvonta voi poistaa paperit julkisesti näkyvistä. Tällaisissa tilanteissa tulee ottaa yhteys kunnan rakennusvalvontaan. Meidän käsissämme ei ole se, mitä palvelussa näkyy”, Vahtola sanoo.