
On harvinaista, että tekijänoikeuden haltija tai perikunta saisi valtavia rahasummia edesmenneen taiteilijan tai musiikintekijän teoksista. Etenkin sellaisia, joita perilliset eivät olisi ymmärtäneet hakea.
”Sellaisia kultasuonia on varmaan tosi harvassa. Mutta sitten on joitakin teoksia, joita esitetään vuodesta toiseen eli ne kerryttävät tasaista tuloa. On myös vanhoja biisejä, jotka nousevat uudelleen suosioon esimerkiksi Tiktok-videoiden, elokuvien ja sarjojen kautta ja alkavat kerryttää perillisille tuloa”, sanoo asiakaskokemusjohtaja Miia Engberg Teostolta, musiikin tekijänoikeusjärjestöstä.
Teosto ja Kuvasto eivät voi paljastaa suurimpia korvaussummia, mitä on maksettu perillisille. Ne kuuluvat tietosuojan piiriin.
”Keskimääräinen nettokorvaus per taiteilija on ollut viime vuosina 300-400 euroa. Summaan vaikuttaa se, kuinka paljon teoskuvia on käytetty vuoden aikana ja miten paljon teoksia esimerkiksi jälleenmyydään taidemarkkinoilla”, sanoo asiakas- ja viestintäpäällikkö Kati Pelkonen Kuvastolta. Kuvasto on visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusjärjestö.
Vuonna 2021 Teosto maksoi perillisille 2,4 miljoonaa euroa. Musiikissa suurimmat rahalliset korvaukset kertyvät radio-, televisio- tai elokuvaesityksistä sekä keikoista.
”Teoston tilityksen keskiarvo on muutama sata euroa oikeudenhaltijalle tai perilliselle. Mediaanitilitys on hieman alle satasen.”
”On myös vanhoja biisejä, jotka nousevat uudelleen suosioon ja alkavat kerryttää perillisille tuloa.” Miia Engberg
Musiikintekijöille suoratoistopalvelut ovat muuttaneet merkittävästi ansaintalogiikkaa. Suoratoistopalveluihin kuuluvat muun muassa Spotify, Apple Music ja Netflix.
”On arvioitu, että viisi soittokertaa tunnetuimmilla valtakunnallisilla radiokanavilla, kuten Ylellä, tekisi noin 124 euroa. Suoratoistokanavissa kappaleen pitää soida kymmeniä tuhansia kertoja, jotta tuo summa tulee täyteen. Ilmaispalveluissa tarvittavat striimimäärät ovat vielä suurempia, satoja tuhansia, jopa yli miljoonan”, kertoo Engberg.
On kuitenkin myös paljon musiikkiteoksia ja visuaalisen taiteen teoksia, jotka eivät kerrytä yhtään euroa tilille.
”25 euroa on se raja, jotta voimme tilittää korvauksia. Sen alle meneviä summia ei tilitetä. On melko iso joukko teoksia, joista ei makseta välttämättä koskaan mitään, koska niitä ei esitetä riittävästi”, huomauttaa Engberg.
”Kuvaston kohdalla tilityskynnys on 50 euroa”, sanoo Pelkonen.
Teosto maksaa korvaukset neljä kertaa vuodessa ja Kuvasto kerran vuodessa.