Ikivanhoja esineitä, aarteita ja tarinoita – maamme vanhimmat rakennukset säilövät historiaa

Tummasta kalkkikivestä veistetty sarkofagi lepää kunniapaikalla keskiaikaisen kirkon hämyisellä käytävällä. Alttarin takana kohoavista kaari-ikkunoista siivilöityvä valo herättää arkun pintaa koristavien messinkilaattojen kaiverrukset eloon.

Laattojen korkeatasoissa kaiverruksissa kulkee eräänlaisena sarjakuvana katkelmia piispa Henrikin vaiheista, viimeisistä hetkistä ja kuoleman jälkeisistä ihmeteoista. Arkun kannessa on kuvattuna piispa Henrik juhlallisen goottilaistyylisen portaalin kehystämänä.

Nousiaisten kirkon Pyhän Henrikin sarkofagi on täysin ainulaatuinen esine Suomen historiassa. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Nousiaisten Pyhän Henrikin kirkko on yksi maamme maineikkaimmista keskiaikaisista kivikirkoista. Ja kirkon ylpeys, 1400-luvun alkuvuosikymmeninä valmistunut Pyhän Henrikin sarkofagi, on kirkkojemme merkittävin keskiaikainen aarre. Vastaavaa ei löydy koko Suomesta eikä edes muista pohjoismaista.

Toinen kirkon aarteista on 1400-luvulla valmistettu Pyhää Henrikiä kuvaava puuveistos. Nousiaisten kirkon 14 säilyneestä puuveistoksesta kolme on yhä sijoitettuna kirkkoon. Muut ovat nykyisin Kansallismuseon kokoelmissa.

Laitilan kirkon ­madonnapatsas 1400-luvun alusta. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Kirkkojen hartaassa hämyssä piilottelevat monet historiallisen ajan merkittävimmistä muistoista. Kirkot ovat museoihin verrattuna otollisempia paikkoja tutustua jopa lähes tuhat vuotta vanhoihin esineisiin. Kirkoissa esineet ovat ympäristössä, johon ne on tarkoitettu.

Nousiaisissa on ollut puukirkko jo 1100-luvulta lähtien. Massiivinen kivikirkko, Pyhän Henrikin hautakirkko, kohosi paikalle 1400-luvun alussa. Paikan arvosta kertoo se, että kirkko oli Suomen piispanistuimen paikka varhaisella keskiajalla.

Hiippakunnan keskuspaikka päätettiin 1200-luvulla siirtää Nousiaisista Turkuun, uuteen ja uljaaseen tuomiokirkkoon – maamme toiseksi vanhimpaan keskiaikaiseen kivikirkkoon.

Professori Markus Hiekkasen tutkimusten mukaan (Suomen keskiajan kivikirkot, SKS 2018) Suomeen rakennettiin keskiajalla 104 kivikirkkoa tai kirkon osaa. Kirkkorakentamisen näkökulmasta Suomen keskiajaksi on määritelty ajanjakso vuodesta 1200 vuoteen 1560.

Ensimmäiset kivikirkot rakennettiin jo 1200-luvulla Ahvenanmaalle. Viimeinen keskiaikainen kirkko valmistui 1550-luvun lopulla. Osa kirkkohankkeista jäi kesken ja osasta saatiin pystyyn vain kivinen sakaristo.

Osa keskiaikaisista ehtoollis­välineistä on ollut hyvin koristeellisia. Turun tuomiokirkkomuseo. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Suomen vanhin kivinen kirkkorakennus, Ahvenanmaalla sijaitseva Jomalan kirkko, on rakennettu vuosien 1270–1290 aikana. Manner-Suomen ensimmäinen kivikirkko, Turun tuomiokirkko, vihittiin käyttöön vuonna 1300. Turun tuomiokirkko on Suomen kansallispyhättö ja maamme ainoa keskiaikainen katedraali.

Viimeisen keskiajalla valmistuneen kivikirkon, Närpiön kirkon, vihki käyttöön Turun piispa ja suomenkielisen kirjallisuuden isä Mikael Agricola kesällä 1555. Päättyvän keskiajan kirkkoihin lukeutuvat myös muun muassa Tammelan ja Keminmaan kirkot.

Poliittisten ja taloudellisten olojen muutoksen vuoksi monet 1500-luvun kirkkohankkeista päättyivät kesken, ja kirkoista saatiin valmiiksi vain pieniä osia. Esimerkiksi Tyrvännön, Urjalan ja Virolahden keskiaikaisista kivikirkkohankkeista toteutui vain sakaristo.

Henrik Flemingin ja Ebba Erlandsdotterin vaikuttava hauta­monumentti Mynämäen Pyhän Laurin kirkossa. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Sakaristo on kirkkosalista erillinen tila, jossa säilytettiin ehtoollisastioita, kirkon varoja, ja arvoesineitä. Alkujaan keskiaikaisten kirkkojen sakaristoon johti ovi vain kirkkosalista, eikä tilaan ollut erillistä sisäänkäyntiä. Sakaristojen seiniin on tehty ulko-ovia vasta 1700-luvulta alkaen.

Keskiaikaiset kivikirkot keskittyvät Ahvenanmaalle, Lounais-Suomeen, Hämeeseen, Uudellemaalle sekä nauhamaisena ketjuna etelä- ja länsirannikolle. Maamme pohjoisin keskiaikainen kivikirkko on 1500-luvulla rakennettu Keminmaan vanha kirkko. Myös Alatornion kirkossa on keskiaikaisia osia, mutta kirkon nykyinen muoto on 1700-luvun lopulta.

Pohjan kivikirkko rakennettiin 1400-­luvun lopulla paikalla olleen hirsikirkon tilalle. Puretun puukirkon osia on käytetty kivikirkon kattorakenteissa.  Kuva: Tuomo Kesäläinen

Maamme ensimmäiset kirkot olivat taloryhmien yhteyteen rakennettuja yksityisiä ja pienelle piirille tarkoitettuja, vaatimattoman kokoisia Herran huoneita, joista ei toistaiseksi ole arkeologisissa kaivauksissa löydetty mitään jäänteitä.

Yksityisiä pyhäkköjä seurasi massoille avoimien puukirkkojen aika. Suurempien kirkkojen rakentamiseen osallistuivat pitäjän ja seurakunnan kaikki talot. Kirkot alkoivat myös saada koristeellisuutta, kuten seinämaalauksia, alttarivarusteita, kastemaljoja, kynttiläkruunuja ja pyhimysveistoksia.

Puukirkkojen aikakausi jatkui noin 1200-luvulta 1420-luvulle, jolloin kivikirkkojen aika alkoi laajemmin Manner-Suomessa. Mitä vanhempi seurakunta oli, sitä varmemmin sinne rakennettiin keskiajalla kivikirkko. Monissa seurakunnissa puukirkkojen sarja on jatkunut läpi historian, aina nykypäivään saakka.

Osa kivikirkkojen keskiaikaisista aarteista ja sisustuksesta, kuten pyhimyspatsaista ja kastemaljoista, on siirtynyt vanhasta puukirkosta uuteen kivikirkkoon.

Naantalin kirkon ­alttarikaappi on keskiajan puuseppien taidonnäyte. ­Tammipuinen alttari­kaappi on valmistettu ­Tukholmassa 1400-luvun lopulla. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Suomessa on säilynyt yli 800 keskiaikaista puuveistosta ja alttarikaappia, joista vanhimmat ovat peräisin 1200-luvulta. Tällaisia aarteita ovat esimerkiksi Korppoon kirkolle alun perin kuulunut 1220-luvulla valmistettu Korppoon Madonna. Nykyisin maamme vanhin puuveistos on sijoitettu Kansallismuseon kokoelmiin.

Alttarikaapeista vanhimmat ja parhaiten säilyneet ovat Kalannin kirkon Barbara-kaappi 1400-luvulta sekä taiteellisuudellaan ja suuruudellaan hiljentävä Vanajan alttarikaappi, joka niin ikään löytyy nykyisin Kansallismuseosta.

Maininnan arvoinen on myös Eckerön kirkon puinen kastemalja, joka on harvoja varmasti keskiaikaisia puisia kastemaljoja. Useimmissa kirkoissa säily­neet kastemaljat ovat kiveä. Massiiviset, kalkkikivestä vesitetyt kastemaljat kuuluvat keskiajan näyttävimpiin esineisiin.

Turun tuomiokirkon funtti eli kastemalja on valmistettu kotimaisesta kalkkikivestä 1400-luvun alussa. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Myös keskiaikaiset ehtoollisvälineet, kuten ehtoollismaljat eli kalkit ja öylättirasiat, ovat hyvin arvokkaita ja historiallisesti merkittäviä taide-esineitä. Sellainen on Porvoon tuomiokirkon esineistöön kuuluva, 1240-luvulla valmistunut koristeellinen Sigfriduksen ehtoolliskalkki.

Vaikka pieni osa säilyneistä, vanhimmista ja historiallisesti merkittävimmistä puuveistoksista ja alttarikaapeista on viety museoon, koristavat lukemattomat ikivanhat veistokset ja koriste-esineet yhä kirkkoja omassa miljöössään.

Laitilan Pyhän Mikaelin kirkon näyttävissä holvimaalauksissa esiintyvät myös Aatami ja Eeva. Maalaukset osoittivat kirkkoväelle myös miesten ja naisten istumajärjestyksen. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Kirkkojen seinämaalauksia on kutsuttu keskiaikaisten ihmisten raamatuksi. Raamatun tapahtumia ja pyhimysten vaiheita kuvaavat maalaukset olivat luku- ja kielitaidottoman väen ainoa kosketus uskonnollisiin tarinoihin ja tapahtumiin.

Noin 50 keskiaikaisessa kivikirkossa on säily­nyt maalauksia lähes kokonaisista maalaussarjoista. Osassa kirkoista maalaukset ovat säilyneet vain osittain, ja osasta ne ovat tuhoutuneet lähes kokonaan tai jopa täysin.

Laajoista maalauksista tunnettuja kirkkoja ovat esimerkiksi Taivassalon Pyhän Ristin kirkko, Lohjan Pyhän Laurin kirkko ja Hattulan Pyhän Ristin kirkko. Komeita maalauksia löytyy näiden lisäksi muiden muassa Laitilan Pyhän Mikaelin kirkon, Isokyrön vanhan kirkon, Inkoon kirkon sekä monien muiden kirkkojen seinistä.

Laitilan Pyhän Mikaelin kirkon maalaukset on tehty vuonna 1483. Holveihin on maalattu evankelistojen tunnus­kuvia, henkilö­kuvia, taruolentoja, latinankielisiä tekstikatkelmia ja kasviaiheisia ornamentteja. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Historian saatossa kirkkojen seinämaalauksia on peitetty valkoisella kalkilla. Esimerkiksi Laitilan Pyhän Mikaelin kirkon maalaukset olivat peitettyinä 1860-luvulta 1920-luvulle. Myös monien muiden kirkkosalien maalaukset ovat olleet peitossa, mutta eivät läheskään kaikkien.

Laitila tunnetaan perinteikkäänä munapitäjänä ja tämä nivoutuu mielenkiintoisesti yhteen kirkon restaurointitöiden kanssa. Kun maalauksia peittänyttä kalkkia poistettiin kirkon seiniltä, keräsivät paikalliset kanatilojen emännät sitä vasuihinsa kanojen lisäravinteeksi.

Keskiaikaiset kirkkorakennukset, kirkkojen sisätilojen maalaukset, ikivanhat esineet ja koristeelliset puuveistokset ovat vanhinta säilynyttä historiaamme.

Kirkot ovat olleet ja ovat paikoin edelleen tärkeä osa kuntien ja kaupunkien identiteettiä. Aikoinaan yhteisöjen olemassaolon oikeutta ja omaa paremmuuttaan naapuripitäjiin verrattuna on perusteltu seurakunnan kirkon korkealla iällä ja sen sisältä löytyneiden kulttuuriaarteiden avulla.

Lemun kirkon triumfi­krusifiksi 1400-luvulta. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Kirkkohistoria ei kiehdo monia samaan tapaan kuin esimerkiksi keskiaikaiset linnat, vaikka aikakausi on sama ja kivikirkoissa on samaa ikiaikaista tenhoa kuin mahtavissa kivilinnoissa. Näyttävyytensä ja historiallisen arvonsa vuoksi keskiaikaiset kivikirkkomme ansaitsisivat vielä paljon nykyistä parempaa näkyvyyttä kotimaan matkailussa.

Etsimällä kirkkojen historiasta, miljööstä ja sisätiloista kiehtovia yksityiskohtia kirkkovierailuista muodostuu tutkimusmatka. Se kirjaimellisesti avaa ovia menneisyyteen ja keskiajan ihmisen maailmankuvaan.