• Kunniamerkin saanut kasvinviljelijä: ”Itsenäisyys merkitsee turvallisuutta, lämpöä, kotimaista ruokaa ja kunnioitusta veteraaneja kohtaan”

    Kasvinviljelytilaa Ylöjärvellä pitävälle Jukka Niittyojalle on myönnetty Suomen Leijonan ansioristi. "Kyllä tämä vetää hiljaiseksi ja nöyräksi, että on huomioitu"
    Ylöjärveläinen Jukka Niittyoja on toiminut MTK-Pirkanmaan puheenjohtajana vuodesta 2016 lähtien.
    Ylöjärveläinen Jukka Niittyoja on toiminut MTK-Pirkanmaan puheenjohtajana vuodesta 2016 lähtien.  Kuva: Kari Salonen
    Lukemisto|Yhteiskunta
    1.12.202217:03
    Maija Ala-Siurua

    "Kyllä tämä vetää hiljaiseksi ja nöyräksi, että on huomioitu", kertoo tunnelmistaan ylöjärveläinen maatalousyrittäjä Jukka Niittyoja. Hän on juuri saanut kuulla olevan yksi ansiomerkkejä itsenäisyyspäivänä saavista suomalaisista.

    Niittyojalle on myönnetty Suomen Leijonan ansioristi. Hän itse arvelee huomionosoituksen tulleen monen tekijän summana, koska miehellä on useita luottamustehtäviä, esimerkiksi MTK-Pirkanmaan hallituksen puheenjohtajana on menossa seitsemäs vuosi.

    Lisää aiheesta
    • MTK-Pirkanmaan alueella sijaitsee Suomen toiseksi suurin kasvukeskus Tampere, mikä vaikuttaa edunvalvontaan – hyvässä ja pahassa, Jukka Niittyoja sanoo.

      Myyräkuume ja välilevynpullistuma pistivät Jukka Niittyojan perheen elämänarvot uusiksi: "Hautausmaat ovat täynnä ihmisiä, jotka ovat luulleet olevansa korvaamattomia"

    Luottamustehtävien hoitamiseen Niittyoja kertoo saavansa virtaa onnistumisista. "Ajan saatossa olen oppinut puhumaan vähemmän. Mutta sitten, kun puhun, muut kuuntelevat."

    "Kaikki edunvalvonta, oli se sitten koulun vanhempainyhdistys tai tuottajajärjestö, on pitkäjänteistä työtä. Mitään pikavoittoja ei ole luvassa ja asioiden perusteleminen on tärkeää."

    Niittyoja pitää Ylöjärvellä kasvinviljelytilaa puolisonsa Suvin kanssa.

    Itsenäisyys merkitsee Niittyojalle turvallisuutta, lämpöä, kotimaista ruokaa ja kunnioitusta veteraaneja kohtaan. "Sitä, että voidaan demokraattisesti valita henkilöitä ja että on mielipiteen vapaus."

    Itsenäisessä Suomessa parasta Niittyojan mielestä on puhtaus. "Meillä on puhdas ilma, luonto ja tuottamamme ruoka."

    Jos voisi muuttaa nyky-Suomessa mitä vain, Niittyoja pyrkisi kaikin tavoin vähentämään polarisaatiota kaikilta yhteiskunnasta. Hän kaventaisi kuiluja esimerkiksi syrjäytyneiden ja hyvin toimeentulevien sekä tuottajien ja kaupan välillä.

    Ensi tiistaita Niittyoja viettää perheensä kanssa hyvin perinteisin menoin. "Kynttilät syttyvät aina, pöydässä on jotain sinivalkoista, televisioista katsotaan Tunteman sotilas ja presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto."

    105-vuotiaalle Suomi-neidolle Niittyoja toivoo jaksamista tämän hankalan ajan yli. "Olemme kansakuntana varmasti oltu vaikeammissakin tilanteissa. Mutta esimerkiksi huoli siitä, mistä saadaan energiaa, on poikkeuksellisen suuri. Moni miettii, mistä rahat sähkölaskuun tai ruokaan."

    Millaisia terveisiä Niittyoja lähettää nuorille; heille, jotka huomisen itsenäistä Suomea rakentavat?

    "Katse täytyy olla tulevaisuudessa ja usko siihen, että me pärjäämme. On opittava tekemään asioita toisella tavalla. Moni asia on meillä paljon paremmin kuin muulla, ja esimerkiksi työllisyystilanne on aika hyvä."

    Terveiset menevät tänä vuonna poikkeuksellisen lähelle.

    Niittyojat ovat tuoreita isovanhempia. Ensimmäinen lapsenlapsi täyttää 1.12. neljä kuukautta. "Isovanhemmuus on parasta aikaa."

    Lisää aiheesta
    • Tomi Alakoski on toiminut 4H-liiton toimitusjohtajana reilut viisi vuotta.

      Historia ja perinne | 4H-liiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski palkittiin korkealla ritarimerkillä – ”Joka päivä vaan yrittää elää niin, että olisi onnellinen ja tyytyväinen”

    • Kuvassa ovat itsenäisyyspäivän kunniamerkeillä palkitut Anssi Hänninen (vasen alakulma), Kari Vaismaa (vasen yläkulma), Ville Pekkarinen (oikeassa yläkulmassa) ja  Sakari Alasuutari (oikea alakulma).

      Historia ja perinne | 12 MTK:n ja Pellervon vaikuttajaa saa itsenäisyyspäivän kunniamerkin

    • Suomen itsenäisyyspäivää juhlitaan sunnuntaina 6. joulukuuta. Kuvassa ovat Suomen Valkoisen Ruusun suurristi ketjuineen ja Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan ritarimerkki.

      Historia ja perinne | Katso tästä, ketkä kaikki saavat itsenäisyyspäivän kunniamerkin

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle