• 4H-liiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski palkittiin korkealla ritarimerkillä – ”Joka päivä vaan yrittää elää niin, että olisi onnellinen ja tyytyväinen”

    Tomi Alakoski muistuttaa maaseudun elinvoiman kumpuavan lapsiperheistä ja nuorista. Siksi onkin tärkeää saada heidät uskomaan tulevaisuuteen myös maalla.
    Tomi Alakoski on toiminut 4H-liiton toimitusjohtajana reilut viisi vuotta.
    Tomi Alakoski on toiminut 4H-liiton toimitusjohtajana reilut viisi vuotta. Kuva: Sari Gustafsson
    Lukemisto|Historia ja perinne
    1.12.202219:30
    Ville Toivonen

    Tasavallan presidentin tulevan itsenäisyyspäivän kunniaksi myöntämien korkeiden ansiomerkkien saajien joukossa oli Suomen 4H-liiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski, jolle myönnettiin Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki.

    Alakosken tuntemuksia kunnianosoituksesta voi kuvailla lähinnä hämmentyneiksi.

    ”Jotenkin sanattomaksikin vetää”, Alakoski aloittaa. ”Eihän tällaisia asioita tule ajatelleeksi, kun joka päivä vaan yrittää elää niin, että olisi onnellinen ja tyytyväinen. Nöyrä ja sanaton ovat päällimmäiset tunteet.”

    Tomi Alakoski on toiminut reilut viisi vuotta 4H-liiton toimitusjohtajana. Ennen nykyistä pestiään Alakoski tuli tunnetuksi Yrityskylä-konseptin kehittäjänä.

    ”Olen ollut etuoikeutettu, kun olen saanut työskennellä lasten, nuorten ja tulevaisuuden kanssa”, hän kuvailee.

    ”Vaikka tällainen huomionosoitus kohdistuu yhteen ihmiseen, kunnia kuuluu kaikille, joiden kanssa olen päässyt tekemään töitä, sekä tietysti vielä erikseen perheelle. Ei kukaan saa asioita yksin aikaiseksi.”

    Tomi Alakoski, 50, asuu vaimonsa ja kahden kouluikäisen poikansa kanssa Helsingin Viikissä. Perheen juuret ovat kuitenkin syvällä Punkalaitumella.

    ”Olen ollut etuoikeutettu.”

    Maaseudun, lasten ja nuorten parissa toimiva 4H-liitto kohtaa viime aikojen poikkeuksellisuuden monellakin tavalla.

    ”Jokainen voi ajatella, millaista se on, kun sukupolvikokemuksia koetaan etänä tai ei ehkä päästä kokemaan ollenkaan”, Tomi Alakoski muistuttaa.

    ”Yhteiskunnassa on tärkeää muistaa lapset ja nuoret sekä heidän parissaan tekevät ihmiset. Täytyy huolehtia, että heillä säilyy usko tulevaisuuteen. Monella lapsella ja nuorella asiat ovat hyvin, mutta on myös paljon niitä, joilla ei ole, ja heitä täytyy pystyä tukemaan kasvussa.”

    Alakoski kertoo toivovansa, että maaseudulla riittää jatkossakin lapsia.

    ”Elinvoima ja tulevaisuus kuitenkin tulee lapsiperheistä, lapsista ja nuorista. Me pyrimme omalta osaltamme pitämään huolta siitä, että olisi mahdollisuuksia harrastaa ja työllistyä. Myös maaseudulla on hyvin vahvasti esillä yritteliäs asenne, johon toimeentulo usein perustuu.”

    ”Jokainen rakentaa yhteiskuntaa osaltaan, ja jokainen osansa tekevä on itsenäisyyspäivänsä ansainnut.”

    Tuore kunnianosoitus saa Tomi Alakosken katsomaan tulevaa itsenäisyyspäivää osittain uusin silmin, vaikka Alakoski korostaakin itsenäisyyspäivän olleen hänelle aina merkittävä päivä.

    ”Silloin osaa aina arvostaa sitä, kuinka hyvin meillä asiat ovat moneen maahan verrattuna. Nyt se puoli vielä korostuu, kun Ukrainan kansa tekee valtavia ponnistuksia meidänkin eteemme. Tässä hetkessä palaa entistä enemmän mieleen ne uhraukset, joita aikaisemmat polvet ovat Suomen eteen tehneet.”

    Itsenäisyyspäivää Alakoski viettää perinteisin menoin.

    ”Ystäväperhe on tulossa luoksemme syömään ja aina on ollut tapana katsoa myös Linnan juhlia”, hän kertoo. ”Jokainen rakentaa yhteiskuntaa osaltaan, ja jokainen osansa tekevä on itsenäisyyspäivänsä ansainnut.”

    Lisää aiheesta
    • Tomi Alakoski on ylpeä Taimiteko-­kampanjan onnistumisesta ja sen saamasta vastuullisuuspalkinnosta. ”Aiomme istuttaa Suomeen 10 000 hehtaaria uutta metsää.”

      Tomi Alakoski: ”Metsissä on nuorille paljon yrittämisen mahdollisuuksia”

      Tilaajalle
    • Tomi Alakoski, 45, on syntynyt maatilalla Punkalaitumella ja tutustunut 4H-toimintaan omakohtaisesti lapsena.

      Yrityskylien isä Tomi Alakoski valittiin 4H-liiton toimitusjohtajaksi – "4H tarjoaa sitä, millä lapsen saa irti pädistä"

    • Kuvassa ovat itsenäisyyspäivän kunniamerkeillä palkitut Anssi Hänninen (vasen alakulma), Kari Vaismaa (vasen yläkulma), Ville Pekkarinen (oikeassa yläkulmassa) ja  Sakari Alasuutari (oikea alakulma).

      Historia ja perinne | 12 MTK:n ja Pellervon vaikuttajaa saa itsenäisyyspäivän kunniamerkin

    • Suomen itsenäisyyspäivää juhlitaan sunnuntaina 6. joulukuuta. Kuvassa ovat Suomen Valkoisen Ruusun suurristi ketjuineen ja Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan ritarimerkki.

      Historia ja perinne | Katso tästä, ketkä kaikki saavat itsenäisyyspäivän kunniamerkin

    Artikkelin aiheet
    Tomi Alakoski
    4H-liitto
    Suomen Leijonan ritarimerkki
    itsenäisyyspäivä
    maaseudun elinvoima
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 6

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää