• Biokeräys tai komposti tulee pakolliseksi monille pientaloille – laissa on valuvika, joka ei anna ikäihmiselle armoa

    Ensi kesänä jätehuoltoviranomainen voi ilmestyä pihallesi tarkastamaan, onko tontilla komposti. Asukkaiden reaktio pistokokeisiin on yllättänyt viranomaisen.
    Tilaajalle
    Suomessa ollaan joustavia, jos puutteita biokeräyksessä havaitaan. Joissain maissa, kuten Tanskassa, vedetään asiassa tiukkaa linjaa.
    Suomessa ollaan joustavia, jos puutteita biokeräyksessä havaitaan. Joissain maissa, kuten Tanskassa, vedetään asiassa tiukkaa linjaa. Kuva: Sanne Katainen
    Lukemisto|Piha ja puutarha
    31.3.202405:00
    Jarmo Hankivaara

    Muutaman kuukauden päästä eli tarkalleen heinäkuun 19. päivänä yli 10 000 asukkaan taajamissa omakotitalot ja 1–4 asunnon rivitalot joutuvat pakollisiin biojätetalkoisiin.

    Kunta voi myös määrätä biojätekeräyksestä pienemmissä taajamissa ja haja-asutusalueella, joten oman kunnan käytäntö on hyvä selvittää.

    Uudesta asiasta ei ole kyse, sillä esimerkiksi Jyväskylässä pientalojen on pitänyt lajitella biojätteet jo vuodesta 1996. Nyt kuitenkin keräyksen piirissä olevien kiinteistöjen määrä nousee tuntuvasti lain voimalla.

    Vaihtoehtoina yli 10 000 asukkaan taajamissa on siis joko määräysten mukainen komposti tai sitten kunnallinen biojätekeräys. Molemmista tulee lisäkuluja. Kunnallinen keräys hinnoitellaan sen mukaan, kuinka ison astian ja tyhjennysvälin tarvitsee. Kompostin taas pitää olla lämpöeristetty ja tiivis, jotta jyrsijät eivät pääse sinne.

    Jäteasiainpäällikkö Christine Perjala Uudenmaan jätelautakunnasta kertoo, että erilliskeräysvelvoite on lisännyt huomattavasti komposti-ilmoituksia, jotka tulivat pakolliseksi Uudellamaalla jo syyskuussa 2022.

    Jäteasetuksen mukaan ilmoituksen joutuvat tekemään kaikki vakituiset- ja vapaa-ajanasunnot, jotka kompostoivat. Lehtikompostoreja määräys ei koske.

    Ilmoitusvelvollisuus työllistää viranomaisia paljon, sillä pienetkin puutteet ilmoituksessa vaativat yhteydenoton. Tällaisia ovat esimerkiksi puutteelliset tiedot kompostin koosta ja eristävyydestä. Kaikki eivät näitä ehkä edes tiedä.

    Monet ikäihmiset eivät pysty huolehtimaan kompostista, eikä biojätettäkään heillä juuri synny.

    Biojätekeräys pakollisuus aiheuttaa myös pulmallisia rajatapauksia. Miten on perusteltua, että esimerkiksi kunnan ruokahuollon varassa olevalla ikäihmisellä pitää olla komposti tai biojätekeräys? Hänelle tulee jätettä vähän, eikä hän suoriutuisi kompostin hoidosta.

    ”Tämä on iso epäkohta. Olemme olleet asiasta yhteydessä ministeriöön ja keskustelleet joustoista. Se kuitenkin kaatuu siihen, että on hankala todentaa, milloin kiinteistöllä ei oikeasti tule jätettä”, toteaa Perjala.

    Hän lisää, että pahimmassa tapauksessa jätehuolto käy kahdesti tai kerran kuukaudessa katsomassa tyhjän biokeräysastian.

    Ensi kesänä esimerkiksi Itä- ja Länsi- Uudellamaalla jätehuoltoviranomainen tekee kompostointitarkastuksia pistokokeina niillä keskustaajama-alueilla, joita koskee biojätteen erilliskeräysvelvoite eli Lohjan keskustassa, Vihdin Nummelassa ja Porvoon keskustassa.

    Tarkoituksena on katsoa, onko kiinteistöllä asiallisesti hoidettu komposti.

    Sanktiona ei ole sakkoja vaan lähinnä neuvontaa.

    ”Meidän alueellamme on tarkoituksena käydä 200 kohteessa jokaisessa keskustaajamassa, jota koskee biojätteen erilliskeräysvelvoite.”

    Ennen käyntiä viranomainen on yhteydessä ja kertoo tulostaan. Sitten tehdään paikan päällä pöytäkirja. Jos huomautettavaa on, asukasta pitää kuulla.

    Perjalan mukaan kertaakaan ei ole suhtauduttu kielteisesti, mikä on yllättänyt.

    ”Päinvastoin, sillä asukkaat esittelevät kompostejaan ylpeydellä. Samalla huomaa ihmisten yksinäisyyden, sillä monet ovat vailla puhekaveria ja siksikin vierailut tahtovat venyä.”

    Lisää aiheesta
    • Viiden huoneiston taloissa vaatimus biojätteen keräämisestä tuli voimaan jo viime kesänä.

      Koti | Biojätteen keräys muuttuu pakolliseksi omakotitaloissa – katso kartalta, koskeeko se sinua

    • Alpo Palovaara teki aloitteen biojätteen kimppakeräyksestä jo yli 20 vuotta sitten. Siinä hankitaan yhteinen biojäteastia naapureiden kanssa ja säästetään rahaa, kun jätelaitoksen perimän tyhjentämislaskun voi jakaa muiden kanssa. LEHTIKUVA / Tarja Repo.

      Ympäristö | Biojätteiden kierrätysvelvoite laajenee satoihin tuhansiin pienkiinteistöihin – jokaiselle lajittelutavalle löytyy kannattajansa

    • Biojätteiden kompostointi onnistuu ympäri vuoden.

      Piha ja puutarha | Eikö kompostisi käynnisty? Näin saat prosessin kuumenemaan – yksi vinkki on kevään kylmällä säällä ylitse muiden

    • Keittiökompostori on yleensä liian märkä, ei liian kuiva.

      Piha ja puutarha | Komposti jäässä? Älä kaada sinne kuumaa vettä ‒ voi viedä ojasta allikkoon

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lepaa-näyttely järjestettiin Hattulassa Lepaalla 15.-17.8.2024.

    Koneviesti | Konealan Gallup Lepaa-näyttelyssä: Mitkä ovat viheralan trendit?

  • Koneviesti | Sthil tuo markkinoille ensimmäiset akkukäyttöiset painepesurinsa – paine joko 130 tai 150 baria

  • Koneviesti | Urakkatason Vermeer-kantojyrsimellä piha-alueen kannot hakkeeksi — työ on perinteisiin sarvimallin jyrsimiin verrattuna helppoa

    Tilaajalle